Ensimmäinen havainto Maan ulkopuolisesta sivilisaatiosta on todennäköisesti jollakin tavalla poikkeuksellinen ja epätyypillinen. Näin uskoo kuuluisa tähtitieteilijä David Kipping.
”Tähtitieteellisten löytöjen historia osoittaa, että erityisesti ensimmäiset havainnot eivät ole luokkansa tyypillisiä jäseniä, vaan harvinaisia, äärimmäisiä tapauksia”, toteaa David Kipping Columbian yliopistosta.
Tuoreessa tutkimuspaperissaan Kipping argumentoi, että jos joskus tulemme löytämään avaruudesta toisen sivilisaation, myös se on todennäköisesti epätyypillinen verrattuna universumin muihin sivilisaatioihin.
Luultavasti kyseinen sivilisaatio tuottaisi esimerkiksi poikkeuksellisen paljon sellaista säteilyä, joka olisi helposti tunnistettavissa keinotekoiseksi.
Kipping menee ajattelussaan kuitenkin vieläkin pidemmälle. Hän uskoo, että sivilisaatiot ovat äänekkäimpiä silloin kun ne ovat epävakaassa tilassa.
”Ihmiskunnan kestämättömiä käytäntöjä, kuten ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, otsonia tuhoavia CFC-yhdisteitä ja ilmakehän saastumista, on jo ehdotettu mahdollisiksi teknosignaaleiksi.”
Kaikkein selvimmin havaittavat sivilisaatiot saattavat olla sellaisia, jotka ovat matkalla kohti lopullista tuhoa.
”Suurin kirkkaus, jonka voisimme saavuttaa on globaali ydinsota – mikä on tietenkin selvästi epävakaa tilanne.”
Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)