Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja, patriarkka Kirill on elänyt jo vuosikymmenien ajan salarakkaan kanssa, kertoo Meduza Proekt-julkaisua siteeraten. Ortodoksisessa uskossa patriarkkaa on kielletty menemästä naimisiin.

Patriarkan kumppani Lidija Leonova paitsi asuu yhdessä patriarkan kanssa, myös omistaa Kirilliin yhdistettyä omaisuutta.

Leonova näkyi ensimmäisen kerran julkisuudessa vuonna 2012, kun Kirillin ja tämän alakerran naapurin, entisen terveysministerin Juri Ševtšenkon välille puhkesi riita Ševtšenkon aloittamasta remontista. Tapaus eteni oikeuteen, mutta asianomistajana oli patriarkan sijaan Lidija Leonova.

Leonova voitti oikeusjutun, mutta tieto patriarkan asumisesta naisen kanssa herätti kohun. Propagandisti Vladimir Solovjov syöksyi puolustamaan patriarkkaa ja esitti teorian, jonka mukaan Leonova olisi patriarkan pikkuserkku.

Proektin mukaan Solovjovin väitteet eivät pidä todisteiden valossa paikaansa. Leonova on tyttönimeltään Holodova, ja sai nykyisen sukunimensä mentyään 1970-luvulla naimisiin ukrainalaisen Mihail Leonovin kansssa. Avioliiton kariuduttua Leonovan ja tuolloin siviilinimellään Vladimir Gundjajev tunnetun Kirillin välit lämpenivät 1980-luvulla, ja Leonova asui tuolloin Kirillin luona Moskovassa.

Patriarkan elämäkerroissa ei mainita ketään, jonka nimi olisi Holodov. Myöskään Proekt ei löytänyt patriarkan sukulaisia, joilla olisi tämä sukunimi.

Proektin mukaan Leonova on omistanut muun muassa useita patriarkalle kuuluneita autoja, mukaan lukien kaksi BMW:tä.

Kirill on ollut Venäjän ortodoksikirkon patriarkka vuodesta 2009. Hän on tukenut näkyvästi Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, ja väittänyt sitä kamppailuksi ”pahan voimia vastaan”.