Myös Suomessa lumivyöryt ovat osa tunturialueen talvien arkea lokakuusta pitkälle kevääseen saakka. Siksi kaikkien, jotka liikkuvat talvisaikaan tunturialueilla, on hyvä tiedostaa lumivyöryihin liittyvät riskit ja opetella tunnistamaan lumivyörymaasto.

Tunnista lumivyörymaasto ja varaudu sään muutoksiin

Lumivyöryyn joutuminen on hengenvaarallista. Vyöryyn jäänyt on sekä vaarassa loukkaantua eteen tuleviin esteisiin että vaarassa hautautua lumen alle. Hautautuneella on hyvin vähän aikaa selvitä hengissä – eloonjäämisen mahdollisuus pienenee huomattavasti jo 15 minuutin jälkeen. Tämän takia lumivyörymaastoa on syytä välttää. Jos vyörymaastossa liikkuu, se kannattaa tehdä mieluiten yhden tai useamman retkiseuralaisen kanssa.

Lumivyörymaastot välttää parhaiten, kun kulkee merkityillä reiteillä tai hiihtokeskuksen rinnealueella. Metsähallituksen luontoon.fi-verkkosivuilla on kerrottu kootusti, miten voi välttää lumivyörymaaston, miten lumivyöryn varoitusmerkkejä voi tunnistaa ja mistä voi saada lisätietoa lumivyöryistä.

“Tunturissa sääolosuhteet voivat vaihdella nopeasti ja muutokset vaikuttavat myös lumipeitteeseen. Talvisessa tunturissa on muutoinkin hyvä varustautua aina sään muutoksiin. Joskus paras päätös turvallisuuden näkökulmasta voi olla reittisuunnitelman muutos tai tehdäkin vain suunniteltua lyhyempi retki”, kertoo asiakaspalvelun palveluomistaja Katja Heikkinen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Hyvä suunnittelu lisää retken turvallisuutta

Vaikka pysyisikin reiteillä, voi talviretkeily olla haasteellista nopeasti muuttuvien sääolosuhteiden vuoksi. Siksi talviretkelle kannattaa valmistautua huolellisesti. Lumivyöryvaara saattaa vaikuttaa joidenkin reittien käyttöaikaan. Retken suunnittelussa tulee tarkistaa reitin käyttöaika sekä mahdolliset varoitukset reitin varrella. Osa reiteistä voi myös olla suljettuina koko talvikauden. Kansallispuistojen reittitiedot löytyvät kohteen luontoon.fi-sivuilta.

Jos suuntaa kohti tuntureita, retken reitti on hyvä suunnitella aina etukäteen ja tarkastaa sää- ja lumivyöryennusteet. Lumivyöryennusteita tunturialueilla voi seurata Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Huonolla säällä tunturiin ei kannata lähteä lainkaan.

Huomioida pitää, että suunnistaminen on talvella vaikeampaa, sillä maastonmuotoja on haastavampaa havaita lumikinosten alta. Retkelle kannattaa aina ottaa mukaan kaveri, kartta, vaihtovaatteita sekä riittävästi ruokaa ja juomaa.

Vaikka talviretkeily vaatiikin enemmän valmistautumista, ei talvista retkeä kuitenkaan kannata jättää väliin. Suomen kansallispuistot ovat hyviä talviretkeilykohteita. Osassa kansallispuistoja talvi tuo mukanaan ainutlaatuista nähtävää, kuten jääputouksia, tykkylunta ja koskemattomia hankia. Talvinen luonto ja maisemat itsessään ovat vierailun arvoisia.

Useimmissa erityisesti Pohjois-Suomen kansallispuistoissa on erikseen merkittyjä talviretkeilyreittejä. Ne kutsuvat liikkumaan jalan, lumikengillä ja liukulumikengillä tai vaikkapa ajamaan läskipyörällä.

Vapaalaskija, tarkasta rajoitusvyöhykkeet

Vapaalaskulla tarkoitetaan laskettelua tai lumilautailua hoitamattomilla luonnonvaraisilla rinteillä. Koska vapaalaskua harrastetaan usein luonnonsuojelualueilla, laskijoiden on erityisen tärkeää huolehtia turvallisuuden lisäksi vastuullisuudesta.

Selvitä etukäteen, ettei suunniteltu vapaalaskureitti ole rajoitusvyöhykkeellä. Tieto rajoitusvyöhykkeistä löytyy kätevästi luontoon.fi:n ja Luontoon-sovelluksen sivuilta. Rajoitusvyöhykkeellä liikkuminen on kielletty luonnon suojelemiseksi.

Lisätietoja