Kun marraskuun lopussa mobiiliverkko suljettiin Venäjän Belgorodin alueella ensimmäistä kertaa, se tuli yllätyksenä jopa paikalliselle hallinnolle.

Alueen kuvernööri Vjatšeslav Gladkov kertoi, että mobiili-internet on osittain pois päältä, mikä ”luonnollisesti on varotoimi”. Samalla osa Belgorodin viestintäyhteyksistä kärsi Gladkovin mukaan häiriöistä, mikä koski hälytysjärjestelmiä ja muita turvallisuustoimintoja.

Tämän jälkeen yli vuorokauden kestäviä mobiilidatan sulkuja on toteutettu Pietarissa, Smolenskissa, Arkangelissa sekä muissa Venäjän kaupungeissa ja alueilla. Päätöksen tekevät alueelliset turvallisuusviranomaiset yleensä itsenäisesti, konsultoimatta tai edes varoittamatta aluehallintoja, Meduza-uutismedia kertoo.

Säännölliset internet-katkokset alkoivat maassa viime toukokuussa. Samaan aikaan Venäjän viranomaiset alkoivat kannustaa ihmisiä vaihtamaan ulkomaisista viestintäsovelluksista valtio-omisteiseen Maxiin, ja myöhemmin he alkoivat hyödyntää hallinnollisia keinoja pakottaakseen venäläiset käyttämään sitä.

Maxin on tarkoitus toimia silloinkin, kun viranomaiset sammuttavat mobiiliverkon. Samalla, niin kutsutulla valkoisella listalla on myös hallituksen verkkosivuja, valtion asiointiportaali, valtio-ohjattuja venäläismedioita ja jopa pikaruokaketju Vkusno i tochka, joka luotiin McDonald’sin tilalle.

Venäjän viestintä- ja mediavalvontaviranomainen Roskomnadzor ilmoitti marraskuun lopulla sulkevansa WhatsAppin maassa kokonaan, puhelut oli kielletty jo aiemmin. Myös muita viestintäsovelluksia on estetty.

Vapaata tiedonsaantia entistä tehokkaammin kitkevät rajoitukset ovat muodostuneet päänsäryksi alueellisille byrokratioille. Paikallishallinnon työntekijät ja alueiden poliittiset strategit ovat kertoneet Meduzalle kansalaisten mielipahasta ja viestinnän häiriintymisestä. He pelkäävät myös Telegramin täydellistä sulkemista.

Keskisen federaatiopiirin virkamies luonnehtii Meduzalle, että Gladkov sanoi ääneen sen, mitä moni ajattelee. Sekä alueviranomaiset että poliittiset strategit sanovat, että yksi mobiili-internetin katkaisujen suurimmista ongelmista on kansalaisten tyytymättömyys.

– Arki on hajonnut käsiin, mitä siihen voi sanoa, eräs virkamies kuvaa tilannetta.

– Jotkut saattavat luopua WhatsAppista, vaikka sen estäminen ärsyttää monia, ja siirtyä muihin viestintäkanaviin. Mutta kun et voi maksaa kortilla kaupassa tai kahvilassa, tilata taksia tai tehdä verkko-ostoksia, koska maksut eivät mene läpi, sitä ei voi enää sivuuttaa.

Keskistä ja luoteista federaatiopiiriä edustavat viranomaislähteet kertovat, että monella asukkaalla on käytössään vain mobiiliverkko. Kiinteä internet-yhteys saattaa syrjäisiltä paikoilta jopa puuttua. Kaikilla ei ole myöskään varaa kiinteään yhteyteen.

– Nämä ihmiset ovat ilman nettiä sekä kotona että sen ulkopuolella, toteaa yksi haastateltu ja huomauttaa, että totta kai ihmiset valittavat, kun laskut jäävät maksamatta ja koululaisten kotiläksyt tekemättä.

– Saattaa näyttää siltä, ettei hallinnossa välitetä ihmisten ongelmista. Mutta se ei pidä paikkaansa, eräs alueviranomainen sanoo Meduzalle.

– Esimerkiksi Telegramin kautta tapahtuva viestintä auttaa seuraamaan tapahtumia ajoissa ja estämään tilanteiden kärjistymisen.

Hallinnon palveluksessa olevat kärsivät samoista ongelmista.

– Eivät ihmiset ole aina toimistolla wifin äärellä, he ovat usein liikkeellä. Silloin on vaikea lopettaa tekstin kirjoittamista ja aina ei pysty soittamaan puhelua. Se on ongelma. Prosessit häiriintyvät. Ja kun [duuman vaalien] vaalikampanjat alkavat, ongelmat kasvavat, selittää presidentinhallinnon poliittisella osastolla työskentelevä konsultti.

Tärkeät päätökset töissä viivästyvät, kun viesti saattaa tulla perille tuntien kuluttua, hän kuvailee.

Kuvernööri Gladkovin viittaus, että hälytysjärjestelmä lamaantui, ei viitannut Meduzan lähteiden mukaan vain Ukrainan tekemistä lennokki-iskuista varoittamiseen, vaan myös asukkaiden ja viranomaisten välisiin yhteydenottoihin, ja jopa pr-viestintään.

Ennen sotaa Kreml painosti aluekuvernöörejä ja kaupunkien pormestareita perustamaan omia Telegram-kanavia ja julkaisemaan niissä sisältöä jatkuvasti joko itse tai avustajien voimin kerätäkseen seuraajakunnan. Käytäntö on laajentunut myös pienempiin kuntiin.

Reaktiot ja kommentit päivityksiin toimivat ikään kuin kuumemittarina, presidentin hallinnon poliittisen osaston virkamies kertoo. Niiden kautta johdossa ymmärretään, millä mielellä kansalaiset ovat.

Mobiiliverkon rajoittamisen takia tämä viestinnän tapa kuitenkin häiriintyy. Kaikki kansalaiset eivät seuraa samojen henkilöiden tilejä enää Maxissa, tai käyttävät Max-sovellusta vain toisessa, asioiden hoitoon tarkoitetussa puhelimessaan.

– Miten saamme mitään asioita perille, kysyy virkamies turhautuneena.

Telegram on mahdollistanut hallinnolle haluttujen narratiivien levittämisen. Sen kautta on voitu torjua kielteisiä mielialoja ja korostaa myönteisiä asioita esimerkiksi ostamalla suosittuja uutiskanavia tai julkaisemalla niissä maksettuja viestejä. Näin viranomaiset voivat vaikuttaa ihmisiin, jotka etsivät vaihtoehtoisia tiedonlähteitä.

Telegramin hyöty on ollut, että ihmiset ovat pitäneet sitä riippumattomana.

Poimintoja videosisällöistämme

– Voit kontrolloida televisiota niin paljon kuin haluat, ja tunkea ilmaisia sanomalehtiä ihmisten postilaatikoihin, mutta kansa haluaa itsenäisiä lähteitä, virkamies jatkaa.

– Toisin kuin Telegramiin, valtiojohtoiseen viestintäsovellukseen asennoidutaan siten, että se on taas yksi televisio. Eivät he lue mitään Maxilta ja he suhtautuvat siihen tietoon puolueellisesti, valittaa viranomainen, joka on huolissaan siitä, että kun painopiste siirtyy Telegramilta Maxiin, hallintoviranomaiset yksinkertaisesti menettävät ”valtansa ihmisiin”.

Kremlin kanssa yhteistyötä tekevä ja useita kuvernöörejä neuvova poliittinen strategi kertoo, että pari kuukautta sitten hän sai kollegoidensa kanssa viestin, että ”Kaikki suljetaan, myös Telegram.”

– Ennen duuman vaaleja työkalut ja toimintatavat on järjestettävä uudelleen, presidentinhallinnon poliittisen osaston lähde kuvailee väljää ohjeistusta.

Hänen mukaansa Telegramin pysyvästä sulkemisesta ei kuitenkaan tällä hetkellä ole puhetta.

Meduza on kertonut että presidentinhallinnon sisäpoliittinen osasto haluaa säilyttää hallintoa tukevien Telegram-kanavien infrastruktuurin vuoden 2026 duuman vaaleihin saakka, koska viranomaisten arvioidaan olevan kykenemättömiä luomaan vastaavaa järjestelmää muihin viestisovelluksiin.