Suositussa musiikkipalvelussa tapahtuu erikoisia asioita.
Lue tiivistelmä
Spotifyn musiikkipalvelussa ilmenee ongelmia, kun väärien artistien kappaleita päätyy toisten artistien profiileihin.
Syy voi olla tahaton tai yritys ratsastaa suuremman artistin siivellä.
Spotifyn edustaja sanoo, että miljoonien artistien joukossa tapahtuu nimien törmäyksiä, koska musiikkiala ei käytä yhtenäistä artistin tunnistetta.
Ilta-Sanomien lukijat kertovat vastaavista ongelmista myös YouTube Musicissa ja muissa musiikkipalveluissa.
Kummallisuudet Spotifyssa jatkuvat.
Ilta-Sanomien tietoon on tullut useita tapauksia, joissa artistien profiilien alle päätyy musiikkia, jonka ei kuuluisi siellä olla.
Kyse vaikuttaa olevan kahdesta eri asiasta: samannimisistä artisteista, joita Spotify ei osaa erottaa toisistaan sekä alkuperäisen artistin nimellä musiikkia julkaisevista tahoista, jotka yrittävät saada musiikilleen toistokertoja suositun artistin siivellä.
Aina ei ole edes selvää, kummasta on kysymys.
IS:n havaintojen mukaan viikoittain jokaiselle käyttäjälle luotavalle Uutuuskattaus-listalle päätyy usein vääriä, mutta samannimiä artisteja. Esimerkiksi metallibändiksi miellettävän nimen takaa saattaa löytyä hiphoppia.

Spotifyssa on ainakin kaksi Venomia. Arvaa, mikä ei kuulu joukkoon?
Epäselviä tapauksia on paljon. Jo lopettaneen suomalaisyhtyeen Stellan viralliselle Spotify-tilille on ilmestynyt kerrassaan kummallisia kappaleita, IS:n lukija kertoo. Huomion herättää esimerkiksi japaniksi laulettu kappale Heart Spark, joka ei lukeudu Stellan omaan tuotantoon.
Sama kappale on julkaistu YouTubessa tilillä moonstella826. Kyseessä ei ole suomalaisen Stella-bändin kanava, vaan kuvauksen perusteella taustalla on joku hiljattain musiikinteon aloittanut henkilö, joka käyttää tekoälyä apunaan.
Vaikuttaa siis siltä, että tämän vieraan Stellan kappale on päätynyt Spotifyssa väärän Stellan eli suomalaisyhtyeen tilille. Siellä on muitakin outoja uutuuksia tältä vuodelta, kuten kappaleet Too Far ja Rise Again.
Tarjolla on myös hiphopilta kuulostava albumi Brocoli Dreams ja huomattava määrä muuta tuotantoa, jolla ei vaikuta olevan yhteyttä oikeaan Stellaan. Stella-yhtye lopetti toimintansa vuonna 2013.
Spotify poisti Heart Spark -kappaleen IS:n kysyttyä asiasta. Muut oudot kappaleet ovat edelleen kuunneltavissa.

Heart Spark katosi, mutta esimerkiksi Too Far ei. Kuva: Kuvakaappaus
IS kysyi Spotifylta, onko sillä vaikeuksia erottaa toisistaan artisteja, joilla on samankaltainen nimi ja onko se osasyy siihen, miksi outoja kappaleita joskus löytyy väärien artistien alta.
– Miljoonien artistien ja miljardien latausten seassa näemme joskus ”nimien törmäyksiä”, joissa huonot tai petolliset metatiedot johtavat julkaisujen parittamiseen virheellisesti väärään artistiprofiiliin, Spotifyn edustaja sanoo.
Miljoonien artistien ja miljardien latausten seassa näemme joskus ”nimien törmäyksiä”.
Edustajan mukaan taustalla on se, ettei musiikkiala käytä yhtä kaikkialla toimivaa artistin tunnistetta. Sen vuoksi ongelmaa ei voi korjata yhdellä iskulla.
– Mutta vahvistamme koko ajan parittamista ja tunnistamista virheiden vähentämiseksi, samalla vältellen aitojen artistien estämistä epäreilusti.
Ongelmien ilmetessä Spotify sanoo poistavansa väärään paikkaan joutuneen sisällön ja estävänsä perusteettomien rojaltien maksamisen.

Dark Tranquillity artistinimenä riittää nostamaan kappaleen viikoittaiseen henkilökohtaiseen uutuuskattaukseen. Artistilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tunnetun göteborgilaisbändin kanssa.
Ilta-Sanomien lukijoilla on vastaavia kokemuksia vääristellystä materiaalista myös muista musiikkipalveluista.
– Tämä sama ongelma on myös YouTube Musicissa, joten palvelun vaihto on aika vaikeaa, eräs lukija toteaa toivoen, että tilanne ratkeaa jotenkin.
Väitteet YouTuben ongelmista vastaavat IS:n havaintoja. Tiktakin Spotify-profiilista löytynyt omituinen versio Leevi and the Leavingsin kappaleesta Teuvo, maanteiden kuningas on julkaistu myös YouTubessa.
Sama pätee Kotiteollisuuden profiilissa edelleen näkyneeseen Raskaat veet -kappaleen versioon. IS epäilee kappaleita tekoälyllä tehdyiksi.
Spotify poisti nämäkin kappaleet vasta, kun IS ilmoitti niistä. Musiikkipalvelu kertoi syksyllä tehostavansa väärän tekoälysisällön ja muun ei-toivotun musiikin torjuntaa, mutta työtä näyttää yhä olevan.
Lue lisää: Spotifyyn ilmestyi jotain todella outoa – raivo repesi
Yksi lukija kertoo jo löytäneensä Spotifylle vaihtoehdon:
– Olen jo vaihtanut Spotifyn Tidal-palveluun paremman äänenlaadun takia ja vielä edullisempaan hintaan.
Tosin Tidalkaan ei tiettävästi ole täysin suojassa vääriin paikkoihin ujutetulta tekoälysisällöltä. Asiasta on käyty keskustelua esimerkiksi Redditissä. Toinen IS:n lukija arvioi, ettei tekoälyltä voi välttyä.
– Tekoälyltä ei valitettavasti pysty enää pakenemaan. Tekoälyllä tehtyä musiikkia löytyy jo kaikilta musiikkialustoilta.
Lukija myös irtisanoi Spotify-tilauksensa, koska suomalaisia soittolistoja ei enää tehdä suomalaisin voimin.
Spotifyn korvikkeeksi ehdotetaan myös verrattain huonosti tunnettua palvelua.
– Jos haluaa kuratoitua musiikkia, Qobuz on erinomainen musiikkipalvelu. On tullut tutustuttua musiikkiin ja artisteihin, joita muut palvelut eivät ikinä ehdottaisi, kun eivät ole jo valmiiksi suosittuja, yksi lukija sanoo.