Tamperelainen Gofore laajentaa Keski-Eurooppaan ostamalla saksalaisen Esentri AG:n 10 miljoonan euron yritysarvolla. Kauppa kaksinkertaistaa yhtiön henkilöstön saksankielisessä Euroopassa.
Tamperelainen pörssiyhtiö Gofore ostaa saksalaisen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys Esentri AG:n. Alustava kauppahinta on 11,7 miljoonaa euroa.
Kauppa toteutuu arviolta 2. tammikuuta 2026.
Esentri on liiketoimintalähtöiseen digitaaliseen muutokseen erikoistunut it-konsulttiyhtiö. Sen pääasiakastoimialoja ovat rahoitus- ja vakuutuspalvelut, valmistava teollisuus ja julkishallinto. Se työllistää 110 osaajaa ja toimii Saksassa, Sveitsissä ja Liechtensteinissa.
Yrityskauppa kasvattaa Goforen henkilöstömäärän saksankielisessä Euroopassa yli 200 osaajaan. Liikevaihto nousee noin 25 miljoonan euron luokkaan.
”Laajentuminen saksankielisessä Euroopassa on yksi strategiamme keskeisistä kasvun lähteistä”, sanoo Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund tiedotteessa.
Goforen mukaan kauppa vahvistaa sen asemaa rahoitusalan ja julkisen sektorin kumppanina.
Esentrin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa rahoitusyhtiö Mercator Leasing, Suomessakin teollisuusvaihteita valmistava SEW Eurodrive ja Liechtensteinin it-ministeriö.
Esentrin liikevaihto oli 13,9 miljoonaa euroa vuonna 2024.
Alustava kauppahinta muodostuu liiketoiminnan velattomasta hinnasta 10,0 miljoonaa euroa sekä nettokassasta ja käyttöpääomaoikaisusta. Niistä muodostuu nettona arviolta 1,7 miljoonaa euroa.
Esentrin johtohenkilöt jatkavat kaikki nykyisissä tehtävissään.
Mikä?
Gofore oyj
Digitalisaation palveluita kehittävä, vuonna 2001 perustettu tamperelainen pörssiyhtiö.
Liikevaihto 2024: 186,2 miljoonaa euroa (189,2 miljoonaa euroa vuonna 2023).
Tilikauden tulos 2024: 16,8 miljoonaa euroa (18,3 miljoonaa euroa vuonna 2023).
Toimitusjohtaja Mikael Nylund.
Henkilöstö: Noin 1800