Koripallo on voimakkaasti kasvava laji Helsingissä. Nyt erilaiset ja -taustaiset naiset ovat lähtötasosta ja urheilutaustasta riippumatta löytäneet uuden tavan liikkua. Pelivuoroja tarjoaa esimerkiksi paikallinen Pinkkibasket.
Syvällä maan alla, Helsingin Olympiastadionin kellarikerroksessa ryhmä naisia viilettää koripallon perässä. Käynnissä on kolmella kolmea vastaan peli, pinkit vastaan mustapaitaiset. Kuuluu huutoa, kun joku saa kiinni levypallon ja ryhmä rynnistää jälleen.
Unkarilainen Nóri Varga, 33, pomputtaa palloa tottuneesti.
“Pelasin lapsuuteni koripalloa Kecskemétissä, sillä tätini on koripallovalmentaja. Hän pelasi koripalloa ammattilaisena Unkarissa.”
Varga palasi takaisin lajin pariin pitkän tauon jälkeen 2024, koska huomasi kaipaavansa koripalloa.
“Rakastan joukkuelajeja ja yhdessä tekemistä. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua treeneihin ilman sitoutumispakkoa, päätin kokeilla.”
Ensimmäiset harjoitukset olivat koskettavat.
“Tunsin yhtäkkiä saaneeni takaisin jotain, mitä olin jo kauan kaivannut. Olin yksinkertaisesti jättänyt koripallon teininä, koska vanhat, 2000-luvun alun sosialistiset valmennustyylit eivät sopineet minulle.”
Vargan mukaan naisten ryhmä on taustaltaan ja taidoiltaan hyvin erilainen. “Parasta on kun saamme pelata sekaryhmissä niin, että aivan aloittelijat kohtaavat hieman kokeneemmat pelaajat. Kohtaamisesta syntyy korispeli, jossa voimme tukea toinen toisiamme.”
Harjoituksissa saa valita haluaako pelata kovempaa vai hieman pehmeämmin, ja joukkueet vaihtavat pelaajia tason mukaisesti. Varga myöntääkin haluavansa usein pelata kovaa.
“Joukkueessa on meidän itäeurooppalainen blokki. Siihen kuuluvat minä ja serbialaiset pelikaverini. Meillä on elämän ja kuoleman -asenne, sillä olemme jo lapsesta tottuneet pelaamaan intohimoisesti – ja se näkyy.”
Nóri Varga ja Kristina Marković treenaavat koripalloa viikoittain. He ovat osa joukkueen humoristista ”Balkanin blokkia”. Kuva: MIkko Suutarinen
Kyseessä on kuitenkin Vargan mukaan itseironinen tapa suhtautua omaan koripallomenneisyyteen ja kulttuuriperimään. Harrastuksen parissa kaikkia kannustetaan, kilpailuhenkisyydestä muodostuu lähinnä vahva joukkuehenki.
Varga ei innostu ajatuksesta pelkistä sekajoukkueista, sillä kokee, että vain naisille suunnatut tilat ovat tärkeitä.
“Kyse on rohkeudesta. Yhteiskunta kasvattaa miehistä kilpailullisia, ja moni pelästyy sitä. Mielestäni on tärkeää, että myös naisille, transhenkilöille ja ei-binäärisille pelaajille on tarjolla joukkueita.”
Vaikka hän on itse tottunut pelaamaan pienissä sekajoukkueissa, on miesten kanssa pelaaminen aina jännittävää. Urheilua ja jazz-musiikkia yhdistävään Kori Jazz -tapahtumaan osallistuminen tuntui luonnolliselta, mutta pelaaminen ei.
“Minulla meni pupu pöksyyn.”
“Kaksi käyntikertaa vakuutti minut siitä, että puuha on hauskaa.”
Naisten koripallo on myös Pohjois-Amerikassa tämän hetken kuumin trendilaji. The New York Times povaa lajille ennennäkemätöntä suosiota, ja katsojaluvut jatkavat kasvamista.
Vuoden 2025 naisten ammattilaissarja WNBA:n faneista jo 57 prosenttia on miehiä. Se on historiallista.
Jaana Nevalaisella ei ole aiempaa koripallotaustaa. “Olen sitä ikäluokkaa, että pojat pelasivat koripalloa.“ Kuva: MIkko Suutarinen
Vuoden verran eläkkeellä ollut Jaana Nevalainen, 65, juo vettä kentän laidalla. Musta paita on hiestä märkä. Koripallotaustaa Nevalaisella ei ole.
“Olen sitä ikäluokkaa, että pojat pelasivat koripalloa. Vain äärimmäisen sporttiset tytöt saattoivat päästä poikien kanssa pelaamaan.”
Tytär Sanna harrasti lajia lapsena, ja äiti päätyi usein kentän laidalle seisoskelemaan. Kun Lauri Markkasen menestys alkoi “hyppiä silmille”, kiinnittyi katse myös Pinkkibasketin ilmoitukseen.
Ilmaiset kokeilukerrat ja vaaleanpunainen pallo kiinnostivat, ja Nevalainen päätti käydä katsomassa toimintaa. Jos paikalla olisi vain entisiä koripalloilijoita, saisi uusi harrastus jäädä.
“Kaksi käyntikertaa vakuutti minut siitä, että puuha on hauskaa.”
Nevalaisen mukaan naisjoukkueessa pelaaminen on mukavaa, koska kaikki pelaavat tosissaan, mutta eivät hampaat irvessä. Kannustaminen ja iloisuus ovat iso osa harrastamista.
“Voisin kuvitella, että jos meno olisi tavoitteellisempaa niin minulle syntyisi tunne siitä, että jään jalkoihin.”
Vain naisille suunnattu toiminta ei ole perimmäinen syy Nevalaiselle harrastaa, mutta se toimii.
“Meillä on hauska naisporukka, ja kun nyt oikein mietin työympäristössä tapahtuneita leikkisiä matseja, joissa oli miehiä mukana, niin saattoi käydä niin, että joskus pelistä oli leikki kaukana.”
Pinkkibasketin ryhmät harjoittelevat muun muassa Olympiastadionin upouusissa tiloissa. Treeneihin ja koriskursseille ovat tervetulleita vain naiset. Kuva: MIkko Suutarinen
Pinkissä pelataan Nevalaisen mukaan reilusti: pisteitä ei lasketa ja kontaktia pyritään välttämään. Puolustus tapahtuu kyynärvarren päässä toisesta, ettei pelistä tule liian fyysistä.
“Se sopii minulle oikein mainiosti”, Nevalainen sanoo.
Ajatus siitä, että lähtisi rynnimään ihmisten läpi tuntuu vieraalta.
”Että täältä tulee tällainen mummo, joka teilaa kaikki”, hän nauraa.
Koripallo on Bosniassa iso juttu, kuin jääkiekko Suomessa, kertoo Tanja Troković, 50. Hän kasvoi urheiluperheessä ja äiti pelasi koripalloa naisten 1. divisioonassa Jedinstvo Aida -joukkueessa 1960-luvulla.
Myös oma poika harrasti koripalloa nuorena, ja yhdessä oli kiva käydä heittelemässä. Trokovićilla onkin jalassaan pojalta perityt mustapunaiset Niken Jordan-tennarit.
Helsinkiläisen naisjoukkueen Troković löysi sattumalta, mutta ennakkoluulot vaivasivat ennen ensimmäisiä treenejä.
“Ajattelin, että olenko joku luuseri ja että tuleeko paikalle vain kolme muuta naista.”
“Olin aivan järkyttynyt, kun pukuhuone olikin täynnä naisia. Käytävillä oli naisia ja sali oli ihan täynnä muita naisia. Se oli iso yllätys! Meininki oli hyvä ja konsepti toimiva.”
Pinkkibasket tarjoaa harrastusmahdollisuuksia aloittelijoille pääkaupunkiseudulla. Kuva: MIkko Suutarinen
Helsingissä ja Espoossa koriskursseja tarjoava Pinkkibasket onkin erityinen toimija. Sen kursseille ovat tervetulleita vain naiset. Miehiltä on pääsy kielletty.
Toimitusjohtaja Mikko Mäntylän mukaan lokakuussa 2025 Koripalloliiton alla pelasi 1 366 naista lisenssillä maanlaajuisesti.
Pinkkibasketissa pelaa syksyn ja kevään joukkueissa jo lähes 1 000 pelaajaa. Lisenssittömiä harrastajia on siis lähes yhtä paljon, sillä ryhmään kuuluvat myös erilliset kokeilijat, jotka eivät ole vielä liittyneet joukkueeseen.
Mutta miksi vain naiset kutsutaan pelaamaan?
“Meidän toimintamme keskittyy aikuisiin naisiin, koska perinteisen seuratyön puitteissa he ovat ryhmä, jolle tarjotaan vähiten toimintaa.”
Mäntylän mukaan etenkin naiset, joilla ei ole minkäänlaista joukkue- tai pallolajitaustaa ovat erityisen herkkiä sille, että millaista toimintaa on tarjolla.
Yhteisille naisten ja miesten vuoroille osallistuvat henkilöt, joilla on jo lajitaustaa. Muut jäävät ulkopuolelle, koska eivät uskalla mukaan.
Tarjonta ei vastaa kysyntää, ja Mäntylän mukaan perinteisen kilpaurheilun ulkopuolella on Suomessa valtava kasvupotentiaali.
“Harva aloittelija haluaa suoraan lähteä kisailemaan. Moni aikuinen etenkin kokee, että ensin on hyvä hieman harjoitella.”
“Meidän toimintamme keskittyy aikuisiin naisiin, koska perinteisen seuratyön puitteissa he ovat ryhmä, jolle tarjotaan vähiten toimintaa.”
Noin 30–45-vuotiaiden naisten parissa aiemmin pelanneiden määrä on alhainen. Siinä, missä moni nuori harrastaa joukkuelajeja, aiemmin näin ei tehty.
Tärkeää on, että ensimmäinen paikka yrittää on turvallinen. Siksi toimintaa tarjotaan vain naisille.
“Minulla on seuratausta ja kokemukseni on, että yhteisryhmissä käytännössä 90 prosenttia on kuitenkin miehiä. Miehet ovat fyysisempiä ja usein kehollisesti suurempia. Moni aloittelija kokee tilanteen haastavana. Aina on tunne siitä, että pelissä voi sattua”, Mäntylä kertoo.
Mäntylän mukaan yrityksen toiminta perustuukin pelkojen ja estojen poistamiselle. Sille, että ihan kaikki pärjäävät, oli kuntotaso sitten mikä tahansa.
“Meille on tärkeää turvata psykologinen turvallisuuden tunne. Monelle naiselle on suuri kysymys uskaltaa tulla ja aloittaa uusi harrastus, sillä monella on negatiivisia kokemuksia vaikkapa koululiikunnasta. Jos olit vaikka aina se, joka valittiin viimeisenä tai se, jolle ei koskaan syötetty.”
“Me uskomme, että jokaisella naisella on oikeus omaan joukkueeseen. Turvalliseen tilaan ja samoihin tyyppeihin, joiden kanssa pelata ja kehittyä.”
Tanja Troković, valmistautui illan peliin. Kuva: Mikko Suutarinen
UKK-Instituutin johtavan tutkijan Pauliina Husun mukaan matalan kynnyksen liikuntaharrastukset ovat hyvä tapa saavuttaa monipuolisesti liikkumisen terveysvaikutuksia.
Itselle mieluisat liikkumistavat herättävät myös myönteisiä tuntemuksia. Sellaisia voivat tuottaa esimerkiksi koripallon parissa tavattavat joukkuekaverit, onnistumisen kokemukset tai uudet elämykset.
Joukkuelajeihin ja ryhmässä tapahtuvaan liikkumiseen liittyy vahva sosiaalinen ulottuvuus, joka voi vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä hyväksytyksi tulemisen kokemusta.
Kristina Marković, 28, kiitää kiharat hiukset hulmuten pitkin kenttää.
“Minä pidän kilpailusta ja haluan puskea itseäni. Olen harrastanut palloilulajeja lapsesta saakka.”
Vaikka Marković myöntää olevansa kilpailuhenkinen, löytyy treenaamisen ilo yhdessä tekemisestä. Ryhmässä pelaavat naiset ovat hyvin eritasoisia, -taitoisia ja -kokoisia. Myös sen takia turvallisen pelin mahdollistavat säännöt ovat tärkeitä.
Vastikään maahan muuttanutta Markovićia ja Suomea koripallo yhdistää monella tavalla.
“Olin jo nuorena kova korisfani ja lempijoukkueeni oli belgradilainen paikallisjoukkue KK Partizan. Nyt sen riveissä pelaa suomalainen Miikka Muurinen”, Marković kertoo ylpeänä.
“Ja oikeastaan nyt minulla on kaksi joukkuetta, joita kannustaa arvokisoissa!”
Kello lähenee yhdeksää, mutta ryhmä naisia pelaa yhä tiiviisti. Hyviä kahden pisteen layup-heittoja ja nopeita syöttöjä. Palloon käydään sähäkästi kiinni.
Kun pilli soi ja peli päättyy, jää tilanne puolen kentän heittoon. Naiset asettuvat heittäjän ympärille ja heitto lähtee. Se jää isosti vajaaksi, mutta salissa raikuvat riemukkaat kannustushuudot.
