Anu Hälvä on oivaltanut, että ensirakkautensa voi löytää uudelleen, että vanhemmuudessa voi olla yhtä aikaa rento ja jämpti ja että joidenkin käännekohtien merkitys selviää vasta myöhemmin elämässä.
Me Naiset julkaisee uudelleen vuoden 2025 luetuimpia henkilöjuttuja. Anu Hälvän Elämäni oivallukset -haastattelu on Vuoden helmet -juttusarjan ensimmäinen osa.
RAKKAUS”Erilleen ajautuminen ei tarkoita loppua”
”ELÄN mielenkiintoista elämänvaihetta ja sain kumppaniltani luvan kertoa siitä. Me, nuoruudenrakastetut, olemme löytäneet toisemme uudelleen!
Nuoruudessani Tampereella nuorilla oli tapana kävellä keskustassa Raatihuoneen puoleista Hämeenkatua kuin ryhmä rämä. Olin 16-vuotias ja kävelemässä parhaan ystäväni kanssa, kun eräänä syyskuisena iltana vastaamme tuli kaksi poikaa. Pysähdyimme kuin seinään, toinen poika ja minä. Jotakin tapahtui välillämme siinä silmänräpäyksessä. Aloimme seurustella viikko tämän ensikohtaamisen jälkeen.
Seurustelua kesti aikansa, kunnes lähdin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Palattuani suhde jatkui vielä jonkin aikaa, mutta sitten elämä ja opiskelut veivät meitä eri suuntiin.
Tarinallemme ei kuitenkaan ollut kirjoitettu loppulausetta. Meni vuosikymmeniä, hän meni naimisiin ja sai kaksi lasta, minä olin naimisissa ja sain niin ikään kaksi lasta. Emme tapailleet, mutta tiesimme toistemme kuulumisia, eikä yhteys koskaan katkennut kokonaan.
Nyt olemme olleet yhdessä jonkin aikaa, ja se jännittää meitä itseämmekin.
Sitten hän jäi leskeksi, ja minä olin eronnut puolisostani vuonna 2018. Uusi yhteys alkoi Facebookissa.
Nyt olemme olleet yhdessä jonkin aikaa, ja se jännittää meitä itseämmekin. Elämme leikillisesti kutsuen koeaikaa emmekä mieti, jatkuuko tämä ihmiskoe elämämme loppuun vai ei. Juuri nyt on hyvä olla.
”Sanotaan, että ensirakkauden tunne on ainutkertainen, ja allekirjoitan sen täysin”, Anu Hälvä kertoo. Kuva: Kerttu Malinen
Absurdia ja ihanaa on se, että hän on täysin tuttu ja silti samalla vieras, uusi ihminen. Tarinan 16-vuotias tyttö ja 17-vuotias poika ovat nyt yli 60-vuotiaita ja paljon elämänkuoria päällään. Kun niitä kuoria kuorii, löytyy sama ydin, joka meissä oli jo nuorina.
Olen vallan iloinen, että näin on käynyt. Hän on yksi elämäni tärkeimmistä rakkauksista. Sanotaan, että ensirakkauden tunne on ainutkertainen, ja allekirjoitan sen täysin.
Meitä yhdistävät kaukainen menneisyys, samanlainen elämänkatsomus ja samanlainen huumorintaju. Ja yllättäen sekin, että vanhempiemme sukujuuret juontavat luovutetusta Karjalasta, naapuripitäjistä.
Haluan kertoa tarinamme siksi, että ehkä se antaa toivoa erilleen ajautuneille. Aina on toivoa, että rakkauden liekki leimahtaa uudelleen.”
INTOHIMO”Energia ja innostus synnyttävät iloa”
”Suhtaudun intohimolla elämään ja työhöni. Voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan kyllästynyt monipuoliseen ammattiini näyttelijänä, ohjaajana ja laulajana.
Jollei minulla olisi paljon tekemistä, en saisi mitään aikaiseksi.
Intohimo tekee työstä antoisaa ja helpompaa kuin, jos sitä joutuisi tekemään hampaat irvessä. Uskon, että innostus ja työstä saamani energia tuovat iloa ja uutta energiaa. Jos joutuisin olemaan laakereillani, kyllästyisin nopeasti, itse asiassa olen peruslaiska. Jollei minulla olisi paljon tekemistä, en saisi mitään aikaiseksi.
Olen aina ollut innostunut ihmisistä ja ihmisyydestä. Siksi teen työtäni ihmisten edessä ja ihmisille. Viime aikoina olen miettinyt, ettei tekoäly voi ikinä kyetä humaaniin, luovaan, tunteisiin liittyvään työhön.
Minulle ei ole ollut koskaan vaikeaa valita työni eri puolien välillä. Ne ovat kaikki yhtä ja samaa pakettia ja ruokkivat toisiaan. Oopperalaulajan koulutuksen avulla ymmärrän partituurit ja näyttelijänä ja ohjaajana luen näytelmien käsikirjoituksia. Kaikista osa-alueista on minulle apua.
VUONNA 1966. ”Tässä olen kaksivuotiaana kotona Hyvinkäällä ennen kuin muutimme Nokialle.” Kuva: Anu Hälvän kuvakokoelma
Tänä kesänä olen pitkästä aikaa pienellä lomalla, mutta sitä ennen ehdin ohjata Ypäjän kesäteatteriin musikaalikomedian Nunnia ja konnia. Syksyllä juhlimme pianisti Jouni Someron kanssa 30-vuotista yhteistyötämme Love Story -elokuvakonserteissa. Siihen mennessä olemme konsertoineet yhdessä 351 kertaa.”
JULKISUUS”Elämä ei ole kauppatavaraa”
”Jouduin – tai joku voisi todeta, että pääsin – julkisuuden valokeilaan 1990-luvun alkupuolella televisioroolieni kautta. Sarjat Metsolat ja Blondi tuli taloon tekivät minusta julkista riistaa. Tuolloin elettiin aikaa ennen sosiaalista mediaa, tosi-tv:tä ja nettiä, ja yksittäinen näyttelijä saattoi saada valtavan huomion.
Minusta ilmestyi sellaisiakin haastatteluja, joita en ollut antanut. Viimeinen niitti olivat kolmen lehden kannet, jotka näin Helsingissä Pasilan aseman R-kioskilla. Olin kaikissa, vaikka vain yhteen lehdistä olin antanut haastattelun.
Totesin, että elämäni ei voi olla kauppatavaraa.
1990-luvun puolivälissä tein tietoisen ja sitovan päätöksen vetäytyä julkisuudesta. Se osoitti itselleni, että pääni oli kestänyt pyörityksen megajulkisuudessa. Totesin, että elämäni ei voi olla kauppatavaraa. Minulla oli unelma perheestä ja lapsista, jotka sitten sainkin.
VUONNA 1996. ”Näyttelin nimiroolin Annie Mestariampujana Turun Samppalinnan kesäteatterissa.” Kuva: Bo Stranden
Vetäytymiseni jälkeen sain rapaa niskaani, että mikä oikein luulin olevani. Työt kuitenkin jatkuivat. Ammattitaitoni ei tietenkään kadonnut mihinkään, ja onneksi taidollakin on jotain merkitystä.
Vetäytyminen oli poikkeuksellinen valinta, mutta pidin siitä kiinni enkä katunut sekuntiakaan. Luultavasti se herätti jossain määrin jopa kunnioitusta, vaikka ei se ollut tavoitteeni. Nykyään julkisuutta on juuri sopivasti, teenhän kuitenkin julkista työtä.
Megajulkisuuden vuosina huomasin, että ihmisten huomio voi olla valheellista. Kaikkien julkisuuteen pyrkivien olisi syytä oivaltaa se. Julkisuuden myötä pääsin hetken kurkistamaan jet set -elämään, jota en olisi muuten nähnyt. Tajusin, että mitä korkeammassa asemassa ihminen on, sitä rennompi hän voi olla. Kun ei tarvitse esittää mitään, voi olla oma itsensä.”
Vasta myöhemmin ymmärtää, miten tietyt valinnat meitä johdattavat.
URA”Valinnat johdattavat ihmistä”
”Jokaisella on elämässään käännekohtia, joissa elämä ottaa uuden suunnan. Niiden merkitystä ja yllättävyyttä ei ehkä h-hetkellä oivalla. Vasta myöhemmin ymmärtää, miten tietyt valinnat meitä johdattavat.
Minulle tärkeä käännekohta oli, kun viisaat vanhempani laittoivat minut Hyvinkäällä kielikylpyyn englanninkieliseen päiväkotiin. Lapsi omaksuu vieraan kielen helposti, ja sain vahvan pohjan englannille. Taitoni vahvistui vaihto-oppilasvuonna Yhdysvaltojen Nebraskassa, sitten Lontoossa lauluopinnoissa. Opiskelin myös kääntämistä yliopistossa ja nykyään suomennan paljon tekstejä englannista.
Hyvinkäältä muutimme Nokialle, missä kävin kouluni. Toinen käännekohta tapahtui ysiluokalla, kun musiikinopettajan sijainen Helena Porkka joulun lähestyessä kysyi, kuka meistä on hyvä laulaja. Kaikki teinit tuijotimme ynseinä pulpettejamme, kunnes luokkakaverini vinkkasi minut opettajalle. Mulkaisin kaveriani pahasti takaisin.
Helena Porkka kehotti minua laulamaan ja totesi, että minulla on loistava ääni. En ollut liiemmin laulanut, vaikka soitin pianoa. Hän puhui minut ympäri laulutunneille ja pyrin sitten myös Tampereen Konservatorioon. Sieltä oopperaproduktiosta minut äkkäsi Tampereen Teatterin pitkäaikainen johtaja, teatterineuvos Rauli Lehtonen.
VUONNA 1991. ”Näyttelin Esko Roineen kanssa Tampereen Teatterissa Leipurin vaimon nimiroolissa.” (kuva Tampereen Teatteri) Kuva: Anu Hälvän kuvakokoelma
VUONNA 2023. ”Salon teatterissa ohjasin Minna Canthista kertovaa Rouva C -näytelmää.” Kuva: Anu Hälvän kuvakokoelma
Ylioppilaskeväänä minulle soitettiin teatterilta. Luulin unohtaneeni jotain katsomoon edellisiltana, mutta minua pyydettiinkin paikkaamaan Tuija Vuolletta komediassa Piukat paikat. Kun esitykset syksyllä alkoivat, meni muutama viikko ja minut pyydettiin Tampereen Teatterin näyttelijäharjoittelijaksi. Jäin sille tielle kahdeksaksi vuodeksi ja koen edelleen, että Tampereen Teatteri on kotiteatterini. En ollut miettinyt näyttelijän ammattia, mutta siihen tämä käännekohta johti.
Haaveilin jo silloin ohjaamisesta ja pääsin toteuttamaan sitä vuosia myöhemmin Kokkolan kaupunginteatterin johtajana. Rakastan ohjaamisen kokonaisvaltaisuutta. Ohjatessa saan käyttää kaikkea osaamistani.
On mahtava matka, miten kirjaimista ja lauseista paperilla muodostuu esitys. Teksti ja esitys ovat kaksi aivan eri asiaa.
Tärkeä käännekohta oli myös se, että jäin aikoinaan freelanceriksi ja olen voinut valita työni.”
VUONNA 2007. ”Imatran kesäteatterissa yhdessä lasteni Kristianin ja Adan kanssa.” Kuva: Anu Hälvän kuvakokoelma
VUOSI 2002. ”Tuleva kapellimestari Kristian puolitoistavuotiaana muskarin joulujuhlassa.” Kuva: Anu Hälvän kuvakokoelma
VANHEMMUUS”Pitää olla rakkautta ja rajoja”
”Vaikka helposti puhun tuntikausia työstäni, ovat lapseni ehdottomasti elämäni paras saavutus. Olen saanut kaksi tervettä, ihanaa, fiksua ja omilla aivoillaan ajattelevaa lasta yhdessä heidän isänsä, näyttelijä Petteri Sallisen kanssa.
Ada syntyi vuonna 1997 ja on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi. Hän on tehnyt töitä muun muassa ilmailun ja teatterin aloilla ja työskentelee tällä hetkellä eri teattereissa ohjaajien assistenttina. Hän on myös erinomainen laulaja ja näyttelijä.
Kristian syntyi vuonna 2001 ja tekee nyt näyttävää uraa kapellimestarina. Hän oli jo lapsena muskarista lähtien kuin musiikkitynnyriin upotettu. Hän on jo johtanut Suomen tärkeimpiä orkestereja sekä eurooppalaisia ja pohjoismaisia orkestereja. Vuonna 2023 hän debytoi BBC:n sinfoniaorkesterin edessä, mikä oli hieno saavutus.
Lapseni ovat antaneet tunnustusta, että olen ollut yhtä aikaa rento ja jämpti.
Äitinä on ihanaa katsoa, että lapset tekevät rakastamaansa työtä ja ovat hyviä siinä.
Oman äidin syyllisyyskirjani on tietenkin tuhatsivuinen: olinko liikaa kiinni töissäni lasten ollessa pieniä. Lapseni ovat kuitenkin antaneet tunnustusta siitä, että olen ollut yhtä aikaa rento ja jämpti. Heillä oli turvattu lapsuus myös isänsä puolelta.
Rakkaus ja rajat ovat tärkeitä lasten kasvatuksessa. Sellaisen kasvatuksen minä ja pikkuveljeni saimme vanhemmiltamme. Lapsuudenkotini arvoja olivat lisäksi rehellisyys ja kaikkien ihmisten kunnioittaminen, ja myös ne olen opettanut lapsilleni.”
IKÄ”Pää ei pysy perässä”
”Viime kesään asti en ollut ajatellut ikääni, mutta täytettyäni kuusikymmentä, kriisiydyin. Mikään ei muuttunut, olen terve ja täysissä voimissani, mutta silti teki mieli paeta metsään piiloon. Sanoin ystävilleni, etten halua puhua syntymäpäivistäni enkä iästäni. Mieleni ei ole vieläkään käsitellyt tätä ikäkriisiä. Tuntuu, että pää ei pysy perässä, vaan luulen yhä olevani nuori.
Tulevaa ei kannata ruveta pelkäämään.
Toivottavasti saan elää pitkään ja onnellisena, kuten vanhempani. Isäni on nyt 87-vuotias ja äiti 85. He asuvat edelleen hyvävoimaisina omassa kodissaan aika lähellä minua ja hoitavat välillä mopsiani Elmeriä.
Täällä maailmassa on kiva olla, mutta kaikkea ei voi suunnitella eikä ennakoida. Tulevaa ei silti kannata ruveta pelkäämään. Pelko kahlitsee energiaa ja elämänhalua, joka minulla on voimakas. Nykyhetken hirvittävyyksienkin keskellä maailma on kaunis, ja sitä kauneutta meidän pitää vaalia.”
NAUTINNOT”Hyvät ihmissuhteet ovat parasta”
”Elämäni ilo ja nautinto ovat hyvät ihmissuhteet – ne ovat parasta. Onneni on, että lähelläni on tavattoman hienoja ystäviä. Ihan läheisiä ei ole hirveän monta, mutta seuraaviin ystäväpiireihin mahtuu monta hyvää kaveria ja kollegaa.
Olen esteetikko ja tykkään harmoniasta ympärilläni.
Töissä nautintojani ovat energinen työyhteisö ja elävä yleisö edessäni.
Olen esteetikko ja tykkään harmoniasta ympärilläni. Luonto on aina ollut minulle suuri nautinnon lähde. Alkukesästä nautin luonnon heleästä vehreydestä ja valosta ja lämmöstä.
Rakastan myös matkustamista, vaikka sitä ei kai nykyään saisi tunnustaa. Rakastan kumminkin ja aina maailmalla ollessani totean, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia. Meillä on samat ilonaiheet ja murheet.”
Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisissa heinäkuussa 2025.
Anu Hälvä Sallinen
61-vuotias ohjaaja, näyttelijä, laulaja seurustelee nuoruudenrakkautensa kanssa. Aikuiset lapset Ada ja Kristian. Aloitti näyttelijän uransa Tampereen Teatterissa, valmistunut oopperalaulajaksi sekä musiikin ja teatteritaiteen maisteriksi. Toiminut mm. Kokkolan kaupunginteatterin johtajana. Aloittaa elokuussa Love Story -elokuvamusiikin konsertit yhdessä pianisti Jouni Someron kanssa.