Suomenmaa 21.12.2025 20:30, muokattu
20.12.2025 17:02
Ravinto
Kasvispainotteisten ruokien syöminen lisääntyy ensi vuonna, kertoo ruokakauppaketju Lidl tuoreeseen kyselyynsä viitaten.
Lidl selvitti suomalaisten ruokatottumuksia ja niiden suunniteltuja muutoksista vuodelle 2026.
Tällä hetkellä suomalaisten viikottaisista aterioista noin 30 prosenttia on kasvisruokia. Vastaajista 29 prosenttia kertoi aikovansa lisätä ensi vuonna ruokavalioonsa kasviproteiineja.
Uusimpien ravintosuositusten mukaan ihmisten kannattaisi suosia kasvipainotteista ruokavaliota.
Kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista (54 prosenttia) aikoo lisätä kasviksia ruokavalioonsa.
49 prosenttia aikoo lisätä kalan syöntiä.
Tällä hetkellä viikon ruokailuja arvioitaessa punaisen lihan ruokia, siipikarjaruokia ja kasvisruokia syödään määrällisesti saman verran, noin 30 prosenttia kutakin.
Loput 13 prosenttia viikon pääaterioista on kalaruokia.
Kyselyn mukaan kala-, kasvis- ja vegaaniruokaa syödään eniten Uudellamaalla. Liharuoat maistuvat puolestaan erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Miehet syövät enemmän lihaa kuin naiset. Miehistä 96 prosenttia ilmoittaa olevansa seka- tai lihansyöjä, naisista näin sanoo noin 87 prosenttia.
Kyselyyn vastasi noin tuhat suomalaista kuluttajaa.
Tuoreimpien ravintosuositusten mukaan kalaa tulisi syödä 300–400 grammaa viikossa, punaista lihaa puolestaan enintään 350 grammaa. Prosessoitua lihaa, kuten leikkeleitä, tulisi syödä mahdollisimman vähän.
Kasviksia puolestaan olisi hyvä syödä 500–800 grammaa päivässä.