Apollo-galleriassa, josta ryöstäjät pääsivät sisään, olivat kalterit vielä 2000-luvun alussa, mutta ne poistettiin kunnostustöiden yhteydessä.

Kaltereita asennetaan Louvren ikkunaan.

Avaa kuvien katselu

Kalterit asennettiin tänään tiistaina. Kuva: Dimitar Dilkoff / AFP

Louvren museo on asentanut metallikalterit Apollo-gallerian ikkunoihin.

Museon apulaisjohtaja Francis Steinbockin mukaan kalterit päätettiin asentaa ennen vuoden vaihdetta hätätoimena murtojen estämiseksi.

Myös Louvren muut ikkunat suojataan kaltereilla myöhemmin.

Kalterit otettiin pois 2000-luvun alussa

Lokakuussa ryöstäjät murtautuivat Pariisin kuuluisimpaan museoon Apollo-gallerian ikkunoiden kautta.

Ryöstäjät käyttivät mekaanisella nostimella varustettua ajoneuvoa.

Nostimella ryöstäjät nousivat toisen kerroksen parvekkeelle ja sieltä Apollo-galleriaan leikkureilla rikkomastaan ikkunasta.

Varkaat rikkoivat kaksi lasivitriiniä ja veivät yhdeksän jalokivikorua, joiden arvo on yli 100 miljoonaa euroa.

Apollo-galleriassa, josta ryöstäjät pääsivät sisään, olivat kalterit vielä 2000-luvun alussa, mutta ne poistettiin vuosina 2003–2004 kunnostustöiden yhteydessä.

Museon apulaisjohtajan mukaan Louvren turvallisuusstandardeja on arvioitu lokakuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Tällä hetkellä poliisin yksikkö on sijoitettu museoon, ja Louvre aikoo lisätä videovalvontaa koko alueella. Lisäksi museon ympärille on asennettu tunkeutumisen estämiseksi tarkoitettuja järjestelmiä.

Lähde: AFP