Yhdysvaltalaismedia julkaisi jutun, jossa poronomistaja ja tutkijat arvioivat susia tulleen paljon Venäjältä, kun niitä ei siellä enää sodan vuoksi metsästetä.

Avaa kuvien katselu
Poroisäntä Juha Kujala elättää perheensä poroilla. CNN kertoo hänen paitsi myyvän porotuotteita myös järjestävän matkailijoille elämyksiä. Sekä lapset että aikuiset pitävät poroista, julkaisussa pohditaan. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle
- Ukrainan sodalla voi olla yllättävä seuraus Suomessa: poroja kuolee susien takia aiempaa enemmän.
- Ilmiöön tarttui myös yhdysvaltalainen CNN. Syynä pidetään susien metsästyksen vähenemistä Venäjällä.
- Luonnonvarakeskuksen tutkimus kertoo maamme susien määrän kasvaneen. Yhä useampi niistä saapuu todennäköisesti Venäjältä.
”Joulupukin porojen” joutumista yhä helpommin suden syötäväksi Suomessa ihmetellään nyt maailmanlaajuisesti.
Yhdysvaltalainen CNN -verkkosivusto kertoi maanantaina vierailleensa hiljattain kuusamolaisen poroisännän, Juha Kujalan, luona.
Kujala kertoo elinkeinoaan ja porovahinkojaan esitellen, kuinka hän on menettänyt yhä enemmän poroja susien suihin. Hän arvioi susia tulevan Venäjältä. Susia aiemmin itänaapurissa metsästäneet miehet ovatkin nyt Ukrainan rintamalla.
Kujala vetoaa jutussa myös Yhdysvaltain presidenttiin, Donald Trumpiin, rauhan saamiseksi Venäjän ja Ukrainan välille – jotta hänen elinkeinonsa säilyisi.
Yle uutisoi jo huhtikuussa, että susien lisääntyneen määrän Suomessa arvioidaan johtuvan osittain siitä, että niitä ei metsästetä Venäjän rajan tuntumassa.

CNN:n toimittaja toteaa tekstissään, että kyseinen väittämä voisi olla puhetta, joka liittyy Suomessa vuosikymmeniä leijuneeseen ajatukseen mahdollisesta konfliktista naapurimaan kanssa.
Näin ei kuitenkaan ole, sillä asiantuntijat pitävät Kujalan esittämää ajatusta realistisena.
Jutun taulukossa esitellään, kuinka Luonnonvarakeskuksen mukaan susien määrä on selkeästi kasvanut.
Myös maa- ja metsätalousministeriön ja Ruokaviraston tietojen pohjalta laadittu tilasto puolestaan kertoo, että porovahinkoja on ollut vuonna 2025 edellisvuosia enemmän.
Luonnonvarakeskuksen mukaan sellaisten susien määrä, joilla on Suomessa totutusta poikkeava perimä, on maassamme kasvanut jyrkästi. Nämä sudet ovat hyvin todennäköisesti tulleet Venäjän rajan yli.
Vanhempi tutkija Katja Holmala arvioi CNN:n artikkelissa, että esiintuotu teoria voi olla realistinen.
Jutussa haastatellaan myös avointen lähteiden tiedusteluryhmän Black Bird Groupin tiedusteluasiantuntija John Heliniä.
Hän arvioi, että Ukrainan sodan vuoksi kausityöläisiä ei ole enää susia metsästämässä, sillä Venäjä rekrytoi heitä rintamalle. John Helinin mukaan Venäjä on panostanut rahallisesti värvätäkseen sotilaita Ukrainan sotaan rajaseuduilta, myös Suomen läheltä Murmanskista.