Vantaalainen urheiluvuosi on ollut täynnä kilpaurheilu- ja liikuntatapahtumia. Nyt on aika valita Vuoden paras urheilutapahtuma.

Vantaan Sanomat palkitsee eniten lukijoiden ääniä keränneen tapahtuman Vantaan kaupungin järjestämässä Vantaan liikuntagaalassa 4. helmikuuta.

Toimitus valitsi äänestykseen viisi finalistia. Anna äänesi suosikillesi tai ehdota tapahtumaa listan ulkopuolelta. Voit perustella vastauksesi halutessasi.

1. Vantaan maraton.

Lokakuussa Tikkurilassa järjestetty juoksutapahtuma tunnetaan nopeasta reitistään. Vuonna 2025 nopeus näkyi myös kilpailijoiden tuloksissa, kun Lappeenrannan Urheilumiesten Alisa Vainio juoksi uuden Suomen ennätyksen 2.23.07. Aiemmin samana vuonna Tokion MM-kilpailuissa 5. sijoittunut Vainio saavutti Vantaan kilpailussa uransa toisen maratonin Suomen mestaruuden.

2. Extremerun.

Hakunilan urheilupuistoon muutaman vuoden tauon jälkeen palannut hupijuoksutapahtuma houkutteli lauantain päätapahtumaan noin 1 600 juoksijaa. Tehtävänä oli juosta muutaman kilometrin mittainen leikkimielinen reitti, joka oli varustettu 12 erilaisella esteellä. Extremerunin järjestää yrittäjä Jaajo Linnonmaa.

3. Maastohiihdon SM-sprintit ja Suomen cup.

Hakunilassa helmikuussa järjestetty kaksipäiväinen hiihtotapahtuma toi kotimaiset kärkihiihtäjät Vantaalle. Vantaan hiihtoseuran järjestämä tapahtuma toteutettiin yli sadan talkoolaisen voimin.

4. Sulkapallon Arctic Open.

Lokakuussa Energia-areenalla järjestetyssä turnauksessa pelattiin miesten ja naisten kaksinpelit ja nelinpelit sekä sekanelinpeli. Pelaajia oli mukana kaikkiaan noin 300.

Kilpailu oli osa kansainvälisen sulkapallokiertue World Tourin osakilpailua. Suomen kilpailussa jaettiin palkintorahoina yli 400 000 dollaria, mikä on suurin summa missään suomalaisessa urheilutapahtumassa.

Vantaa isännöi World Touria kolmatta kertaa.

5. Vantaa triathlon.

Noin 1700 kilpailijaa Kuusijärvelle kerännyt tapahtuma on onnistunut jalkauttamaan triahtlonin isolle joukolle kuntoilijoita. Pääsarjana kilpailtiin supersprinttimatkan (uinti 375 m, pyöräily 10 km ja juoksu 2.5 km) ja joukkueviestin (uinti 250 m, pyöräily 5 km ja juoksu 1,5 km) Suomen mestaruuksista.

Lisäksi lasten ja nuorten sarjat, kokeilusarjat ja esimerkiksi sähköpyöräsarja madaltavat kynnystä osallistua tapahtumaan.

6. Ehdota omaa suosikkiasi.

Äänestämään pääset tästä.