Surmatun miehen äiti joutui kammottavaan tilanteeseen.
23.12. 15:03
Kainuun käräjäoikeus tuomitsi ikätoverinsa Kajaanissa murhanneen Teemu Samuli Heikkisen, 31, elinkautiseen vankeuteen.
Oikeuden mukaan hän syyllistyi erityisen raakaan ja julmaan veritekoon Kajaanin Huuhkajanvaarassa perjantaina 15. elokuuta viime kesänä. Sen lisäksi teko oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Hän oli mennyt perimään uhrilta muutaman sadan euron velkasaatavia. Kaksikon välille kehkeytyi riita.
Velkaa perinyt Heikkinen löi uhria puukolla lukuisia kertoja, kunnes hänen seurassaan ollut toinen mies tuli väliin ja keskeytti veriteon.
Lopulta puukottaja lähti asunnosta ja sulki asunnon ulko-oven.
31-vuotiaassa uhrissa oli 18 teräaseella aiheutettua pistohaavaa ja hän jäi verisenä makaamaan asuntoonsa.
Uhri oli yrittänyt vielä liikkua asunnossa ja avata ulko-ovea, mutta hän menehtyi lopulta verenvuotoon. Oikeuden mukaan Heikkinen aiheutti uhrille teollaan huomattavaa tuskaa ja kärsimystä.
– (Uhrin) kuolema on ollut tuskainen ja tieto omasta kuolemasta on aiheuttanut huomattavaa kärsimystä, oikeus totesi.
– Huomioitavaa on se, että ulko-oven sulkeminen on vaikeuttanut ja hyvin todennäköisesti estänyt (uhrin) saamasta apua, oikeus kirjoitti.

31-vuotias mies syyllistyi murhaan. Kuva vangitsemisistunnosta syyskuulta. Kuva: Miska Puumala
Henkirikos tuli viranomaisten tietoon vasta neljä päivää myöhemmin tiistaina 19. elokuuta. Lähiomainen eli uhrin äiti oli yrittänyt tuloksettomasti tavoitella miestä ja lähti käymään tämän asunnolla.
Omaista odotti luhtitaloasunnon edustalla synkkä näky. Hän näki huoneiston kuistilla verijälkiä, jonka jälkeen hän soitti hätäkeskukseen ja pyysi poliisia paikalle.
Poliisit menivät tämän jälkeen asuntoon, josta he löysivät miehen ruumiin.
Lapsen äkillinen ja väkivaltainen kuolema on aiheuttanut äidille erittäin merkittävää henkistä kärsimystä ja surua.
Heikkinen joutuu maksamaan uhrin äidille, isälle ja sisaruksille yhteensä kymmenientuhansien eurojen kärsimyskorvaukset.

Kajaanilaismies menetti henkensä omassa kodissaan. Kuva: Vesa Moilanen
Henkirikokseen kytkeytyvät myös puukotuksen keskeyttänyt 33-vuotias mies sekä 22-vuotias mies, jotka syyllistyivät pelastustoimen laiminlyöntiin.
He syyllistyivät rikokseen, koska tapahtumapaikalla olleet miehet tulivat tietoiseksi uhrin vammoista, mutta tästä huolimatta he eivät antaneet tälle apua. Oikeus tuomitsi heidät 60 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Kainuun käräjäoikeuden tiistaina antama tuomio ei ole lainvoimainen.