Venäjän valtion budjettialijäämä saattaa olla tänä vuonna jopa 85 miljardia euroa.

Tankkialus kulkemassa Bosporinsalmen läpi.

Avaa kuvien katselu

Venäjän varjolaivastoon kuuluva Qendil-tankkeri Bosporinsalmessa. Kuva: Reuters

  • Pakotteet ja Ukrainan iskut ovat romahduttaneet Venäjän öljytulot.
  • Venäjä myy öljyä suurilla alennuksilla, ja saa siitä enää noin 35 dollaria barrelilta. Budjetoitu tavoitehinta on 58 dollaria.
  • Tämän seurauksena Venäjän valtiontalouden vaje voi nousta tänä vuonna 85 miljardiin euroon.

Venäjän öljynmyynnistä saamat tulot eivät yllä lähellekään budjettiin kirjattua tavoitetta, kertoo The Moscow Times -lehti.

Venäjän liittovaltion budjetti laadittiin alun perin sen varaan, että myydyn öljyn barrelihinta olisi 69 dollaria. Kun tämä ei näyttänyt toteutuvan, budjettia on karsittu. Nyt tavoitehinta öljybarrelille on 58 dollaria.

Yhdysvaltain ja EU:n asettamat pakotteet, samoin kuin Ukrainan iskut Venäjän varjolaivaston tankkereihin ovat pudottaneet Venäjän öljytuloja rajusti.

The Moscow Timesin keräämien tietojen mukaan Mustanmeren Novorossiijskin satamasta lähtevästä öljystä Venäjä saa enää keskimäärin 34,52 dollaria barrelilta.

Venäjän tärkein vientisatama on nyt Itämeren rannalla sijaitseva Primorsk (ent. Koivisto). Sieltä rahdattavan öljyn hinta on 36,07 dollaria barrelilta, lehti kertoo.

Venäjä joutuu antamaan ostajilleen hulppeat alennukset. Ostajat ovat pakotteiden uhan alla. Ostajat, kuten Kiina ja Intia ottavat myös surutta hyödyn Venäjän epätoivoisesta tilanteesta.

Novorossiijskista lähtevälle öljylle on pitänyt antaa 23–25 dollarin ja Itämeren satamien öljylle 24 dollarin alennus barrelilta.

Venäjän liittovaltion budjetti on leikkausten jälkeen suuruudeltaan 8,65 biljoonaa ruplaa eli 91,5 miljardia euroa. Venäläisen Gazprombankin arvion mukaan siinä on nyt vajetta noin 3,2 miljardia euroa.

Kun mukaan lasketaan Venäjän alueiden budjetit ja sosiaalisrahastojen muutokset, Venäjän valtion talousvaje nousee tänä vuonna 85 miljardiin euroon, sanoo taloustieteilijä Viktor Tunev The Moscow Timesin mukaan.

Venezuelasta lisähuolta

Yhdysvaltain Venezuelan laivoihin kohdistamat iskut vaikeuttavat Venäjän tilannetta entisestään. Venezuela on ollut Venäjän tärkeä kauppakumppani.

Venäjä on käyttänyt kaupassaan Venezuelan kanssa samoja, pakotteiden alla olevia varjolaivaston aluksia, kertoo merenkulun asiantuntija Francisco Monaldi Miami Herald -lehdelle.

Hänen mukaansa laivojen omistajat eivät halua riskeerata laivojaan joutumasta Yhdysvaltain rannikkovartioston valtaamiksi, kuten jo ainakin kolme laivaa on joutunut.

Yhdysvaltain aloitettua iskunsa monet Venäjältä Karibialle matkalla olleet varjolaivaston alukset ovat kääntyneet takaisin, kertoo ukrainalainen Euromaidan-sivusto.