Toimittaja istahti Raimo Helmisen kyytiin. Matkalla Lappeenrantaan Helminen oli oma itsensä – eli kovin erilainen kuin mihin yleensä julkisuudessa on totuttu.
Tampere–Lappeenranta
”Tuunny, jos kyytissä haluat istua mutta tuskin sää siitä mitään kummosta saat”.
Näin ilmoittaa lakoniseen tyyliinsä Raimo Helminen, kun toimittaja tiedustelee häneltä mahdollisuutta hypätä haastattelumielessä kyytiin matkalle kotoaan Tampereelta työmaalle Lappeenrantaan.
Kuinka väärässä Helminen onkaan. Yksi reilu kolmituntinen automatka paljastaa hänestä enemmän kuin sata SM-liigaottelun jälkeistä lehdistötilaisuutta yhteensä.
Helmisellä, 61, on julkisuudessa tietynlainen brändi. Siihen kuuluvat kiusaantuneen lyhyet vastaukset haastatteluissa ja omien kykyjen vähättely. ”Pojappelas hyvi.”
Helmistä vähääkään tuntevat kuitenkin tietävät, että kameroiden ja mikrofonien ulkopuolella kyseessä on aivan erilainen mies. Ei suinkaan mikään tuppisuu, vaan mainio seura- ja huumorimies.
Helmisen myös ajatellaan suhtautuvan nuivasti mediaan. Silti hänen kanssaan onnistuu aina lähes kaikki. Puhelimeensa Helminen vastaa aina, eikä tunnu kieltäytyvän oikein mistään.
Milloin Helminen on poseerannut lehden kannessa Tampereen Beckhamiksi stailattuna tai esitellyt Lappeenrannan poikamiesboksiaan.
Helminen on selvästi myös rattimiehiä. Kuva: Marko Sorsa
Joulukuinen torstaiaamu, kello 6.45, Koivistonkylä, Tampere.
Kotoaan lähtenyt Helminen kaartaa työsuhde-Hyundaillaan lähikaupan pihaan ja nappaa toimittajan sovitusti kyytiin. Matka kohti Lappeenrantaa alkaa.
Autossa soi Radio Nostalgia. Se on Helmisen lempikanava. Ei hän oikeastaan muita kuuntele. Vaikka siellä ei kuulemma oikein soikaan hänen suosikkibändinsä Sir Elwoodin hiljaiset värit. Sitä Helminen käy aina tilaisuuden tullen katsomassa livenä.
Tampereen ja Lappeenrannan välistä 280 kilometrin siivua Helminen sahaa kiekkokauden aikana viikoittain. Välillä parikin kertaa. Yleensä aina silloin, kun SaiPalla on vapaapäivä.
– Niin ehtii kahdeksi yöksi kotiin. En mää tyhjän panttina viitti siellä maleksia.
– Yllättävän hyvin tämä on näin sujunut.
Helmisen naapurissa asuvat hänen lapsenlapsensa, joiden kanssa isoisä mielellään touhuaa. Edellisiltana Helminen on vienyt lapsenlapsensa luistelemaan Sorsapuiston ulkojäälle ja sen jälkeen katsellut heidän kanssaan liigakiekkoa televisiosta.
Joskus Helminen suunnitteli kokeilevansa automatkalla jonkun podcastin tai äänikirjan kuuntelemista, mutta se jäi suunnittelun asteelle.
– Mää oon varmaan sellainen boomer. Vai mikskä ne sanovat.
Radion kuuntelua enemmän matkat kuluvat kaverien kanssa soitellessa. Monet heistä tietävät, milloin Helminen yleensä on tien päällä.
Mää oon varmaan sellainen boomer. Vai mikskä ne sanovat.
Helminen viettää ison osan automatkoistaan puhelimessa. Kuva: Marko Sorsa
Kello ei ole ehtinyt vielä puoli kahdeksaan, kun puhelin jo soi. Soittaja on ”Jarkka”. Puhelu kuuluu auton kaiuttimista.
– Huomenta! Ootko päässyt jo Hauholle, Jarkka aloittaa.
Hän tietää, että Helminen pysähtyy työmatkoillaan melkein aina aamukahvilla toisen kaverinsa pyörittämässä pienkoneliikkeessä Hauholla. Siellä vaihdetaan kuulumiset.
– Emmää ny. Mulla on toimittaja repsikkana mukana. Älä paljasta mitään hirveitä juttuja, Helminen vastaa ja kaikki hekottelevat.
Jarkan kanssa puhutaan hetki kivien ajosta.
– Tunnelimiehiä. Nekalan jätkiä alkujaan, Helminen taustoittaa suljettuaan puhelun.
Näin Helmisen matkat kuluvat. Joko kaverit soittelevat hänelle tai hän soittelee kavereille. Jarkan lisäksi Virran Hantan kanssa tulee soiteltua melkein joka matkalla. Vanha pelikaveri Neuvosen Jakke on myös usein äänessä. Viime reissulla oli Malmön-kaveri Ahlundin Håkan ja Sirénin Ville. Ja taisi olla myös Jalosen Jukka ja Marjamäen Late.
Ei juttumies Helminen äkkiseltään kaikkia edes muista. Puheluita tulee ja menee niin paljon.
– Tää pätkä on Suomen pahimpia hirvialueita. Mää tiedän, kun se mun kaveri on hirvimiehiä. Isot mettät, paljon hirviä. Varmaan eniten hirvikolareita mitä missään, Helminen selostaa juuri Hauhon tienoilla tiiraillen metsän reunaa silmä kovana.
– Justiin tässä oli hirvee verivana tiellä. Oli taas ollut kolari, kun menin ohi.
Isot mettät, paljon hirviä.
Radio Nostalgia soi, ja Helminen kyttää ohituspaikkaa rekasta. Samalla täytyy pitää silmällä, näkyykö hirviä. Kuva: Ville Touru
Hirvivaarasta puhe kääntyy SM-liigaseurojen vaaraan.
– Saas nähdä miten tässä leikissä joukkueille käy, Helminen tuumaa.
Hän viittaa SM-liigan ensi talven ”superkauteen”, jonka päätteeksi 3–4 joukkuetta heivataan kylmästi divariin.
– Aika kovaa leikkiä on. Kai se kilpavarustelu menee ihan kauheaksi. Suomalaispelaajista on ainakin kauhea tappelu.
Helminen itse ei varsinaisesti ollut sarjojen kaventamisen puolestapuhuja. Hänelle olisi vallan hyvin kelvannut nykytilannekin. Mutta niillä mennään, mitä herrat päättävät. Ei sekään Helmistä suuremmin hetkauta.
– Tasaisempaa sarjaa kuin viime ja tänä vuonna ei ole ollut ikinä. Jos B-sarjaan putoaa, seurat voivat ajaa junioritoimintaansa alas, kun ei ole resursseja. Tällä voi olla hirveitä vaikutuksia.
Ensi kaudeksi monet liigaseurat joutuvat riskilläkin nostamaan pelaajabudjettiaan, jotta välttäisivät putoamisen. Jos silti kosahtaa, voi kosahtaa tuhoisasti.
– Jokerit on vielä tullut ihan kunnolla häiriköimään noita muita kärkiseuroja markkinoilla. Mestis-seura suoraan kärkibudjetilla.
Jokerit on kaapannut jo ensi kaudeksi monta pelaajaa Helmisen SaiPasta. Ei hän kuulemma siitä käärmeissään ole. Se on pikkuseuroille normaalia.
– Mutta kyllä se aina yllättää, kuinka aikaisin pelaajia ja valmentajia välillä jo kysellään seuraavaksi kaudeksi. Sitä tapahtuu välillä jo kesällä. Mutta onhan se ihan ymmärrettävää. Ajoissa pitää olla liikkeellä.
Viime kauden päätteeksi Helminen palkittiin SM-liigan Vuoden valmentajana. Kuva: Jussi Eskola
Nostalgialla soi Freemanin Ajetaan tandemilla. Helminen kääntää ääntä lujemmalle.
– Tää on hyvä.
Olen käynyt Tiibetissä, Moskovassa, Rööperissä, mietiskelin aina missä syy on etten jäädä voi.
Voisi kertoa Helmisenkin valmennusurasta. Kazakstanista Slovakiaan ja Italiaan. Ei ihan Rööperiin, mutta Pasilaan.
SM-liigassa Helminen on valmentanut urallaan toistaiseksi vain kaksi täyttä kautta. Molemmilla hän on vienyt joukkueensa sensaatiomaisesti finaaleihin.
Nyt pidempiaikainen asemapaikka on vihdoin löytynyt Etelä-Karjalasta. Tosin vuodeksi kerrallaan. Helminen kun tapaa tehdä vain vuoden sopimuksia.
– Se on reilu molempiin suuntiin. Näkee, onko paloa. Ei sekään hyvä juttu olisi, että tekee kolmen vuoden sopimuksen ja huomaa ensimmäisenä tai toisena vuonna, ettei oikein kiinnosta.
Oikeastaan koko Helmisen valmennusura oli ollut sekavan oloista pätkäsopimusseilailua, kunnes SaiPassa homma lähti kunnolla lentoon.
Ei hänellä silti ole suurempia suunnitelmia tuleville vuosille. Ensi kausi ainakin menee Lappeenrannassa.
– Jos jonkun mielenkiintoisen työn aina saa, niin hyvä. Kyllä se Eurooppakin vielä kiinnostaa.
Helmisestä ei voi puhua puhumatta Ilveksestä. Hän pääsi kokeilemaan kotiseuransa ohjaksissa lyhyesti viime vuosikymmenen alussa pian peliuransa jälkeen. Sittemmin sekä valmentaja-Helmisen että Ilveksen kurssit ovat nousseet aivan toisiin sfääreihin.
– Kyllä sekin vois, tiäksää, ihan hyvä olla, Helminen miettii Ilveksen päävalmentajan paikasta kysyttäessä.
– Mutta ei minulla ole mitään pakkomiellettä. Ei tässä iässä mihinkään ole pakkomiellettä.
Ei tässä iässä mihinkään ole pakkomiellettä.
Helminen ei haaveile tai haihattele. Vuoden kierto noudattelee koko lailla samaa rytmiä vuodesta toiseen ja Helminen sen mukana. Joskus jouluna on lunta, nykyään ei aina.
– Helmikuussa alkaa sitten päivä pidetä.
Sitten alkavat pudotuspelit. Sitten MM-kisat. Sitten tulee kesä ja hommat mökillä. Sitten taas uusi kiekkokausi, johon Helminen ottaa aina jossakin päin osaa. On ottanut jo yli 50 vuoden ajan.
Valmennushommissakaan Helminen ei maalaile suuria visioita prosesseista tai käytä hienolta kuulostavia sivistyssanoja sanoittaessaan peliä tai työskentelyään.
Pelit joko voitetaan tai hävitään. SaiPassa useimmiten voitetaan. Helmiselle jääkiekko vaikuttaa olevan pohjimmiltaan varsin yksinkertainen peli, jossa melkein kaikki on aina ”pienestä kiinni”.
Monista muista valmentajista poiketen Helminen ei edes katso jälkikäteen oman joukkueensa pelejä nauhalta.
– Uusi peli tulee aina jo päälle. Mietin mieluummin sitä kuin mennyttä.
– Enkä mää oikein videoista tykkää. Se kumminkin valehtelee vähän todellisuutta. Näyttää erilaiselta, mitä se oikeasti on. Siinä mielessä, pelien analysoinnissa, olen varmaan vähän eri maata kuin monet muut valmentajat.
Helminen valmentaa SaiPaa nyt toista kautta. Tänä syksynä hän teki myös ensi kauden kattavan sopimuksen seuran kanssa. Siis jo kolmannen yhden vuoden sopimuksen Lappeenrantaan. Kuva: Jukka Ritola / Aamulehti
Valmennusuransa edetessä Helminen kokee oppineensa löytämään paremmin oleellisen. Kaikkeen ei hänen mielestään edes kannata yrittää puuttua.
– Esimerkiksi erätauolla voi olla neljäkin asiaa, mitä meidän pitäisi muuttaa tai parantaa, mutta ei niitä kaikkia voi käydä läpi. Eihän pelaajat tiedä sitten yhtään, mitä tässä pitäisi parantaa. Mieluummin otan vain sen yhden pääjutun esiin.
– Kaikki lähtee yksilöistä. Kun yksilö kehittyy, joukkue kehittyy. Yritän auttaa pelaajia pelaamaan paremmin.
Taas Helmisen puhelin soi. Nyt soittajana on SaiPan apuvalmentaja Santeri Immonen.
– Onko kukaan ilmoittanut, Helminen kysyy heti kärkeen.
Ei ole. Siis kukaan pelaajista ei ole ilmoittanut olevansa tänään sairauslomalla. Tähän aikaan vuodesta kaikenlaiset taudit kiertävät työntekijöitä jääkiekkojoukkueessa siinä missä muissakin työyhteisöissä.
Immosen vastuulla on vetää kello 9.30 alkava fysiikkaharjoitus. Päävalmentaja saapuu hallille vasta sen jälkeen alkavaan jäätreeniin.
Valmentajat käyvät molempien harjoitusten sisällön pääpiirteittäin läpi.
– Mennään se sama. Kolmella lämmöllä. Yv, av, kolmekolme, viisneljä. Katotaan pelataanko pari vaihtoa vai ei, Helminen luettelee.
Immonen kuittaa ja kertoo, mitkä videoklipit seuraavan päivän vastustajan KalPan pelaamisesta joukkueelle aiotaan harjoitusten yhteydessä näyttää.
Aika ajoin Helmisestä nähdään vaihtoaitiossa myös tulinen puoli. Etenkin tuomarit saavat kuulla kunniansa, jos Helminen kokee SaiPan kokeneen vääryyttä. Kuva: Mika Kylmäniemi / AOP
Kun Helmisen Hyundai ohittaa Lahden, puhe kääntyy maailmanpolitiikkaan ja Ukrainan sotaan. Täällä Helminen nimittäin suoritti oman asepalveluksensa vuonna 1982.
Helminen arvelee, ettei Venäjä uhitteluistaan huolimatta olisi valmis aloittamaan kolmatta maailmansotaa.
– Meinaan kun ovat tossa sohlanneet noin monta vuotta, eivätkä ole tuon paremmin pärjänneet. Kyllähän niilläkin nyt jotkut realiteetit on.
– Tai pitäisi olla, hän lisää.
Kun alikersantti Helminen viimeisen kerran kaasutti Datsun Cherrynsä pois Hennalan Urheilukoulun kasarmilta, takana oli 11 kuukauden palvelus.
Nykyään urheilijoilta ei enää vaadita läheskään sellaista, mutta silti armeijan käymisestä vaikuttaa tulleen monille kiekkoilijoille ylitsepääsemätön haaste.
– Jos näyttää, että vähänkin luistin kulkee, niin miksei perkele ne agentit laita heti 18-vuotiaana pelaajiaan armeijaan. Ei ne jätkät kuitenkaan missään koulussakaan ole, Helminen sanoo.
– On se varmaan silloin 28–29-vuotiaana vaikeampi mennä. Kerta ne agentit provikoitansa ottavat, niin luulisi niillä nyt olevan joku muukin homma ohjata jätkiä. Nykyään armeijan voi vielä hoitaa puolet helpomminkin.
Yleensä Helminen valmistaa eväsleivät mukaan ajomatkalle, mutta nyt hän on tehnyt poikkeuksen. Evästauko pidetään ennen Kouvolaa Kausalan Matkakeitaalla. Helminen valitsee täytetyn ruisleivän ja glögin.
– Toivottavasti ei ole paljon viinaa seassa, hän naurattaa kassaneitiä kaataessaan termoskannusta glögiä mukiinsa.
Vaikka kello on vasta hädin tuskin yhdeksän aamulla, Helminen ei ota kahvia. Hän ei juo kahvia paljon muutenkaan.
– Paitsi kylässä. Jos tarjotaan.
Helminen teki poikkeuksen ja jätti tällä kertaa eväsleivät matkasta. Kuva: Ville Touru
Huoltoaseman televisiosta kuuluu urheilu-uutisia. Puheenaihe löytyy taas nopeasti.
Helminen seuraa urheilua laajasti myös jääkiekon ulkopuolella. Harrastaakin, sillä nytkin autossa mukana kulkevat sukset.
Viime aikoina Helminen on seurannut erityisellä mielenkiinnolla varsinkin golfia ja ampumahiihtoa.
– Jumalautsi ne Suomen likat! Minkkinen ja muutkin. Minkä nousun ovat tehneet, Helminen innostuu.
– Minkkisellä oli siinä yhdessäkin Östersundin kisassa kolmanneksi kovin hiihtoaika. Sehän ennen viime kautta panosti rahallisestikin paljon ja oli pitkään vuorilla.
Helminen tietää varsin hyvin, mitä olympiatalvi urheilijoille merkitsee. Itse hän pelasi ennätyksellisesti kuusissa olympialaisissa. Sarajevosta Salt Lake Cityyn.
– Sitten se Hallberg, tiäksää sehän voi vaikka tehdä palanderit. Kun Palander voitti sen maailmanmestaruuden (1999), niin aika puskistahan se tuli ja vasta nosti kunnolla huipulle.
– Hiihdossa norskit on kyllä aina niin hirveessä kunnossa. Mutta kyllä Iivo omansakin osaa ajoittaa. Onhan se jo nähty. Kunhan vaan terveenä pysyisi, Helminen puntaroi.
Glögit on juotu ja olympiaennakot puitu. Vielä reilun tunnin siivu Lappeenrantaan jäljellä.
Puhutaan vielä vähän Helmisen valmennusfilosofiasta. Siitä, miten hän on kyennyt nostamaan SaiPan sarjan pohjilta nyt jo toisen kauden menestyjäksi. Siitäkin huolimatta, että viime kauden sensaatiojoukkueen kermat kuorittiin heti muualle.
Helmisen aikakaudella SaiPan pelaamista on leimannut pohjoisamerikkalainen tyyli. Peliä käännetään hanakasti, ja puolustajatkin yrittävät heti kiekon saatuaan löytää ahnasta pystysyöttöä. Luisteluvaade on jatkuvasti kova, eikä peli juuri pysähdy.
SaiPa on kuin Suomen Carolina Hurricanes.
– Sitä Hapakin sanoo, kun se kattoo niiltä joka pelin. Mutta ei se kyllä mitenkään tietoinen ratkaisu ole ollut.
Hapan eli SaiPan urheilujohtajan Harri Ahon poika Sebastian on Carolinan ykköstähti.
Helminen kertoo ottaneensa pelikirjaansa vaikutteita heti valmennusuransa alussa työskennellessään U20-maajoukkueessa (2009–12).
– Silloin kisoissa näki heti, mihin jääkiekko on menossa. Tykkäsin siitä jo silloin.
– Pitää aina miettiä, millä pärjää, mutta tällaista olen periaatteessa yrittänyt valmentaa joka paikassa.
Helminen on myös kovan luokan huumorimies. Kuva: Jukka Ritola / Aamulehti
Yleensä mielletään, että nimenomaan heikomman materiaalin altavastaajajoukkueiden olisi helpompi pärjätä tiiviillä puolustamisella ja vahvasti peliä rytmittämällä.
– Ei mun hermot kestä, että oltaisiin vaan mykkyrässä ottamassa iskuja vastaan.
– Tässä saa myös pelaajat mahdollisuuden kehittyä. Luulen, että se on ainakin positiivinen puoli pelaajille. Meille jokainen jätkä kokoonpanossa on myös pirun tärkeä. Tarvitsemme kaikkia.
Helmisen perussapluuna on selvä. Jos pelaajat toteuttavat sitä sovitusti, päävalmentajan arvion mukaan SaiPan peleistä tulee lähes poikkeuksetta ”maalin pelejä”. Kuten hän usein lehdistötilaisuuksissa toistelee.
– Sitten koko peli lopulta perustuu ratkaiseviin, yksittäisiin tilanteisiin. Ne on pienestä kiinni, ja niitä tässä yritetään koko ajan parantaa.
Viime keväänä Helminen vei SaiPan sensaatiomaisesti SM-finaaleihin. Tälläkin kaudella SaiPa on kirkkaasti matkalla pudotuspeleihin. Kuva: Marko Sorsa
Tarinointinsa lomassa Helminen ohittelee autoja toisensa perään. Matkalla Koikkarista Kisapuistoon ohituksia kertyy parisenkymmentä.
Kuin Helmisen kaveri Kimi Räikkönen omalla hopeanuolellaan Suzukassa 2005. Ei mitään uhkarohkeaa kohellusta, vaan määrätietoisia ja eleettömiä ohituksia toisensa perään ilman jahkailua.
Viimeisenä Fisichella. Eli tässä tapauksessa täysperävaunullinen tukkirekka jossakin Luumäen tienoilla ennen Lappeenrannan-moottoritien alkua.
– En mää kärsi ajella kenenkään perässä. Haluan mennä vapaasti ja nähdä eteenpäin.
Tämä piirre vaikuttaa ohjaavan Helmisen valintoja monessakin asiassa. Kaukalossakin hän haluaa joukkueensa ottavan kyttäilyn sijaan aloitteet itselleen.
– Ehkä mää sitten olen vähän kärsimätön.
Reilu kolmetuntinen ajomatka Tampereen Koivistonkylästä Lappeenrannan Kisapuistolle on ohi. Kuva: Marko Sorsa