Rautavaaralainen Mona Koskelo näkee erilaisia työporukoita, joita hän haluaa hitsata yhteen.
Lue tiivistelmä
Rautavaaralainen yrittäjä Mona Koskelo, 36, kertoo työskennelleensä nuorempana liikunta-alalla, jossa huono johtaminen mursi hänen itsetuntonsa.
Koskelo ajautui vuosiksi sivuraiteille, mutta perusti lopulta oman elämys- ja tapahtumapalveluiden yrityksen.
Nykyisin hän järjestää tapahtumia, joissa vahvistetaan työyhteisöjen yhteishenkeä ja arvostusta.
Rautavaaran venevalkamassa seisova Mona Koskelo, 36, levittää kätensä auki ja virnistää leveästi, vaikka raaka pohjoistuuli iskee kasvoihin Keyrittyjärven selältä. Viimaan hän on tottunut, siitä kertoo kelkkahaalari ja hymy joka ei hyydy.
Lue lisää: Tällaista on asua kunnassa, jota on haukuttu Suomen surkeimmaksi
Koskelolla on ainakin kaksi intohimoa. Moottorikelkkailu, jonka ympärille Koskelo on rakentanut harrastajien keskuudessa yhä tunnetumman tapahtuman.
Toinen on työhyvinvointi, josta Koskelolla on hyvin omakohtaisia kipeitäkin kokemuksia. Niistä hän ei ole aiemmin halunnut edes puhua.
Nykyisin Koskelo on rautavaaralainen yrittäjä ja nauttii töistään. Nuorempana hän työskenteli liikunta-alalla paikassa, jossa johtamisen kulttuuri ja ilmapiiri oli pahasti pielessä.
– Se murensi itsetuntoni. Miten pahasti voikin toinen ihminen saada nuoren ihmisen itsetunnon niin alas.
Tilanne alkoi kehittyä Koskelon mukaan siitä, kun hän joutui selvittämään puuttuvia palkkojansa.
– Olin siihen asti ollut hyvä työntekijä ja sitten en ollutkaan.
Koskelo ei halua avata mitä kaikkea tapahtui, mutta kertoo että usein meni aamulla töihin itkua pidätellen. Asiakkaat tykkäsivät, mutta työnantajan puolelta tuli jatkuvaa vähättelyä ja moitteita.
Koskelo ajautui vuosiksi sivuraiteille, teki muita töitä ja hylkäsi liikunnan työt.
– Kävin aika syvissäkin vesissä. Kun olin sivupolulla, niin aloin huomata, että kyseinen työ ei vaan ollut oma juttuni. Kuin olisi palloa yrittänyt neliöön laittaa.
Koskelo oli pyöritellyt ajatusta yrittäjyydestä jo kymmenisen vuotta. Hän muistelee, että oli jo pikkutytöstä kiinnostunut tapahtumien suunnittelusta. Hän veti liikuntakerhoja ja ideoi ohjelmia perhejuhliinkin.
Mona Koskelo järjestää moottorikelkka-ajoja kotikunnassaan Rautavaaralla. Ne pidetään maaliskuun alussa. Viimeksi tapahtumaan osallistui yli 170 henkeä ja yleisöä oli 700–800. Koskelon mukaan vastaavaa tapahtumaa ei ole muualla. Kuva: Mona Koskelo
– Yhtenä päivänä sitten vaan ajattelin että nyt tai ei koskaan ja lähdin opiskelemaan yrittäjäammattitutkintoa.
– Olen miettinyt että miksi en ole puhunut tästä. Ehkä on vaan vienyt niin pitkän ajan työstää niitä tunteita. Nämä on pitkiä prosesseja, kun ihminen on ihan nöyryytetty ja mennyt rikki.
– Monta vuotta siinä suossa rämmin, oman itsetuntoni, erityisesti ammatillisen kanssa. Olennaista on silti vain se, miten tästä kaikesta otin oppia. Vaikka se oli ihan kauheata, sen ansiosta tajusin mitä haluan elämältä ja työltä.
Koskelo painottaa, ettei halua uhriutua eikä kerätä huomiota tarinallaan. Hän haluaa kokemustensa kautta välittää hyvää ihmisille
– Oma kokemukseni nimenomaan johti minut siihen, mitä teen tänä päivänä.
Koskelo pyörittää omaa elämys- ja tapahtumapalveluiden yritystä. Koskelon ensimmäinen virallinen tapahtumatuotanto oli Rautavaara-päivät.
– Haluan järjestää elämyksiä ja tapahtumia, joissa työyhteisöllisyyttä herätellään ja luodaan yhteishenkeä. En tiedä mitään palkitsevampaa kuin nähdä, että minulla on ollut jotain annettavaa työporukalle. Että on tullut kokemus siitä, että jokaista arvostetaan ja saa olla oma itsensä.
Kokenut tapahtumavetäjä näkee erilaisia yrityksiä ja porukoita. Senkin että joissakin on parempi yhteishenki kuin toisissa.
Rautavaaraan talviaikaan saapuessa tuntuu kuin tulisi talven ihmemaahan, Koskelo kehuu. Kesällä hienoja ovat luonnon hiekkarannat, joissa voi vaikka yöpyä teltassa. Kuva: Akseli Muraja
– Kaikki työyhteisöt ovat erilaisia, kuten ihmiset. Kyllä ne erot siellä näkyvät.
Toisaalta Koskelon vetämät sessiot ovat lyhyitä, eikä niissä työstetä sellaisia asioita, joissa työyhteisön sisäiset ongelmat saattaisivat alkaa purskahdella ulos. Päällimmäiseksi jää yleensä onnistuminen.
– On ihanaa nähdä ryhmiä, joissa huuli alkaa lentää ja leppoisa tunnelma valtaa kaikki. Silloin sanomme heille, että pitäkää tuosta kiinni, on tosi hienoa, että teillä on tällaista.
Koskelo kävi välissä muualla opiskelemassa liikunta-alan ja tapahtumatuottajan tutkinnot. Hän oli töissä ja asui Kuopiossa, ”isossa kylässä” –ja ehti vannoakin että ei enää koskaan Rautavaaralle.
Opiskeluaikana hän löysi miehen, rautavaaralaisen perheyrittäjän Antin – ja täällä sitä ollaan. Perheeseen kuuluu 15-vuotias Rene-poika. Rautavaarassa miellyttää kunnan yhteishenki, vastauksia ja apua saa aina jostain kun tarvitsee.
Kelkkailu on kuulunut Koskelon elämään aina. Traktorikortin hän ajoi 15-vuotiaana.
Koskelo kertoo, että asui lapsuutensa keskellä ei mitään, ja isän ja äidin kelkoilla ajeltiin siskon kanssa lähes joka päivä.
Mona Koskelo tuuletti Kelekka-ajoissa viime maaliskuussa. Tapahtuma on paisunut vuosi vuodelta. Ajojen lisäksi rannassa saa ruokaa, ja ohjelmaa on myös yleisölle. Viimeksi tapahtumaan osallistui yli 170 moottorikelkkailijaa ja yleisöä oli 700–800. Kuva: Mona Koskelo
Jouluna muutama vuosi sitten Koskelo hankki nykyisen moottorikelkkansa ja löysi perään uuden yhteisön ja ystäviä kelkkailevista naisista.
– Sosiaalisessa mediassa oli kelkkamimmit-ryhmä ja yhtäkkiä ympärillä olikin satoja kelkkailevia naisia. Vitsit miten siistiä se oli.
Koskelo nauttii siitä, että lähtee kelkkailemaan aivan yksin.
– Se vauhti ja se tunne kun hallitset sitä ajoneuvoa. Kelkkailu on myös todella fyysistä, kyllä siellä reiteillä lihakset saa kipeiksi.
– Ja erityisesti tietysti luonto. Kelkalla pääset keskelle sitä. Kun sitten pysähtyy, on vaan niin hiljaista ja kaunista.