Raumarsin gallerian ensimmäisen toimintakauden päättää Rauman taiteilijaseuran 80-vuotisjuhlavuoden huipennus. Näyttelyssä on mukana 21 taiteilijaa.
20.12. 12:24
Rauman taiteilijaseura: Jatkumo, RaumArs galleria, 31. tammikuuta 2026 saakka.
Vierailtuani Taidetalo Raumarsissa jo useamman kerran huomaan edelleen ilokseni uusia puolia valoisuutta ja välittämistä huokuvasta tilasta. Gallerian kolme huonetta on nimetty erikseen. Sepän sali, Kulmahuone ja Sirkan huone jäsentävät näyttelykokemusta ulottuen lisäksi gallerian keittiöön.
Tällä kertaa tiloista viimeinen luo puitteet Rauman taiteilijaseuran alkuvaiheen esittelylle. Vuonna 1945 perustettu taiteilijaseura on yksi Suomen vanhimmista. Myös juhlanäyttelyä leimaa nojaaminen traditioihin. Vaikka yhteiset teemat kielivät eteenpäin suuntautuneisuudesta, ilmaisussa on läsnä pysähtyneempi maailma ja ikävä ajattoman lohduntuojan luo.
Vilma Wallenström: Balancing act, 2025, keramiikka, metalli. Kuva: Kati Heljakka
Sepän salissa näyttely avautuu dramaattisesti verevän kuun ja irti leikattujen varpaiden tahdissa. Vaikka Pirjo Hamm-Hakamäen ja Vilma Wallenströmin naisvoimaa alleviivaavat maalaukset ja keramiikkafiguurit ohjaavat pohtimaan sukupuolten tasapainottomia asemia, näyttelyn kokonaisanti tapailee yleisinhimillisiä, tällä ajalle tyypillisiä teemoja, kuten kaipuuta luonnon turvalliseen ja sukupuolettomaan syliin.
Puut, tähdet, merimaisema toistuvat raumalaistaiteilijoiden töissä monesti. Tommi-Wihtori Roström kynäilee teoksiinsa tuttuja luonnonelementtejä kiinnostavan sekatekniikan avulla. Myös eläinaiheet saavat teoksissa sijaa, ansiokkaimmin Nikolay Nikolovin taidokkaassa grafiikassa.
Monet osallistuvista taiteilijoista mietiskelevät myös mielenrauhan merkitystä vaikeina aikoina: Miten meditoida keikkuvalla alustalla, tuntuvat Taru-Taina Nora ja Heli Väisänen kysyvän yhteisellä Dorata-teoksellaan.
Risto Keinänen operoi puolestaan sotateeman parissa kantaaottavalla esinekoosteellaan Militar story in three portable boxes, jossa joutsenhahmo ja sinikeltaisen muna assosioituvat ilmiselvästi toiveena ratkaisusta ahdistavana koettuun maailmantilanteeseen. Näyttelytiedotteen tekstistä jää mieleen Monica Häggströmin lohdullinen lause: ”Luonnon ja kaiken elämän suojeleminen luo jatkuvuutta.”
Kriitikon poiminta näyttelyn helmistä kallistuu yksiselitteisemmän taiteen sijaan Wakako Vähä-Jaakkolan abstrakteihin akvarelli- ja washipaperille luotuihin akryylimaalauksiin Järven lämpö ja Ensikuura. Herkästi hengittävillä maalauspinnoilla läikähtelee hentoinen valo. Tältä näyttää toivo kuviksi puettuna.