Jo monen kodin tulipalon syttymissyyksi on paljastunut jokin ladattava laite. Selkeä varoitusmerkki on laturin tai laitteen kuumeneminen latauksen aikana, sillä se voi johtaa laitteen vioittumiseen ja pahimmillaan syttymiseen.
Noin kuusi kymmenestä kodin tulipalosta syttyy sähkölaitteesta. Yleisin palon aiheuttaja on perinteisesti ollut liesi, mutta tällä hetkellä selkeimmin kasvava kotien paloriski ovat erilaiset ladattavat laitteet, kertoo vakuutusyhtiö If.
Tiedossa on tulipaloja, jotka ovat saaneet alkunsa esimerkiksi ladattavana olleesta led-otsalampusta ja leijulaudasta. Laitteita on jätetty latautumaan, kun kotoa on poistuttu, jolloin aiheutuneet vahingot ovat olleet mittavia.
Huonolaatuinen akku tai laturi voi aiheuttaa paloriskin mihin tahansa ladattavaan laitteeseen. Ongelmallisia voivat olla etenkin sellaiset verkkokaupasta tilatut tuotteet, joiden alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa.
Norjalaisten testin mukaan osa älypuhelinten edullisista tarvikelatureista kuumeni lähes sataan asteeseen. Lled-otsalamppujen laturien sisälämpötila taas nousi jopa yli 150 asteeseen.
Kuumenemista kannattaa seurata kokeilemalla latauksen aikana kädellä, kuinka lämmin laite on. Ei ole normaalia, että laturia ei pysty pitämään laturia kädessä kuumentumisen vuoksi.
Laitteita ei kannata jättää latautumaan poissa ollessa eikä mielellään edes mennessään nukkumaan.
5 vinkkiä lataamiseen
1. Kiinnitä huomiota laitteiden ja johtojen kuntoon äläkä käytä vioittuneita laitteita.
2. Pidä laitteen ympäristö siistinä ja poista helposti syttyvä materiaali sekä varmista hyvä ilmankierto.
3. Älä jätä laitteita yksin latautumaan poistuessasi kotoa.
4. Älä lataa älypuhelinta ainakaan sängyn vieressä.
5. Kokeile latauksen aikana kädellä, kuinka paljon laite kuumenee.