Extreme-soutaja Jari Saario viettää joulun yksin keskellä Etelä-Atlanttia.
– Ne kalliot… Ne olivat kuin kauhutarinasta. Ne näyttivät teräviltä torahampailta.
Näin Jari Saario kuvaa kokemustaan Kap Hornista, tarunhohtoisesta ja rajuista myrskyistään tunnetusta Etelä-Amerikan eteläkärjestä, merimiesten ikiaikaisesta painajaisesta.
– Kap Hornissa kohtasivat kaikki huonot voimat, hän summaa.
– Tuuli oli yli 30 metriä sekunnissa, puuskat 40 metriä sekunnissa.
Toisaalta: Saario oli Clayton-veneineen Kap Hornissa nimenomaan maistamassa myrskykokemusta.
– Oli se aika hurjaa kyytiä. Aaltoja tuli joka puolelta. Siinä sai keskittyä.
Kap Hornin kiertäminen soutaen vei suunnilleen viikon, Saario kertoo.
– Väitän, että olen ainoa soutaja, joka voi kutsua itseään hornariksi.
Kohti Kapkaupunkia
Jari Saario tekee tuhansien kilometrien soutumatkaa maalinaan Kapkaupunki. Jari Saarion albumi
Kap Hornin selätyksen jälkeen Saarion reitti vei Falklandinsaarten eteläpuolelta kohti koillista. Joulun tienoilla hän on keskellä Atlanttia, Eteläisten Sandwichsaarten pohjoispuolella.
Matka alkoi 11. marraskuuta. Etelä-Atlantin toisella laidalla oleva maali, Kapkaupungin satama-allas, häämöttää edelleen hyvin kaukana, tuhansien kilometrien päässä.
Linnuntietä kokonaispituus on noin 8 000 kilometriä, mutta soudettu matka tulee olemaan reilusti pidempi.
– On ihan auki, miten kauan tämä tulee kestämään, Saario tokaisee.
– Jos käy älytön onni, voi olla, että olen perillä helmikuun alussa. Jos on huono onni, voi olla, että menee huhtikuulle.
”Öisin on nollassa”
Valtameren ylittäminen soutuveneellä on yksinäistä puuhaa.
– Olisikohan ollut toinen vai kolmas päivä, kun näin laivan. Sen jälkeen ei ole näkynyt ketään.
Matkaseuraa ovat tarjoilleet delfiinit, pingviinit sekä valaat – ja myös mustamaineiset albatrossit.
– Tarun mukaan kuolleen merimiehen henki siirtyy albatrossiin.
Saario ei murehdi ympärillään liihottelevista albatrosseista, ainakaan isommin, mutta ”karmeasta kylmyydestä” on vaikea olla murehtimatta.
– Öisin on nollassa. Varpaat ja sormet ovat aivan jäässä koko ajan, hän manaa.
– Joka toinen päivä sataa lunta tai rakeita. Kosteus menee joka paikkaan.
Lämmityslaite matkaa mukana muttei suostu tarjoilemaan apua.
– Defa on toiminut vain kerran. Meniköhän sinne merivettä. Nyt on 15 litraa dieseliä painolastina, Saario tarinoi.
– Puhallettava retkipatja on ollut pelastus. Se pitää kropasta tulleen lämmön.
Kuivamuonalla
Claytonin ajoankkurin köysi jäi jumiin ja oli hiertyä poikki. Jari Saario joutui sukeltamaan hyiseen valtamereen. Jari Saarion albumi
Edellisellä Atlantin-ylityksellään Saario matkasi heikosti toimineella veneellä. Tätä reissua varten rakennettu ja varusteltu noin 7,5-metrinen Clayton on kestänyt paljon paremmin valtameren armottomassa ryskytyksessä.
– Aalto tulee täällä pommin lailla. Siitä on hauskuus kaukana, Saario kuvailee.
– Vanhan veneen kanssa olisi menty jo täysiä voltteja.
Tuntikausien päivittäinen soutaminen raastaa niveliä, vaikka tahti onkin maltillisesti 6–8 vetoa minuutissa. Käytännössä ainoa huoltotoimi on satunnainen Burana-kapseli.
– Huomaa, että on soudettu. Aika hyvin vihloo olkapäitä ja polvia.
Saario kertoo syövänsä vuorokaudessa noin 5 000 kilokaloria.
– Ruoka on maistunut hyvin, vaikka mukana on pelkkää kuivamuonaa: kanaa, lohta, jauhelihapastaa ja myslijälkiruokia.
Saariolla on matkassaan kalastusvälineet.
– Kalastaminen tässä aallokossa olisi todella hankalaa, mutta jos matka venyy, otin vehkeet varmuuden vuoksi mukaan.
”Tämä menee nyt näin”
Saariota odottaa yksinäinen joulunvietto.
– Tulee olemaan vähän erilainen joulu, hän kuittaa.
– Tämä menee nyt näin.
Edes jouluruoaksi ei ole varattu erikoisuuksia.
– Taitaa mennä pasta bolognesen puolelle.
Claytonin uumenissa ei odottele punainen lahjapussukka.
– Valmentajani Charlie Pitcher antoi paketin ja sanoi, että tuossa on joululahja.
Eikö perhe laittanut matkaan mitään jouluna avattavaa yllätystä?
– He antoivat sellaisen joululahjan, että saan tehdä tämän seikkailun.
Jättibudjetti
Äärimmäiset soutu-urakat ovat nostaneet Jari Saarion suureen kansansuosioon. Inka Soveri
Saario ilmoitti alkuvuodesta Horn to Hope -projektinsa kokonaisbudjetiksi noin 450 000 euroa. Claytonin osuus on pyöreästi kolmannes, samoin kuljetusten.
Eurot tulevat osin yhteistyökumppaneilta, osin säästötililtä ja osin pankista lainaten.
Onko reissu ollut ensimmäisen reilun kuukauden perusteella kaiken rahan ja vaivan arvoinen?
– On ollut kaiken sen vaivan arvoista. Se jää historiaan, että olen vetänyt soutaen Kap Hornin ympäri – ja selvinnyt.
Vaikka Etelä-Atlantilla on kylmää, raskasta ja yksinäistä, Saario vakuuttaa, että mieli on pysynyt pääosin virkeänä.
– Nyt on tullut vähän sellaista, että mieli menee ylös ja alas, hän tarkentaa.
– Kylmyys on sellainen, että ei tee ihan koko aikaa mieli hymyillä.
Seuraava seikkailu ei ole sentään ole ohimossa hautumassa.
– En tiedä, lähdenkö enää tämän jälkeen merille soutelemaan.