Kolumni|Luontosuhde on vääristynyt, kun ristiriidat pyritään rauhoittamaan tappamalla, sanoo HS:n ympäristötoimittaja Heli Saavalainen.
7.7. 9:27
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Poliittiset päättäjät pyrkivät ratkaisemaan luontoristiriitoja sallimalla eläinten, kuten susien ja merimetsojen, tappamisen.
Helsingin Sanomien ympäristötoimittaja Heli Saavalainen kritisoi tätä lähestymistapaa vääristyneeksi luontosuhteeksi.
Saavalainen korostaa, että luonto on arvokas itsessään ja tuo monia hyötyjä, kuten elämyksiä ja virkistystä.
Hän kehottaa oppimaan elämään sopusoinnussa luonnon kanssa sen sijaan, että sitä pidetään pelkkänä menoeränä.
Suden metsästäminen mahdollistetaan, valkoposkihanhet ja merimetsot siirretään metsästyslain piiriin, hylkeenpyyntiä elvytetään, koirashaahkojen kevätmetsästys jatkuu.
Muutama esimerkki viime aikojen linjauksista kertoo omaa kieltään suomalaisen ympäristöpolitiikan tilasta ja siitä, miten päätöksentekijät suhtautuvat luontoon ja rauhoitettuihin lajeihin.
Jos laji koetaan häiritseväksi, se tapetaan. Metsästys turvataan, vaikka laji olisi erittäin uhanalainen.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus painottaa luonnon merkitystä hallitusohjelmassaan:
”Yhteiskunnan toiminta käännetään luontopositiiviseksi. Hallitus tavoittelee luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämistä yhteistyöllä ja tekee positiivisista vaikutuksista luontoon Suomen vientituotteen.”
Toistaiseksi päätökset ovat olleet pikemminkin luontonegatiivisia. Ratkaisu ristiriitojen rauhoittamiseksi on pitkään ollut tappaminen, olipa kyse suurpedoista, valkoposkihanhista tai hylkeistä.
Perusteluna ovat lajien ihmiselle tai omaisuudelle aiheuttamat haitat. Kuinka todellisia ne ovat, on toinen asia.
Varsinkin merimetso, Suomen parjatuin lintu, on saanut niskoilleen ison nipun haittoja.
Merimetso, joka palasi Suomen pesimälinnustoon 1990-luvulla, on saanut syyt niskoilleen muun muassa maiseman pilaamisesta ja kalojen ryöstämisestä.
Merimetson asuttamia luotoja on kuitenkin vain pienen pieni osa saaristosta. Tutkimus ei myöskään tue väitettä , että merimetsot olisivat romahduttaneet kalakantoja.
Luonnonvarakeskus (Luke) julkisti vuosi sitten tutkimuksen, jossa selvitettiin harmaahaikaroiden ja merimetsojen aiheuttamia suoria vahinkoja kalataloudelle koko rannikkoalueella.
Selvisi, että merimetsot eivät juurikaan vie kaloja suojatuista kalankasvatusaltaista eivätkä useimmista pyydyksistä. Sen sijaan harmaahaikaroista saattaa paikoitellen olla merkittävää haittaa kalankasvatukselle.
Luken toinen tutkimus osoitti, että merimetso ei uhkaa Suomen rannikkovesien ahvenkantoja. Merimetsojen saalistuksesta aiheutunut ahvenien vuotuinen kuolleisuus oli tutkituilla alueilla 4—10 prosenttia.
Vahingot ovat kuitenkin peruste hallituksen esitykselle, jonka mukaan merimetso ja valkoposkihanhi siirretään tiukasti suojeltujen lajien listalta metsästettäviksi lajeiksi.
Eduskunnassa sekä ympäristö- että maa- ja metsätalousvaliokunta asettuivat kannattamaan esitystä, tosin eriävien mielipiteiden saattelemina.
Maa- ja metsätalousvaliokunta totesi, että valkoposkihanhen maataloudelle ja merimetson kalastukselle aiheuttamia vahinkoja voidaan vähentää tehokkaasti vain niiden kantaa rajoittavan metsästyksen kautta.
Merimetso näkyy maisemassa ja muuttaa ympäristöään. Merimetsojen asuttama Puskakari Raumalla toukokuussa 2010. Kuva: Kari Suni
Kasvillisuus toipuu nopeasti, kun merimetsot vaihtavat paikkaa. Monet lajit hyötyvät lintujen typpilannoituksesta. Merimetsojen entinen pesimäsaari Rauman Puskakari heinäkuussa 2024. Kuva: Kari Suni
Valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet riesaa etenkin Itä-Suomessa, kun ne laskeutuvat muuton aikana pelloille suurina parvina syömään.
Valtio maksaa hanhien maatalousvahingoista vuosittain noin 2–4 miljoonan euron korvaukset. Se on alle kymmenesosa korvauksista, jotka maksettiin turkistarhoille lintuinfluenssan vuoksi.
Muuttavien lintujen ja kaupunkien puistoissa poikasiaan hoivaavien hanhien seuraamisen tuomien luontokokemusten taloudellista arvoa ei ole laskettu.
Oma lukunsa ovat haahkat ja merikotkat. Ne ovat aiheuttaneet nurinkurisen tilanteen Ahvenanmaalla, jossa haluttaisiin tappaa merikotkia haahkojen suojelemiseksi. Taustalla on ikiaikainen koirashaahkojen metsästysperinne.
EU:n huomautusten ja tuomioiden jälkeen Ahvenanmaalla ei enää metsästetä koirashaahkoja keväisin.
Sen sijaan erittäin uhanalaisia haahkoja ammutaan Suomessa edelleen lintujen pesimäaikana. Tänäkin vuonna koirashaahkojen kevätmetsästys oli sallittua tietyillä ulkosaariston alueilla 1.–15. kesäkuuta.
Uhanalaisten lajien joukossa on muitakin riistalintuja, muun muassa haapana, jouhisorsa, heinätavi ja tukkasotka.
Lajien kohtaloa säätelee viime kädessä politiikka.
EU:n tasolla on jo päätetty, että susi muuttuu täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi. Suomessa suojeluaseman muutos on jo käynnistänyt sudenmetsästykseen liittyvät järjestelyt.
Tähän saakka tappolupia on myönnetty lähinnä häirikkösusille. Se ei poliitikoille riitä. Tavoitteena on aloittaa niin sanottu kannanhoidollinen metsästys, jolla rajoitetaan petokantaa. Susia Suomessa on noin 300.
Suunta on toisenlainen kuin esimerkiksi Korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi vuonna 2023, kun se totesi Suomen riistakeskuksen myöntämät karhuluvat lainvastaisiksi.
Poikkeusluville on KHO:n mukaan oltava selvä syy. Sellainen ei ole kannanhoito, metsästyskulttuurin ylläpito, sosiaalinen hyväksyttävyys, laittoman tappamisen ehkäisy tai petojen ihmisarkuuden säilyttäminen.
Hyljejahtejakin perustellaan kannanhoidolla ja kalastusvahingoilla.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan hallikanta on kasvanut niin paljon, että uusia suojelualueita ei tarvita. Päinvastoin ministeriö on huolissaan metsästysinnon hiipumisesta.
Hallituksen linjaukset eivät edusta luontopositiivisuutta. Sen sijaan luonto on sysätty syrjään, vaikka lajikato kiihtyy Suomessakin.
Luontosuhde on vähintäänkin vääristynyt, kun ristiriidat pyritään rauhoittamaan tappamalla.
On korkea aika huomata, ettei luonto ole pelkkä viljelijöitä, kalastajia, metsästyskoirien omistajia ja ylipäätään ihmisiä haittaava menoerä.
Luonto on arvokas itsessään, elävää pääomaa. Se tuo elämyksiä, virkistystä, mielihyvää, kulttuuria ja kauneusarvoja.
Meidän pitää oppia tulemaan toimeen luonnon kanssa. Se on elinehto.
Oikaisu 7.7. kello 16.36: Koirashaahkojen metsästysaika oli 1.-15. kesäkuuta. Alun perin jutussa kerrottiin virheellisesti, että metsästysaika päättyi 16. kesäkuuta.