Henry Torne on hiljainen ja tunnollinen mies, joka elää vaatimatonta, rutiinien määrittämää elämää ilman suuria haaveita. Eräänä tavallisena päivänä hänet vedetään yllättäen mukaan pankkiryöstöön, josta hän ei ollut edes tietoinen. Lopulta hän päätyy syyttömänä vankilaan.
Vankeusaikana Henry ystävystyy kokeneen rikollisen Max Saltzmanin kanssa. Vapauduttuaan hän päättää kääntää kokemuksensa ylösalaisin: jos hänet kerran tuomittiin rikoksesta, jota hän ei tehnyt, hän aikoo toteuttaa sen nyt oikeasti. Henry ryhtyy suunnittelemaan ryöstöä samasta pankista, jonka vuoksi hän menetti vapautensa.
Huolellisesti laadittu suunnitelma alkaa kuitenkin rakoilla, kun Henry rakastuu Julieen, paikalliseen näyttelijään, joka harjoittelee läheisessä teatterissa. Julie tuo Henryn elämään uudenlaista merkitystä – ja samalla odottamattomia esteitä rikoksen toteuttamiselle.
Henry’s Crime (2010) on kepeä rikosdraamakomedia, jonka pääosissa nähdään Keanu Reeves, Vera Farmiga ja James Caan. Noin 12 miljoonan dollarin budjetilla toteutettu elokuva jäi Yhdysvalloissa lähes huomiotta, sillä se sai ensi-iltansa vain kahdessa teatterissa. Se onkin yksi Reevesin vähiten tunnetuista töistä.
Tämän elokuvan voi katsoa vielä hetken aikaa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Katso Henry’s Crime täällä. Elokuvan ikäraja on K-12 ja sen kesto oli Episodin katselussa 110 minuuttia mainoksien kera. Huomioi, että mainosten määrä voi vaihdella katselukerrasta riippuen.
Elokuva on katsottavissa myös Viaplayssa ja se on julkaistu Suomessa DVD:llä.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Kylmähermoista kasaritoimintaa – kulttimaineen saavuttanut rikosjännäri
Lue myös: Vielä hetken ilmaiskatselussa: Karmivia joulutarinoita aikuisille