Perhon jälkeen seuraavaksi eniten jouluvieraita saapuu Toholammille ja Veteliin.

Avaa kuvien katselu
Tilastokeskus on laskenut niin sanotun joulukertoimen. Se kuvaa kunnan joulupäivän väestön suhdetta sen alueella tavallisesti olevaan väestömäärään. Kuvituskuva. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
Perho on Keski-Pohjanmaan jouluisin kunta, selviää mobiilipaikannusdatasta.
Tilastokeskus on laskenut niin sanotun joulukertoimen. Se kuvaa kunnan joulupäivän väestön suhdetta sen alueella tavallisesti olevaan väestömäärään.
Perhon joulukerroin on 1,33. Esimerkiksi Kokkolassa se on tasan yksi eli väkeä on jouluna saman verran kuin yleensä arkisin.
Maakunnassa ainoastaan Kannuksessa luku painuu hieman alle yhden. Perhon jälkeen seuraavaksi eniten jouluvieraita saapuu Toholammille ja Veteliin.
Laskenta perustuu kotimaisten liittymien mobiilipaikannusdataan Manner-Suomessa viime jouluna.