Vanhempiensa murhasta syytetyllä Nick Reinerillä diagnosoitiin skitsofrenia.


Nick Reiner pidätettiin epäiltynä vanhempiensa murhasta. Kuva vuodelta 2015. AOP
Nick Reiner sairastaa skitsofreniaa, uutisoivat useat amerikkalaismediat.
Ohjaaja Rob Reinerin ja Michele Singer Reinerin 32-vuotiasta poikaa Nick Reineriä syytetään vanhempiensa murhasta.
TMZ-sivuston mukaan Reinerin käyttämät skitsofrenialääkkeet tekivät hänestä ”epävakaan ja vaarallisen”.
Sisäpiirilähteet kertovat lehdelle, että Reiner on ollut psykiatrisessa hoidossa mielenterveysongelmiensa vuoksi. Vain kuukausi ennen epäiltyä vanhempiensa murhaa Reinerin tila muuttui hälyttävästi ja hän muuttui käytökseltään vaaralliseksi.
TMZ:n mukaan Reineriä hoidettiin hiljattain Los Angelesissa kuntoutuslaitoksessa, joka on erikoistunut mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Lehden mukaan laitoshoito kustantaa jopa 60 000 euroa kuukaudessa, ja monet varakkaat vanhemmat ovat lähettäneet erilaisista ongelmista kärsivät lapsensa sinne hoitoon.
Lähteiden mukaan Nick Reinerin lääkitystä muutettiin noin 3–4 viikkoa ennen epäiltyä murhaa. Lääkärit muuttivat Nickin lääkitystä, jotta hänen tilansa vakaantuisi, mutta niin ei käynyt. Myös Nickin runsaan päihteidenkäytön tiedetään pahentaneen skitsofrenian oireita.
– Nick menetti lääkkeiden takia järkensä, eräs lähde totesi TMZ:lle.
Rob ja Michele Singer Reiner löydettiin kuolleina kotoaan sunnuntaina 14. joulukuuta. Viranomaisten mukaan Reinereita oli puukotettu.
Poika Nick Reiner pidätettiin muutama tunti sen jälkeen epäiltynä murhasta.
Lähde: TMZ