Tero Kivisen iholla on vain kaksi aluetta, jotka eivät ole tatuointikuvioiden peitossa. Hän arvelee olevansa Suomen tatuoiduin oikeustieteen tohtori.
Edessäni Teams-yhteyden päässä istuu sen näköinen mies, jollaista en mielelläni haluaisi kohdata yksin pimeällä kujalla. Hänen ulkomuotoonsa jää katse melkein väkisin kiinni.
Tuijotuksen kohteena oleva Tero Kivinen, 41, on tottunut katseisiin. Niitä hän kerää kaikkialla minne vain kulkee. Siitä pitää huolen lukematon määrä tatuointeja, jotka peittävät miehen kauttaaltaan.
”Meillä on perhepiirissä tapana vitsailla tästä. Kerran lupasin pojalleni euron jokaisesta kerrasta, jolloin joku tuijottaa isää. Aika monta kymppiä siitä ehti kertyä”, Tero kertoo.
Käytännössä hänet koko ihonsa on tatuointikuvioiden peitossa. Yksittäisten tatuointien tarkkaa lukumäärää on mahdoton sanoa kuten myös sitä, mistä yksi tatuointi alkaa ja mihin toinen loppuu. Ilman tatuointia ovat lähinnä jalkapohjat ja ”alakerta”, Tero paljastaa.
”Itse ajattelen, että minulla on yksi tatuointi. Se alkaa varpaista ja loppuu päälakeen”, hän nauraa.
Myös huulet, silmäluomet ja nännit on hänellä tatuoitu. Usein häneltä kysytään, mikä on ollut kaikkein kivuliain tatuointineulan alle joutunut alue.
Vastaus on ehdottomasti nännit, Tero kertoo.
”Se oli ainoa kerta, kun huusin ääneen kivusta.”
Rahaa tatuointeihin on uponnut yhteensä tuhansia euroja. Tarkka summa liikkuu jossakin 10 000 ja 20 000 euron välissä, Tero arvelee.
Lue myös: Uskoisitko näitä tatuoinneiksi? Inkku tatuoi asiakkailleen nännejä ja kynsiä puuttuvien tilalle
Väitöstilaisuuteensa Tero pukeutui frakkiin. Tatuoinnit eivät ole olleet esteenä hänen työurallaan, hän kertoo.
© Joona Palokangas
Pelottava ulkonäkö pettää
Nopeasti haastattelun alkamisen jälkeen selviää, että pelottavalta vaikuttava ulkonäkö pettää. Tero on varsin leppoisan, suorastaan kiltin oloinen mies.
Hän ei ole koskaan edes joutunut uhkaaviin tilanteisiin tai vaikeuksiin tatuointiensa takia. Kukaan ei ole tullut ryppyilemään tai haastamaan riitaa. Ei ehkä ole uskaltanut, mutta kyllä se mielikuva silti sitkeässä istuu, että noin tatuoidut heput varmasti joutuvat tekemisiin riidanhaastajien kanssa, elleivät sitten itse ole sellaisia.
”Minähän olen sellainen kotikissa ja liikun vain rauhallisissa paikoissa”, Tero kuvailee itseään. Ne kaksi kertaa, jolloin hän on elämässään kokenut tappeluun joutumisen uhkaa, ovat tapahtuneet ennen tatuointien ottamista eli teini-iässä.
Silloin hänellä oli vasta unelma tatuoinnista, ensimmäisestään. Kallion lukiota käyvä nuorimies löysi koulunsa lähistöltä tatuointiliike House of Painin, jossa kävi selailemassa katalogeja ja haaveilemassa niiden kuvioista omalla ihollaan.
Heti 18 vuotta täytettyään Tero tatuoinnin hankkikin. Pitkään ja hartaudella suunniteltu ysäritribaali nakutettiin olkavarteen.
Sen jälkeen uusi tatuointi ilmestyi kehoon vähintään vuoden tai kahden välein. Tyyli oli sekoitus ysäritribaaleita, japanilaisvaikutteisia kuvioita ja ”feikkipolynesialaista” tyyliä, toisin sanoen mitään yhtenäistä tyyliä oli turha hänestä vielä hakea.
Lue myös Kotiliesi.fi: 7 käsitöitä rakastavaa naista kertoo tatuointinsa tarinan: ”Kutominen piti minut järjissäni”
Polynesialaista taidetta iholla
Jossakin vaiheessa parinkympin korvilla Tero tajusi tykkäävänsä eniten polynesialaisvaikutteisista tatuoinneistaan. Hän alkoi perehtyä tyyliin tarkemmin ja havaitsi, että Polynesiassa todella sijaitsee saariryhmä, josta tyyli on peräisin.
Nyt hänet on 80–90 -prosenttisesti tatuoitu kuvioilla, jotka ovat saaneet vaikutteensa Ranskan Polynesian Marquesassaarilta. Ne kaikki on hänelle tehnyt sama artisti.
Miksi juuri tämä tyyli?
Laji valitsi ihmisen, Tero vastaa. Hän kertoo altistuneensa tyylille parikymppisenä, ja jokin siinä viehätti niin, ettei hän päässyt siitä yli.
”Siihen aikaan ei ollut lähdemateriaalia niin helposti saatavilla kuin nykyisin, ja alkuun luulin tyylin olevan vain jonkun artistin keksimä oma juttu. Sitten sainkin tiedon, että kyseessä on ihan oikea kulttuurityyli ja kaikilla kuvioilla lisäksi on syvällinen merkitys ja hieno tarina taustalla.”
Ne kuvaavat Marquessaarten alkuperäisasukkaiden uskomuksia ja tapaansa elää ennen länsimaisten valloittajien saapumista: ihmis- tai jumalhahmoja, eläimiä, luontoa, objekteja, elämän merkityksellisiä asioita.
Lue myös: Elisabethilla on tatuointi, jota hän ei olisi halunnut iholleen: ”En kehdannut sanoa mitään”
Suuri kunnioitus kuvioiden symboliikkaa kohtaan
Kaikki merkitykset ovat tässä tyylissä myönteisiä, eikä esimerkiksi häpeä- tai rangaistustatuointeja tunneta. Isoja alueita iholta vedetään tyylissä myös mustaksi. Se nähdään ikään kuin suojapanssaria maailmaa vastaan.
”Esimerkiksi ravulla on suojakuori, joka suojaa maailmalta, mutta me ihmiset olemme heikkoja ja alastomia ja meidät pitää tatuoida, jotta saamme saman suojan”, Tero kuvaa.
Näin sanoessaan hän näyttää suosikkitatuointiaan, kämmenpohjaan tatuoitua tyyliteltyä rapua.
Kuvion nimi on paki’ei eli rapu suojapanssareineen.
”Rapu nähdään myös sanansaattajana ja universumin symbolina eli sillä on isoja merkityksiä.”
Kuvio puhuttelee Teroa, vaikkei hän itseään taikauskoiseksi määrittelekään. Hän suhtautuu kuvioihin ennen kaikkea suurella kunnioituksella.
”On ilmiselvää, että en lähtisi tekemään näitä kuvioita, ellen olisi niihin tarkkaan perehtynyt ja lukenut kirjallisuutta. En käyttäisi kuvioita, joita en ymmärrä, enkä käyttäisi niitä pilkallisella tai väärällä tavalla.”
Kulttuurisesta omimisesta syyttelyä Teron ei myöskään ole tarvinnut pelätä.
Hän on keskustellut kuvioista somen välityksellä myös joidenkin alkuperäiskansan edustajien kanssa. Perinteinen tatuointikulttuuri on heillä alkanut elpyä länsimaiden valloitusten jälkeisestä täyskiellosta, ja he ovat innoissaan siitä, että heidän kuvionsa leviävät maailmalle.
”Tatuointikulttuuri perustuu aina vaikutteille”, Tero huomauttaa.
Tatuoitu lakimies herättää enemmän huomiota vapaalla kuin työssä: ”Eivät ole olleet esteenä työuralla”
Tatuointien määrä sinänsä riittäisi jo kiinnittämään Teroon huomiota, mutta sitten leuat vasta saattavatkin loksahtaa, kun puhe kääntyy hänen lakimiehen ammattiinsa.
Tatuointeja kun on totuttu oikeussaleissa näkemään enemmänkin syytettyjen penkillä.
Hämmästyttävää mutta totta, Tero ei ole työssään kokenut juurikaan ihmettelyä tai ennakkoluuloja tatuointiensa takia.
”Tatuoinnit eivät ole olleet esteenä työuralla”, hän sanoo.
Hän tosin on tähän mennessä pysynyt oikeussaleista poissa ja työskennellyt kansainvälisen oikeuden ja eläinjuridiikan tutkijana Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Siellä hän aloitti opinnot heti lukion jälkeen eli muutaman tatuoinnin kanssa. Vuosien varrella iho on peittynyt ja perusopinnot vaihtuneet ensin väitöskirjatutkimukseen ja sitten tutkijan virkaan.
Yliopistomaailma on siis ikään kuin tatuointi kerrallaan tottunut hänen lakimiehen stereotypian vastaiseen ulkoiseen olemukseensa.
Ennakkoluuloja murtamassa
Myöskään työ- tai koulutusmatkoilla ulkomailla hän ei ole sen kummempia ihmettelyjä kohdannut, puhumattakaan epäasiallisesta käytöksestä. Katseita ja tuijottelua tulee lähinnä vain yksityiselämän puolella.
Tero kokee, että on omalta osaltaan murtamassa ennakkoluuloja.
”Brittiläiset vaihto-oppilaat tulivat kerran kommentoimaan, ettei heidän kotiyliopistossaan voisi ikimaailmassa olla tatuoitu ihminen lehtorina. Heille oli hämmästyttävä kulttuurikokemus, että Suomessa voi.”
Saattaa olla, että tatuoitu lakimies nähdään tulevaisuudessa myös oikeussalissa. Tero ei nimittäin sulje pois oma praktiikan avaamisen mahdollisuutta jossakin vaiheessa elämää. Sitä ennen hän kuitenkin keskittyy eläinjuridiikan tutkimukseen ja vastikään aloitettuun tatuointiartistin virkaan.
Katseisiin hän on jo niin tottunut, että niitä oikeussalissakaan tuskin noteeraisi.
Mutta vaikka tottumusta on, yksi asia jaksaa aina huvittaa häntä ja perhettä.
”Vaimoni ja 11-vuotiaan poikani kanssa mietimme, kuinka ihmeessä iskä aina jotenkin sattumalta joutuu turvatarkastuksiin lentokentällä ja muualla. Mistähän kummasta se mahtaa johtua?” Tero kysyy hymyillen ja näyttää kerta kaikkiaan sympaattiselta.
Kaikkea muuta kuin pelottava on tämä tatuoitu lakimies.
Sinua voi kiinnostaa myös:
