Masashi ”Jumbo” Ozaki, golfin yksi suurimmista japanilaistähdistä kautta aikain, on kuollut, kertoi hänen poikansa Tomoharu keskiviikkona. Suolistosyöpää sairastanut ”Jumbo” Ozaki oli 78-vuotias.

Pitkistä avauslyönneistään tunnettu ja niistä lempinimensä saanut Ozaki voitti peräti 94 kilpailua Japanin-kiertueella, niistä ensimmäisen vuonna 1973. Hän oli suosittu urheilija Japanissa, ja hänet tunnettiin värikkäänä persoonana. Yomiuri-lehti kuvaili Ozakin olleen vahvasti edesauttamassa golfin suosion kasvua Japanissa.

Golfin major-turnauksissa Ozakin paras sijoitus oli kuudes vuoden 1989 Yhdysvaltain avoimissa. Miesten maailmanlistalla hän oli parhaimmillaan viidentenä, ja golfin globaaliin kuuluisuuksien galleriaan eli Hall of Fameen hänet nimettiin vuonna 2011.