Vuonna 1990 laulaja ja lauluntekijä Hector sai faksin, joka muutti hänen elämänsä.
Hector kertoo Anna-lehden haastattelussa, että viestissä tiedusteltiin muusikkoa keikalle lehdistölle järjestettäviin pikkujouluihin.
Faksin lähettäjä oli MTV3:n tiedottaja, myöhemmin yhtiön kotimaisen draaman päälliköksi edennyt Sarita Koskelin.
”Saritan sanankäänteet olivat sellaisia, että ajattelin heti, että tässäpä on hauska tyyppi. Vastasin hänelle faksilla ja yritin olla vähän hauska itsekin. Hänen seuraavassa faksissaan oli jo niin hyvää huumoria, että tajusin selkeästi, että me olemme samalla tajunnan tasolla.”
Hector ja Sarita tapasivat kuppilassa keskustellakseen keikasta tarkemmin.
”Otin kahvit ja menin minulle vilkuttavan naisen pöytään. Sarita oli nuoren, mutta viisaan näköinen, hänellä oli kauniit, ilmeikkäät kasvot – ja näiden vastapainoksi ihan perkeleellinen huumori. Minun oli pakko laittaa itsekin Monty Python -vaihde päälle.”
Avioliitossa oli kitkaa
Tapaamisen jälkeen Hector oli pyörällä päästään. Hän oli naimisissa ja ajatteli, että erikoinen tunne pitäisi unohtaa.
Muusikon avioliitto oli kestänyt parikymmentä vuotta, mutta suhteessa oli kitkaa Hectorin töiden ja holtittomuuden takia. Alkuaikojen palo oli päässyt haalistumaan.
”Keikan takia faksailumme Saritan kanssa jatkui, ja se vaan naksahti jotenkin niin, että minun oli pakko tavata hänet uudelleen, kahden kesken.”
Treffien jälkeen Hector oli mennyttä miestä.
”Rakastuin kuin teinipoika. Maan vetovoimalla ei sen jälkeen ollut mitään merkitystä”, Hector kuvailee Anna-lehdelle.
Hän tiesi, että tilanteessa oli kaikki ainekset katastrofiin.
”Sarita toisteli, että minä en tule sinun avioliittoasi rikkomaan, siihen en lähde. Että sinä tulet, jos et voi olla tulematta. Se oli suora lainaus Hella Wuolijoen Niskavuoresta.”
”Poikiani en kuitenkaan hylännyt”
Hector päätyi eroamaan, mikä oli kova paikka hänen teini-ikäisille pojilleen. Muusikon mukaan koko perhe kipuili asian kanssa.
Vuosien mittaan haavat ovat kuitenin arpeutuneet, ja välit ovat hyvät.
”Olin onnekas, että sain kokea nuoruuden rakastumisen vielä keski-iässä. Tietysti siinä oli omat vääjäämättömät traagiset puolensa. Poikiani en kuitenkaan hylännyt. Oli kristallinkirkasta, että lapset ovat elämässäni mukana
niin kauan kuin olen olemassa.”
72-vuotias Hector pohtii aivan eri tavoin elämän rajallisuutta.