Suomalainen elokuva- ja tv-tuotantoyhtiö Matila Röhr Productions on hakeutunut konkurssiin, kertoi yhtiö maanantaina verkkosivuillaan.

Tuotantoyhtiön mukaan sen elokuvien myynti ja levitys ovat kohdanneet viime vuosina merkittäviä haasteita. Yhtiön taloudellinen tilanne ei ole kehittynyt kestävälle pohjalle.

– Suomalaisen elokuvan elinvoima perustuu pitkälti kotimaiseen yleisöön, minkä vuoksi elokuvateattereissa käyminen ja kotimaisen elokuvan katsominen on alan jatkuvuuden kannalta keskeistä, yhtiön verkkosivuilla kerrotaan.

Jo 1990-luvulla perustettu yhtiö on tuottanut lukuisia tunnettuja elokuvia, kuten Rukajärven tie (1999), Ikitie (2017), Ei Koskaan yksin (2025) sekä useita Rölli-elokuvia. Lisäksi yhtiö on tuottanut luontodokumentteja ja televisiosarjoja.