20-vuotias syytetty ei ilmestynyt paikalle oikeuteen. Hänet tuomittiin poissaolevana.

Avaa kuvien katselu
Varusmiehen paheksuttavaa käytöstä käsiteltiin Satakunnan käräjäoikeudessa. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Porin prikaatissa Niinisalossa palvellut varusmies on tuomittu Satakunnan käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen sotilaan sopimattomasta käytöksestä ja palvelusrikoksesta.
Tapaus sai alkunsa heinäkuun alussa, kun tykkimiehenä palvellut 20-vuotias mies palasi kasarmille lomilta päihtyneenä. Hän oli melunnut majapaikkansa käytävällä.
Varusmiehen käytös oli saatettu esimiesten tietoon. Tästä kuultuaan varusmies oli suivaantunut ja uhannut varusmiesten tuvassa muiden kuullen kuolemalla henkilöä, jota hän epäili käräyttäjäksi. Todistajan mukaan varusmies oli myös potkaissut punkkaa.
Uhkailun kohde ei ollut tuvassa, mutta sai kuulla uhkauksesta myöhemmin. Hän piti uhkausta varteenotettavana ja muuttui varovaisemmaksi uhkaajaa kohtaan.
Sakkorangaistus ja korvauksia
Syytetty ei saapunut Satakunnan käräjäoikeuden istuntoon, joten hänet tuomittiin poissaolevana sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä ja palvelusrikoksesta. Oikeus langetti hänelle 30 päiväsakkoa, josta tulee hänen tuloillaan maksettavaa 180 euroa.
Hän joutuu korvaamaan myös oikeudenkäyntikuluja ja maksamaan uhkaillulle uhrille korvauksia 300 euroa.
Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.