Etusivu > Uutiset > Raportit > Leskinen toiseen perättäiseen Suomen mestaruuteen – ”Viikkoon pystyi lähtemään pienemmillä paineilla”.
21.12.2025 | 18:00 | Raportit
Santtu Leskinen ylsi toiseen perättäiseen kaksinpelin Suomen mestaruuteen sisäkentillä Kauniaisissa. Leskinen kukisti tiukassa kolmen erän loppuottelussa Jeri Lassilan erin 5-7, 7-5, 6-4.
Turnauksen kolmanneksi sijoitettu Lassila (Smash) aloitti ottelun terävästi siirtyen nopeasti 2-0 johtoon syötönmurrolla. Arvonnan voittanut ja palautuksen valinnut Leskinen (Ducks) kuitenkin kampesi tiensä tasoihin välittömästi. Tämän jälkeen erässä edettiin tasatahtia ja yleisö Kauniaisissa pääsi nauttimaan korkeatasoisesta tenniksestä loppuottelussa. Erän lopussa Leskisen pelin taso notkahti hetkellisesti ja Lassila onnistui erän toisessa syötönmurrossa puhtaasti häviämättä pistettäkään. Samalla avauserä kirjattiin 20-vuotiaalle pelurille 7-5.
Toisessa erässä tasainen taistelu jatkui kahden sitkeän pelaajan välillä. Leskinen iski tällä kertaa ensimmäisenä ja pääsi erässä jo 4-2 johtoon. Momentum vaihtui kuitenkin nopeasti, kun Lassila kiri tasoihin ja näytti jo etenevän mestaruuteen asti. Leskinen kuitenkin pelasti 4-5 tilanteessa kolme mestaruuspalloa omalla syötöllä. Uutta puhtia tilanteesta saanut Leskinen jatkoi korkealla tasolla erän loppuun asti ja tasoitti erät 7-5 lukemin.
32-vuotias Leskinen jatkoi kolmannessa erässä samalla vauhdilla ja onnistui heti murtamaan Lassilan syötön. Tämän jälkeen nähtiin useampia tasaisia pelejä molempien pelaajien taistellen takakentän palloralleissa. Lassila puristi itsensä vielä tasoihin, mutta kokenut Leskinen ei antanut sen vaikuttaa omaan peliin. Hallitseva mestari hankki vielä päivän viimeisen syötönmurron ja pääsi syöttämään mestaruudesta. Mestaruuspallossa Leskinen ja Lassila löivät palloa edestakaisin ottelua kuvaavasti lähes minuutin verran; lopulta Lassilan lyönti suuntautui leveäksi ja Leskinen nosti kädet ilmaan voitettuaan toisen perättäisen Suomen mestaruuden.
Ennen päivän kohtaamista Lassila ja Leskinen olivat pelanneet vastakkain kahdesti SM-kilpailuissa – Lassila voitti SM-finaalin ulkokentillä 2024 ja vuosi sitten sisäkenttien SM-kilpailuiden välierissä samalla kentällä Kauniaisissa Leskinen juhli voittoa.
Päivän loppuottelu kesti lähes kolme tuntia ja urakan jälkeen Suomen mestari Leskinen oli väsynyt, mutta onnellinen.
”Hyvät fiilikset. Hyvä viikko ja pitkiä matseja. Pakko olla tyytyväinen, että kroppa kesti loppuun asti.”
Toisessa erässä Leskinen pelasti kolme Lassilan ottelupalloa ja resepti siihenkin oli selkeä.
”Syötön turvin ja pikkaisen tarmoa siihen. Halusin lopettaa tämän viikon siten, että pistetään kaikki peliin. Nivuset ainakin sanoo nyt, että kaikki laitettiin peliin.”
32-vuotias Leskinen onnistui pitkään jahtaamassaan SM-kullan tavoittelussa ensimmäistä kertaa tasan vuosi sitten, joka toi puolestaan rentoutta tämän vuoden tekemiseen.
”Ei voi verrata mestaruuksia toisiinsa, jokainen vuosi on omanlaisensa. Ensimmäinen mestaruus maistuu aina paremmalta, mutta toisaalta tähän viikkoon pystyi lähtemään pienemmillä paineilla, kun oli saanut yhden kullan alta pois. Tuntui sillä tavalla rennomalta viikolta. Granissa on tosi kiva pelata, kun on paljon tuttuja ja hyvä meininki koko viikon”, summasi Leskinen.
KAAVIOT & TULOKSET
NAISTEN KAKSINPELI
MIESTEN KAKSINPELI
SM-kilpailuiden naisten kaksinpelin Suomen mestariksi kruunattiin Ella Haavisto (Smash) ja Venla Ahti (Smash-Kotka) saavutti SM-hopeaa (lue lisää).
Jaa:


