Christopher Nolanin suomalaisfanien ei tarvitse olla huolissaan: ohjaajan uusi elokuva nähdään näillä lakeuksilla uunituoreena.

Finnkino on vahvistanut tuovansa The Odysseyn Suomen elokuvateattereihin perjantaina 17. heinäkuuta 2026. Ensi-ilta on siis samana päivänä kuin USA:ssa ja monessa muussa maassa.

Samassa yhteydessä on vahvistettu, että The Odyssey on The Odyssey myös meillä – elokuvan nimeä ei siis ole suomennettu muotoon Odysseia.

Finnkino kuvailee The Odysseyta seuraavasti:

”Christopher Nolanin seuraava elokuva, The Odyssey, on myyttinen toimintaeepos, joka on kuvattu eri puolilla maailmaa käyttäen uutta IMAX-filmiteknologiaa. Elokuva tuo Homeroksen legendaarisen saagan IMAX-filmikankaille ensimmäistä kertaa ja saa ensi-iltansa elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti 17. heinäkuuta 2026.”

Suomen ainoa IMAX-teatteri sijaitsee Helsingin Itiksessä, mutta eilen julkaistun trailerin perusteella The Odyssey on varmasti sangen näyttävä elokuva myös muilla valkokankailla.