Päivä on lyhyimmillään sunnuntaina. Pohjois-Suomessa aurinko ei näyttäydy ollenkaan tai päivänvaloa on vain pari tuntia.


Pohjoisimmassa Suomessa kaamos kestää yli tammikuun puolivälin. Kai Tirkkonen
Maapallo keikahtaa sunnuntai-iltana siihen pisteeseen, että Suomessa on vuoden pimein hetki. Joulukuun 21. päivä on talvipäivänseisaus, joka tarkoittaa vuoden lyhintä päivää pohjoisella pallonpuoliskolla.
Tänä vuonna täsmällinen aika talvipäivänseisaukselle on jossakin kello 17.02–17.03 välillä. Talvipäivänseisauksessa auringonsäteet paistavat voimakkaimmin eteläiselle kääntöpiirille eli Kauriin kääntöpiirille.
Maapallon vinon asennon vuoksi pohjoinen pallonpuolisko on kääntyneenä poispäin Auringosta, jolloin se ei näyttäydy napapiirin pohjoispuolella ollenkaan. Sen sijaan eteläisellä napapiirillä eletään yötöntä yötä.
Helsingin yliopiston Almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen paljastaa Helsingin Sanomille, että tarkan talvipäivänseisauksen ajankohdan laskelmissa voi olla pientä heittoa, joten siksi ajankohdaksi on voitu ilmoittaa kello 17.02 tai 17.03 eri lähteissä.
Sunnuntaina Oulun korkeudella päivä kestää Forecan mukaan 3 tuntia ja 35 minuuttia. Aurinko nousee kello 10.28 ja laskee 14.03. Rovaniemellä päivä kestää vain 2 tuntia ja 15 minuuttia, kun aurinko nousee vasta kello 11.07 ja laskee 13.22.
Maapallon asento vaikuttaa siihen, miten talvipäivänseisaus näkyy eri puolilla maailmaa. AOP
Ei tapahdu kaikilla samaan aikaan
Käytännössä talvipäivänseisaus ei tapahdu koko Suomessa samaan aikaan, koska etelässä iltapäivät ovat ehtineet jo pidentyä muutaman päivän, mutta aamulla valoisa aika lipuu pidemmälle aamupäivään vielä talvipäivänseisauksen jälkeenkin.
Esimerkiksi Helsingissä päivän pituus on sunnuntaina 5 tuntia ja 49 minuuttia, kun aurinko nousee kello 9.23 ja laskee 15.12. Päivyrit.fi-sivuston mukaan Helsingissä aurinko laski noin kaksi minuuttia aikaisemmin jo 16. joulukuuta.
Sen sijaan aurinko nousee myöhäisimmillään Helsingissä joulukuun 25.–28. päivinä kello 9.25. Vasta sen jälkeen päivä alkaa pidentyä myös aamulla etelässä.
Pohjoisimman Suomen kaamoksessa aurinkoa saa vielä hetken odottaa, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi Utsjoella aurinko nousee seuraavan kerran 17. tammikuuta kello 11.46.
