Riihikodilla päätettiin tänä vuonna luoda joulun tunnelmaa herättelemällä jouluisia muistoja eri aistien kautta. Riihikodin aulaan on rakennettu jouluinen tila ja aisti-/tonttupolku, joka jatkuu aina sisäpihalle asti. Ulkoilemaan pääsee oikeaan kuusimetsään, jota koristavat jouluiset valot, lyhdyt ja tontut.
Riihikodin aistipolulla joulu kuuluu, tuoksuu, maistuu ja näkyy; on kellon kilinää, piparin makua, havujen, kanelin ja kardemumman tuoksua sekä jouluinen postikorttiseinä. Ne herättävät muistelemaan, millaisia muistoja asukkailla on omista tärkeistä jouluista vuosien varrelta. Joulutunnelma ja tonttupolku on saanut asukkailta ihastuneen vastaanoton.
– Me menimme joka joulu reellä kirkkoon, eräs asukas tokaisi, kun kuuli kilisevän joulukellon äänen.
Aulasta löytyy myös jouluinen valokuvanurkkaus, jossa voi käydä ottamassa valokuvia yhdessä läheisten tai hoitajien kanssa – ja moni asukas onkin hyödyntänyt tilaisuutta. Jouluinen aula on rakennettu Riihikodin virikeohjaajan ohjauksella yhdessä asukkaiden ja Villavan yksikön tettiläisten kanssa.
– Jouluiseen tonttupolkuun saatiin lahjoituksena joulukoristeita, joulukuusia sekä jouluvaloja riihimäkeläisistä sosiaalisen median ryhmistä. Todella moni Riihimäkeläinen halusi olla mukana ilahduttamassa ja rakentamassa joulun tunnelmaa Riihikodin ikäihmisille. He kokivat auttamisen tuovan joulumieltä itselleenkin, lähijohtaja Tiia Santala kiittelee.
Lammin puurojuhlalla on vuosien perinteet
Lammilla Pellavakodin ja Sinipellavan puurojuhlalla on pitkät perinteet – eikä tänäkään vuonna siitä ole tingitty. Jo ennen joulua vietettävät puurojuhlat ovat pidettyjä ja odotettuja tapahtumia sekä asukkaille että heidän omaisilleen. Juhlatila koristellaan jouluiseen tunnelmaan yhdessä asukkaiden kanssa ja puurojuhlassa tarjoillaan perinteistä riisipuuroa, rusinasoppaa sekä glögiä ja pipareita. Ohjelmassa on joululauluja, yhteislaulua ja jouluinen tietovisailu.
Puurojuhlalla on vuosien perinteet; se oli jo aikaisemmalla vanhainkodilla tärkeä kokoontumisjuhla, jossa saatiin olla yhdessä ja jota arvostettiin paljon. Juhlavieraita oli joka joulu ihastuttamassa joulutunnelman lisäksi joulukuusi, joka koristeltiin yhdessä asukkaiden kanssa.
Puurojuhlan jälkeen asumisyksiköissä laskeudutaan joulun viettoon. Jouluaatto Sinipellavassa ja Pellavakodilla sujuu rauhallisissa merkeissä joulun tunnelmasta ja yhdessäolosta nauttien.
Joulutunnelmaa luo Porkkalan kartanolta lahjoituksina saadut joulukukat, sekä lukuisat joulukoristeet ja kyntteliköt. Ruokasalissa soi aattopäivän ajan klassiset joululaulut ja puolen päivän aikaan asukkaat kuuntelevat perinteisen joulurauhanjulistuksen, nauttivat maukkaan jouluaterian laatikoineen ja kinkkuineen kiireettömästi. Lammin seurakunta käy joka joulu tervehtimässä asukkaita jouluhartauden merkeissä ja toivottamassa kaikille hyvää joulua.
– Päiväkahvin aikaan asukkaille on tarjolla herkullisia joulutorttuja ja pipareita, ja joulupukkikin vierailee lahjojen kera. Päivällisellä herkuttelemme yhdessä joulupuurolla ja rusinasopalla. Joulupyhien aikaa rauhoitetaan yhdessä ololle ja vietetään aikaa läheisten kanssa, sanoo ohjaaja Virpi Peippola.
Joulun vieraina Panzo-poni ja joulupukki
Hattulassa Willa Katinalassa jouluun laskeudutaan koristelemalla yksikkö jouluvaloilla ja koristelamalla joulukuusi. Asukkaat pääsevät laulamaan joululauluja ja leipomaan jouluherkkuja.
Joulun perinteisiin kuuluu vuosittain ensimmäisen adventin Hattulan seurakunnan jouluhartaus sekä Lions Clubin vuosittain lahjoittamat herkulliset täytekakut.
– Pikkujouluja vietetään kaikissa ryhmäkodeissa, joissa perinteisesti kuullaan Hattulan Pyhän Ristin kuoron esitykset, joulupukki vierailee ja tänä vuonna meillä oli myös meillä usein vieraileva Panzo-poni mukana. Omaiset ja läheiset ovat lämpimästi tervetulleita tilaisuuksiin, kertoo lähijohtaja Päivi Luopajärvi.
Oma Hämeen asumisyksiköt toivottavat kaikille lämmintä joulua!