Luonnonperintösäätiö on saanut hiljattain merkittävän lahjoituksen iiläiseltä pariskunnalta. Virva ja Tapio Suokon suojeltavaksi lahjoittama 47 hehtaarin alue Iin Oijärvellä on laajin säätiön tänä vuonna saaduista lahjoituksista.

Luonnonperintösäätiön suojelupäällikkö Ari-Pekka Auvinen kertoo, että Suokkojen tekemä lahjoitus on myös pitkällä aikavälillä poikkeuksellisen iso.

– Pinta-alallisesti näin suuria lahjoituksia ei tule vuosittainkaan, ja vieläpä yksittäisiltä ihmisiltä, Auvinen sanoo.

Tämän vuoden aikana lahjoituksia on tullut kaikkiaan 19. Auvisen mukaan määrä on ennätyksellinen, sillä yleensä lahjoituksia tulee vuodessa kymmenkunta. Toiminnan mittakaava on viime vuosina kuitenkin kasvanut.

Suokkojen lahjoitus kattaa heidän mökkipaikkaansa kuuluvaa kangasmetsää, suota ja vanhaa suomaata. Luontoperintösäätiön tiedotteen mukaan alueella elävät muun muassa metsäjänis ja riekko.

Alueen suot on aikoinaan ojitettu, kuten lähes kaikki Oijärven rannan tuntumassa sijaitsevat suot. Aluksi ojitus on tehty peltokäyttöön ja myöhemmin metsätalouden tarpeisiin. Jatkossa aluetta eniten kuivattavat ojat padotaan osana ennallistamistyötä.

Luonnonperintösäätiölle lahjoitettavista maista tehdään lakisääteisesti suojeltuja. Luonnonsuojelualueella ovat voimassa jokaisenoikeudet, mutta puita ei alueelta saa kaataa.