Terapia alkaa kysymyksellä: ”Mikä on pitkän liiton salaisuus?”
Eräänlaisen vastauksenkin elokuva antaa, mutta epäsuoran, koska yksikään roolihenkilö ei lausu sitä ääneen. Joten vastaus käy ilmi elokuvan tapahtumista.
Terapiahoitolassa aikuisia kylvetetään, taputellaan ja rauhoitellaan kuin vauvoja, joiden näköisiä heistä kylpypyyhkeisiin kapaloituina tuleekin. Terapian tarkoitus on ilmeisesti houkutella heistä heidän sisäinen infantiili egonsa esiin ja siinä totisesti onnistutaan.
* *
On omanlaisensa kokemus katsella liki kaksituntinen tämän maan eturivin näyttelijöitä esittämässä keskiluokkaisia aviopareja taantumassa tunnepuhetta ja turhautumia sisältäviin itkuisiin raivareihin. Toistuva asiasana on tukehtuminen ja kuristumisen tunne.
Viitalan esittämä terapeutti syöttää kymppitonnin maksaneille asiakkailleen sanoja suuhun kuin paraskin imettäjä. Elokuvan fokus on harvinaisen amatöörimäisissä terapeuteissa itsessään. Paavo Westerberg ei ole elokuvaohjaaja, siksi paljon tämä on filmattua teatteria, eikä hän ole Suomen Noah Baumbachkaan, vaikka selvästi haluaisi olla.
Matleena Kuusniemen ja Antti Luusuanniemen esittämällä pariskunnalla on puhuttavaa. Kuva: Nelonen Media
* *
Loppupuolelleen elokuva jättää rautahansikkaisen raskaan kohtauksen, joka sisältää kuolleen puolison hahmossa muistutuksen kuolevaisuudesta, millä saadaan sekä roolihenkilöt että katsojat heittämään sikseen toiveet muutoksesta ja olemaan onnellisia elämästä, joka heillä on.
Minun makuuni elokuvassa on liikaa musiikkiakin kerjäämässä huomiota itseensä ja oletettuun hyvään makuunsa. Soitattamalla Bachia ja Keith Jarrettia ei saa syvällisyyspisteitä, varsinkin kun saa viimeksi mainitun kuulostamaan hissimusiikilta.
Leffa on kuin valmis parodia itsestään.
Antti Selkokari