Saara Aallon elämässä on alkamassa uusi aikakausi. Se tarkoittaa muun muassa uutta musiikkia.
Joulukuun alussa Helsinki näyttää harmaalta.
Saara Aallolla on ollut aiemmin päivällä espanjan tunti etäyhteyksin. Opiskelun lomassa Saaran opettaja kertoi, että hänen olonsa oli ollut viime aikoina alakuloinen ”kylmien ja huonojen ilmojen takia”.
– Olin, että näen, kun aurinko paistaa ikkunasta suoraan sinun kasvoihin. Minä en ole nähnyt aurinkoa kolmeen viikkoon, Saara naurahtaa.
Saaralle molemmat säätilat ovat tuttuja, koska hän palasi puolisonsa Meri Aallon kanssa marraskuun puolivälissä Suomeen Espanjasta. Pariskunta on viihtynyt Espanjassa aina keväisin ja syksyisin jo vuosien ajan.
Jatkossa Saara ja Meri saavat nauttia Espanjan auringosta runsain mitoin. Elokuussa pariskunta kertoi löytäneensä Espanjasta ekokylän, jonne rakentuu tulevaisuudessa Aaltojen unelmakoti. Siihen, että Aallot pääsevät muuttamaan kotiin kuluu kuitenkin vielä aikaa – jopa vuosia.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että se mihin talo tulee, on vasta vähän myöhemmin rakennusvaiheessa.
Ekokylä itsessään syntyy kovaa vauhtia.
– Siellä he ovat koko ajan kädet täynnä töitä. Nyt siellä alkaa rakennusvaihe, Saara kertoo.


Saara Aalto Kaisa Vehkalahti
Kaipuu yhteisöön
Alunperin pariskunnan tien Espanjaan vei vuonna 2021 Merin tennisharrastus. Espanjassa tenniksen pelaaminen kun onnistuu ulkona toisin kuin Suomessa valtaosan vuodesta.
Pikku hiljaa alkoi tulla kuitenkin kaipuu pysyvämmälle asuinsijalle.
– Aina, kun menimme katsomaan asuntoja, ajattelimme, että ihana asunto, mutta onpa vähän yksinäistä, Saara avaa.
Sekä Saara että Meri sanoivat yhteen ääneen, että olisipa olemassa ekokylä samanhenkisine ihmisineen ja laadukkaine taloineen. Meni kaksi kuukautta ja sellainen löytyi.
Aallot laittoivat sähköpostia ekokylään, vaikka eivät olleet edes käyneet katsomassa sitä. Saara sanoo, ettei pariskuntaa arveluttanut missään kohtaa, että kyseessä olisi jonkin sortin huijaus.
– Olimme vain heti, että tämä on meant to be kaikinpuolin, Saara hehkuttaa.
Saara kertoo, että uusia ystäviä on löytynyt jo nyt. Esimerkiksi mies, joka aloitti ekokyläprojektin kumppaninsa kanssa on huippumuusikko ja he ovat Saaran kanssa ehtineet jo musisoida yhdessä.
– Se oli itselleni tärkeä klikki tämä musiikkihomma. Ja ylipäätään ihmiset, jotka ovat eniten sisällä projektissa ovat hyvin samanhenkisiä ihmisiä, Saara kertoo.
Saara Aalto on löytänyt uusia ystäviä ekokylä-projektin myötä. Kaisa Vehkalahti
Uusi dynamiikka
Espanjan-koti on Saaran ja Merin selkeä haave ja intohimo. Se kuuluu Saaran puheenparressa.
Kun Saaralta kysyy, onko hänellä ja Merillä muita yhteisiä haaveita, keskustelu kääntyy nopeasti pariskunnan uudenlaiseen dynamiikkaan. Saara kertoo, että Meri on alkanut tekemään töiden saralla omia juttuja. Meri valmistuu keväällä terapeutiksi, minkä lisäksi hän tekee NLP-koulutuksia.
Meri toki toimii Saaran managerina jatkossakin, mutta isoja kiertueita hän ei enää järjestä. Esimerkiksi tämän vuoden joulukiertueen manageroinnista Meri kieltäytyi.
– Minun järkeni tajusi, että mahtavaa, että alat tekemään omia juttuja. Mutta joku sisäinen lapsi oli, että ”sinä hylkäät minut”. Olin ihan tosi rikki, Saara sanoo.
Meri kuitenkin rauhoitteli Saaraa ja totesi, että tämä pärjää. Saara toteaa nyt, että hetki on tärkeä. Työ kun on ollut osana paitsi hänen ja Merin suhdetta myös Saaran ja ex-puoliso Teemu Roivaisen parisuhdetta.
– Olen kasvanut siihen, että puoliso on se, jonka kanssa teen töitä, jolloin yhteinen aika koostuu tosi paljon työnteosta. Nyt, kun se ei niin paljon enää koostu, se vaatisi minulta sen, että järjestän aikaa Merille. Sitä ei ole tapahtunut tarpeeksi, Saara sanoo.
Tänä vuonna Saara on siis joutunut tajuamaan, että on työorientoitunut. Samaa viestiä on tullut Meriltä. Saara on joutunut katsomaan peiliin, mitä hän kuvailee vaikeaksi, mutta tärkeäksi.
– Tämä ammattihan on intohimoammatti, mutta on tärkeää pohtia, onko hyvä aina priorisoida työtä vai haluanko tämän parisuhteenkin. Sekin vaatii aikaa, enkä ole tottunut siihen, koska parisuhde on aina tullut myös työhöni, Saara pohtii.
Hän myöntää olevansa ajatuksen kanssa keskeneräinen, mutta harjoittelee asiaa vielä enemmän ensi vuonna.
– Luulen, että pitkällä tähtäimellä se on superhyvä asia, että pystyn erottelemaan työtä ja parisuhdetta.
Saara Aalto on opetellut uudenlaista dynamiikkaa parisuhteessa. Kaisa Vehkalahti
Saara vol. 3
Käsillä on selvä murroskohta. Tänä vuonna Saara teki vielä pitkään jatkunutta joulukiertuettaan, mutta ensi vuosi tekee poikkeuksen. Ensi vuonna tähän aikaan hänet pitää kiireisenä Oulun jäähallissa nähtävä Lumipallo-suurmusikaali.
Saara itse toteaa, että hänen elämässään on alkamassa kolmas aikakausi. ”Saara Aalto vol. 3”, kuten hän itse toteaa.
Ensi vuonna tulee kymmenen vuotta siitä, kun Saara osallistui vuonna 2016 No fear -kappaleellaan Uuden musiikin kilpailuun. Samana vuonna Saara kilpaili myös Ison-Britannian X Factor -ohjelmassa. Jonkinlainen aikakausi on nyt päättymässä.
– Saara vol. 3 on sellainen Saara, etten välitä enää hittoakaan mistään, Saara toteaa.
Tällä Saara tarkoittaa sitä, ettei hän aseta itselleen tavoitteita. Asiat hän tekee nyt vain hauskuuden takia.
– Minulle on ihan sama soiko kappaleeni jossain tai päätyykö se yhtään mihinkään. Aion pitää hauskaa ja tehdä unelmieni levyn. Minulla ei ole mitään menetettävää, Saara toteaa.
Tulevasta levystä tulee Saaran sanoin ”hiton överi”. Ja sen hän aikoo julkaista ensi vuonna. Tai vähintäänkin singlejulkaisuja levyltä.
Ensimmäisen kappaleen hän on tehnyt jo viisi vuotta sitten. Aiemmin Saaraa esteli hänen kokemansa loppuunpalaminen.
– Kun sain keikkapyynnönkin, aloin itkeä. Oli oikeasti aika paha tilanne, Saara sanoo.
Viimeiset kaksi vuotta Saara on fiilistellyt ajatusta levystä, mutta joku pelko on silti estellyt.
– Musiikkiala ja levyn julkaiseminen on hullun iso projekti. Olen ehkä pelännyt sitä, mitä se vaatii. Olen kuitenkin totutellut vähän rauhallisempaan elämään, Saara sanoo.
Saara on kuitenkin sanonut itselleen, että kun levyn aika on, hän ei aio palata vanhaan tapaan, vaan priorisoi nyt hyvinvointiinsa.
– Minun ei tarvitse tehdä sitä niin kuin muut tekevät. Teen juuri omalla tavalla ja kuunnellen itseäni. Silloin uskallan sen tehdä.
Saara suuntaa nyt katseen kohti tulevaa. Kaisa Vehkalahti