Tero Seppälä on koko ampumahiihtoyhteisön tavoin järkyttynyt kollegansa kuolemasta.


Sivert Guttorm Bakken on poissa. AOP
Suomen ampumahiihtotähti Tero Seppälä, 29, oli järkyttynyt kuullessaan norjalaisen kollegansa Sivert Bakkenin, 27, kuolemasta tiistaina.
Suru-uutinen on vaikuttanut koko lajiyhteisöön, ja useat urheilijat ja lajivaikuttajat ovat muistaneet Bakkenia.
– Koko ampumahiihtoyhteisö on tällä hetkellä syvästi järkyttynyt uutisesta. Toivon voimia Sivertin läheisille ja joukkuekavereille, Seppälä viestitti Iltalehdelle tiistai-iltana.
Seppälä ja Bakken ovat kiertäneet samoja kilpailuja vuosien ajan. Yhteiset kilpailut jäivät 2020-luvun alussa tauolle, kun norjalainen kärsi sydänvaivoista.
Bakken kuitenkin palasi takaisin ampumahiihtoladuille viime kaudeksi.
Seppälä muistelee kollegaansa lämmöllä.
– Hän oli todella mukava ihminen ja hyvä kilpakumppani, Seppälä sanoi.
Bakken löydettiin tiistaina kuolleena hänen hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa.
Norjalainen oli hiihtänyt vain kaksi päivää aiemmin maailmancupissa 15 kilometrin massalähtökilpailussa.
Hän sijoittui kilpailussa 20:nneksi. Seppälä oli samassa kilpailussa 18:s.
Tero Seppälä ei ollut uskoa suru-uutista todeksi. Jussi Saarinen
