Syyttäjä on päättänyt olla aloittamatta tutkintaa, kertoo SVT.


Venäläisalus Adler ankkuroituna Höganasin edustalla. Fritz Schibli
Ruotsin aluevesille pysähtynyt venäläisalus on saanut luvan poistua, kertoo Ruotsin tullin lehdistötiedottaja Martin Höglund SVT:lle. Tieto poistumisluvasta tuli kello 23 aikaan yöllä paikallista aikaa, Expressen kertoo uutistoimisto TT:n tietoihin viitaten.
Syyttäjäviranomainen, joka alkujaan antoi alukselle poistumiskiellon, päätti sunnuntai-iltana olla aloittamatta tutkintaa epäillystä pakotelain rikkomisesta.
Venäläisalus joutui ruotsalaisviranomaisten syyniin, kun se pysähtyi Ruotsin länsirannikolle Höganäsin edustalle lauantaina. Miehistön mukaan pysähtymisen syynä oli moottorivika. Ruotsin tullilaitos, rannikkovartiosto ja poliisi nousivat alukselle sunnuntain vastaisena yönä.
Tulli sai aluksen rahdin tutkimisen päätökseen sunnuntaina, mutta ei ole kertonut julkisuuteen sen sisällöstä.
Aluksen omistaa venäläinen varustamoyhtiö, joka on asetettu EU:ssa ja Yhdysvalloissa pakotelistalle.
Alus joutui miehistön mukaan pysähtymään Ruotsissa moottorivian takia.
– Nyt jää nähtäväksi, milloin alus lähtee. Jos sillä ei ole varaosia, se voi viedä aikaa, sanoo tullilaitoksen tiedottaja Martin Höglund.