Ihmissuhde-elokuva isolla I:llä. Sellaiseksi tekee mieli sanoa Paavo Westerbergin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Terapia-elokuvaa.
Draamakomediassa kuvataan kolmea keskiluokkaista ja keski-ikäistä pariskuntaa, jotka osallistuvat viiden päivän parisuhdeleirille Virossa. He joutuvat kohtaamaan omat pettymyksensä ja toiveensa ja lopulta myös toisensa.
Terapia saa ensi-iltansa joulupäivänä. Joulukatsojien huomiosta kilpailevat sen kanssa esimerkiksi kotimaisen Teräsleidit-komedian jatko-osa, Paavo Pesusieni ja Anaconda-jännärin uusi versio.
Terapia on kaukana amerikkalaisten Hallmark-elokuvien höpsöistä joulusaduista. Totta kuitenkin on, että juuri juhlapyhät ovat niitä aikoja, kun parisuhteet joutuvat puntariin.