Essi Hellén oli näytellyt Emilian äitiä jo kahdessa ensimmäisessä Supermarsu-elokuvassa, joten hänelle luonnollisesti tarjottiin samaa roolia myös Supermarsu ja suuri huijaus -uutuudessa.
Saatuaan tiedon uuden elokuvan tekemisestä Hellén muisti, että hänen ja näyttelijä Mikko Virtasen tytär Siiri Virtanen oli hieman aiemmin yllättäen ilmaissut halunsa näytellä, jos jotain sopivaa ilmaantuisi.
Siiri oli 5–6-vuotiaana piipahtanut avustajana Putous-ohjelmassa ja Hillo-sarjassa Essi-äidin oltua niiden tuottajana, mutta erityistä paloa näyttelemistä kohtaan ei tuntunut olevan.
Koska Supermarsun lapsinäyttelijöiden roolitus oli parhaillaan meneillään, Siiri Virtanenkin teki koe-esiintymisvideon eli selftapen – ja sai lopulta pääroolin Emiliana.
– Me toki autoimme selftapen tekemisessä, mutta sen jälkeen Siiri kävi yksin koekuvauksissa, eikä meillä ollut siihen osaa eikä arpaa. Hän sai roolin lopulta ihan omin avuin, Hellén tähdentää.
12-vuotias Virtanen muistelee puolentoista vuoden takaisia kuvauksia hyvillä mielin.
– Oli kivaa, kun elokuva kuvattiin Virossa, eikä oltu tutuissa paikoissa. Kuvausten ulkopuolellakin sai käydä kaikissa uusissa paikoissa, hän kertoo.
– En muista, että minulla olisi ollut mitään isoja haasteita. Enemmän se oli hauskaa.
Sekään ei ollut ongelma, että kuvausten työkieli oli englanti. Ensimmäisenä kuvauspäivänä Virtanen vielä kuunteli, kun joku tulkkasi hänelle ohjeet suomeksi. Pian hän kuitenkin rohkaistui sanomaan, että ymmärtää itsekin.
Siinä missä Virtanen oli kuvauksissa kuuden viikon ajan joka päivä, Hellénillä oli vain kaksi kuvauspäivää eikä hän voinut olla tyttärensä tukena sen kummemmin
– Vanhempiahan ei päästetty kuvauksiin kuin muutamana organisoituna päivänä, mikä oli elokuvantekijän näkökulmasta tosi hyvä, että siellä ei pyörinyt turhaan ulkopuolisia setissä, Hellén sanoo.
Kahtena yhteisenä kuvauspäivänä äiti ja tytär pääsivät näyttelemään äitiä ja tytärtä.
– Se helpotti, että Emilian äiti oli oma äiti. Pystyi jotenkin turvallisemmin näyttelemään. Ei pelännyt sitä, jos mokaa jossain. Kotonakin joskus mokaa, niin se oli ihan normaalia, Virtanen selvittää.
Virtaselle Supermarsu ja suuri huijaus on ollut sen verran antoisa kokemus, että hän uskoo haluavansa näytellä jatkossakin. Näyttelemisestä voisi olla jopa ihan ammatiksi.
– Joskus pienenä halusin olla laulaja, mutta nyt haluan olla näyttelijä. Varmaan minä kouluttaudun näyttelijäksi, ellei tule joku ihan uusi juttu, josta innostun, hän miettii.
Siiri Virtasella ja Essi Hellénillä oli kaksi yhteistä kuvauspäivää.
Kuva: Frank Raudsepp / Yellow Film
Essi Hellén tunnustaa olleensa aikanaan perinteisempi teatterikerhonörtti. Hän meni jo 8-vuotiaana helsinkiläisen taidetalo Narrin nuorisoteatteriin ja näytteli siellä 16-vuotiaaksi asti.
– Se oli rakkain harrastukseni. Muistan, kun kuulin 8–9-vuotiaana Kallion lukiosta, että oli koulu, jossa sai vain näytellä. En tiedä, sekoittuiko se teatterikouluun, mutta mietin koko lapsuuteni Kallion lukiota, hän muistelee huvittuneena.
Lopulta Hellénin tie vei Kallion lukion ja Teatterikorkeakoulun kautta ammattinäyttelijäksi. Yhdeksän vuotta sitten hän kuitenkin teki urakäännöksen.
– Se saattaa liittyä siihen, että näytteleminen oli niin suuri unelma koko lapsuuteni ja nuoruuteni, Hellén arvelee.
– Sitten pääsin lukiosta suoraan Teatterikorkeakouluun, sain aika nopeasti elokuvarooleja ja olin Putouksessa. Olin paljon mediassa muutaman vuoden sisällä, eikä se tuntunut enää mukavalta. Minulle tuli stoppi. Halusin tehdä jotain ihan muuta
Hellénin mukaan näytteleminen ei vain sopinut hänen egolleen. Hän oli kilpailuhenkinen ja kunnianhimoinen, ja näyttelijän työ toi suuria paineita seuraavien roolien suhteen. Mikään ei tuntunut riittävän.
– Sitten aloin tuottaa televisio-ohjelmia. Olin neljä ja puoli vuotta Yellow Film & TV:llä. Tuotin, ohjasin ja käsikirjoitin, ja se tuntui niin vapauttavalta. Yhtäkkiä fokus oli pois minusta, se työ ei ollutkaan minä, vaan työ olikin oikeasti joku asia, johon minä vain kontribuoin, Hellén kertaa.
Kuka?
Essi Hellén
Viimeiset neljä vuotta Hellén on työskennellyt äänikirjakustantajana Storytelillä.
– Minua kiinnostaa sisältöjen kokonaissuunnittelu ja sellainen luovan työn ja bisneksen yhdistäminen. Siinä olen hyvä, hän sanoo.
– Storytelille minut palkattiin sen takia, että minulla ei ollut alan konventioita. On ollut tosi inspiroivaa, että he ovat nähneet minulla olevan paloa ja luovaa hulluutta. Tekniset asiat voi oppia kuka tahansa.
Näyttelemistä Hellén ei ole kokonaan hylännyt. Hän olisi todennäköisesti lähtenyt Supermarsuun, vaikka aiempia elokuvia ei olisi ollut alla. Muutkin elokuvat ja sarjat kelpaavat, kunhan kuvaukset saa sovitettua päivätyöhön.
– Olenhan minä käväissyt Sunnuntailounaassa parilla viime kaudella. Teen myös tosi paljon äänitöitä, dubbaan ja teen äänimainoksia. Tuollaisia pikkujuttuja, hän kertoo.
– Mutta ei ole sellaista intohimoa, että saisinpa näytellä jonkin nordic noir -pääroolin. Varmaan sekin olisi hauskaa. Sellainen, että ilman sitä roolia en ole arvokas, on kuitenkin kadonnut, ja se on tosi vapauttavaa.