Pyysimme lukijoita kertomaan erikoisista luontohavainnoista juuri nyt.

Avaa kuvien katselu
Näsiä kukki talvipäivänseisauksena 21.12.2025 Akaan Toijalassa. Näsiä on kevään ensimmäisiä kukkijoita, mutta nyt on joulukuu. Kuva: Ari-Pekka Hakala
Se lähti pajunkissakuvista, joita Yle sai pariltakin paikkakunnalta viikonloppuna. Kuvien saatteena ihmeteltiin, miksi pääsiäinen tulee jo ennen joulua.
Päätimme toimituksessa kysyä yleisöltä laajemminkin luontohavainnoista, jotka tuntuvat kenties hassuilta tähän aikaan vuodesta.
Niiden myötä kävi ainakin selväksi, että pajunkissat pilkistelevät jo eri puolilla maata ja hyvinkin runsaina.
Pajunkissoista meille lähetti kuvansa monen muun mukana esimerkiksi Jari Kortsalo Vantaalta.

Avaa kuvien katselu
Pajun valkoiset kissat erottuvat hyvin harmaasta maisemasta. Kuva: Jari Kortsalo
– 19. joulukuuta kävelyllä ihmettelimme aikaista pääsiäistä, hän kirjoitti kuvan oheen.
Moni lukija muistutti, että pajulajeja on monenlaisia, ja että osaan lajikkeista nuput ilmaantuvat ihan normaalisti jo syksyllä. Pajunkissa pajussa joulukuussa ei siis aina ole mikään kummallinen juttu.
Mutta jotakin kummallista lienee esimerkiksi lupiinissa, joka päätti alkaa kukkia Vihdissä marraskuussa.

Avaa kuvien katselu
Vihattu ja rakastettu lupiini loistaa lilaansa syysmaisemassa. Kuva: Hanna Rissanen
Monessa meille lähetetyssä kuvassa kukki jokin kesäkukka. Esimerkiksi orvokeista saimme muutamankin kuvan.

Avaa kuvien katselu
Kari Heistman kuvasi kukkivan keltaisen orvokin joulukuussa. Kuva: Kari Heistman
Näyttää siis siltä, että jotkut kasvit elävät vielä vahvasti viime kesän häntää, kun toiset jo uumoilevat tulevaa kevättä.
Olisiko Anniina Veijulan kevätesikko kukillaan sitä jälkimmäistä ryhmää?

Avaa kuvien katselu
Kevätesikko kukkii tyypillisesti touko-kesäkuussa. Kuva: Anniina Veijula
Ja keväässä taitaa olla myös Christa Winbergin sunnuntaina Inkoossa kuvaama sinivuokko.

Avaa kuvien katselu
Kevätkukkana tunnettu sinivuokko on Inkoossa erehtynyt vuodenajasta. Kuva: Christa Winberg
Yksi hauskimmista kuvista saapui meille Turusta. Anu Toivonen on ikuistanut nupullaan olevan voikukan 19. joulukuuta Yliopistonkadulla eli aivan Turun ydinkeskustassa.

Avaa kuvien katselu
No onkos tullut kesä nyt talven keskelle? Voikukka jos mikä on joulukuussa harvinainen näky. Kuva: Anu Toivonen
Leudossa säässä viihtyvät myös kesäisemmistä keleistä tutut pienet eläimet.
– Perjantai-aamuna join aamukahvia ja hätkähdin, kun keittiöön lensi suurin koskaan näkemäni ampiainen. Myöhemmin opin, että se olikin herhiläinen, kertoo kuvan ottanut Saara Kumpulainen.

Avaa kuvien katselu
Yli kolmesenttinen otus oli niin tokkurassa, että Kumpulainen siirsi sen ulos lasin avulla. Kuva: Saara Kumpulainen
Juha Tompuri taas huomasi kissassaan salamatkustajan, joka on paljon tutumpi näky kesäisin.

Avaa kuvien katselu
Velho-kissallamme oli turkissansa jouluterveisenä meille puutiainen, Juha Tompuri kirjoitti kuvan saatteena. Kuva: Juha Tompuri
Hieman suuremman eläinystävän bongasi P. K. Jokela, joka lähetti meille energisen videon rupisammakon eli rupikonnan uimisesta. Eipä näy merkkejä talvihorroksesta.
Rupisammakko uiskenteli joessa muutama päivä sitten. Kaappasin sen saaviin ja siirsin paikalliseen sammakkolampeen. En ole koskaan aiemmin nähnyt sammakkoja joulukuussa, kertoi videon lähettänyt P. K. Jokela.