Myrskyluodolla kolme lasta nukkuu rauhallista unta, mutta Maija-äiti kävelee rantaan, riisuu mekkonsa ja kahlaa mereen. Hänen on löydettävä aiemmin samana päivänä veteen vajonnut poikansa Mikael.
Videolla Jään vangit -näyttelijät avautuvat peloistaan.
ohjaaman Myrskyluodon Maijan (2024) koskettavasta kohtauksesta, jossa Maija sukeltaa etsimään lastaan merenpohjasta, on erityisesti kiittäminen kolmea työryhmäläistä: ruotsalaisnäyttelijä , kuvaaja ja stuntnäyttelijä .
Sirkustaiteilija ja vapaasukeltaja Salla on harvoja suomalaisia naisstuntteja. Vielä harvinaisemman ammatista tekee hänen erikoistaitonsa, vedenalaiset kohtaukset ja jääsukeltaminen.
Myrskyluodon Maijassa Sallan tehtävä oli myös valmentaa ja auttaa Amandaa vedenalaista kohtausta varten.
Harjoitukset aloitettiin meripelastusaltaassa Ahvenanmaalla. Vasta täältä siirryttiin mereen kesän kynnyksellä touko-kesäkuun vaihteessa.
– Amanda oli varsin uintiorientoitunut eikä lainkaan ensimmäistä kertaa kylmässä vedessä, Salla kehuu.
Märkäpuku hajosi jään alla
Lokakuussa sai Ruudussa ensi-illan Elisa Viihteen alkuperäissarja Jään vangit, jossa Salla teki tähänastisen uransa haastavimman stunttinsa sukeltaessaan jään alla.
Jään vankien dramaattinen sukelluskohtaus oli epämieluisa kokemus näyttelijä Jessica Grabowskylle.
Helsinki Filmi
Osa kohtauksista kuvattiin Lohjalla sisätiloissa meripelastuskoulutusaltaassa. Täällä esimerkiksi kuvattiin näyttelijä sukellus, jotta kohtaukseen saatiin hänen kasvonsa.
Suuren osan Jessican sukelluskohtauksesta hoiti tosiasiassa Salla. Hänen osuutensa kuvattiin haastavammissa olosuhteissa oikean jään alla Ojamon entisessä kalkkikivikaivoksessa Lohjalla.
Salla valmensi Jessica Grabowskya sukelluskohtauksen kuvaukseen.
Kristiina Salmén/Helsinki Filmi
Jotta Sallaa pystyttiin pidemmän aikaa kuvaamaan jäisessä vedessä, oli hänen käytettävä märkäpukua. Sen päällä oli vielä villapaita, toppahousut ja muu roolihahmon vaatetus.
– Kohtauksen haastavuus tuli siitä, että märkäpuku kangisti, päälläni oli painavaa varustetta ja tilanne kuvattiin pimeässä, Salla sanoo.
Salla joutui entistä vaikeampaan tilanteeseen, kun kesken kaiken hänen märkäpukunsa rikkoutui vaatteiden alla.
– Sen yläosa ratkesi. Käytännössä osa kuvauksista meni kuin olisin märkäpuvun yläosan sijaan huppari päällä vetoketju auki. Tällaisten teknisten haasteiden takia kohtaus oli hankala.
Jäällä oli telttasauna, jossa stuntin lisäksi ottojen välissä lämmiteltiin kuvauskalustoa.
Näyttelijä Karim Rapatti
katso
1.12. 07:15
Näyttelijä Karim Rapatti: Vakava sairaus
Näyttelijä Karim Rapatti painii kipujen ja riittämättömyyden tunteen kanssa.
Kylmä tekee hyvää mielelle
Kylmän sietokykyä Salla on kehittänyt yksinkertaisella reseptillä: käymällä säännöllisesti kylmässä vedessä, mikä käytännössä tarkoittaa vähintään paria kertaa viikossa.
Haastattelukin on sovittu uintipaikalle. Vaikka marraskuun tuuli tuntuu menevän luihin ja ytimiin, pulahtaa Salla ennen haastattelua tottuneen luontevasti meren aallokkoon.
Ennen haastattelua Salla pulahti noin kahdeksanasteiseen meriveteen.
Atte Kajova
– En pidä tällä ainoastaan yllä ammattitaitoani, vaan kyse on elämäntavasta. Tämä on tapani olla yhteydessä luontoon ja itseeni.
– Eikä kylmässä vedessä oleminen ole minullekaan aina ihanaa. Mutta kun tiedän, miten hyvä olo ja mieli siitä tulee, pystyn vakuuttamaan itseni siitä, että se kannattaa, Salla toteaa.
Kesällä Pohjolankin vedet lämpenevät, joten kylmäuimarin on keksittävä toiset keinot.
– En ota kylmiä suihkuja, mutta käyn uimahallissa kylmäaltaissa. Kesäisin uin myös matkaa meressä Espoon edustalla. Vaikka vesi olisi parikymmentä asteista, tulee siinäkin pitkällä matkalla uikkareissa kylmä.
Unelma näyttelijän ammatista
Muihin perheenjäseniinsä nähden Sallan ammatti on hyvin poikkeuksellinen. Hänen isänsä on koulutukseltaan diplomi-insinööri, äiti farmaseutti ja sisko lääkäri.
Pienestä pitäen Salla harrasti voimistelua, josta hän perhetutun matkassa löysi sirkusharrastuksen pariin.
Esittävät taiteet kiinnostivat, joten koulussa Salla kävi kaikki tarjolla olleet ilmaisutaidon tunnit.
Bond-leffojen huikein stuntti
katso
18.7. 15:15
Tiesitkö? James Bond -historian huikein stuntti oli mennä vaihtoon riskien vuoksi
007 rakastettuni -elokuvan stunttimies bongattiin viskimainoksesta.
– En ajattele äärimmäisen riskin olemassaoloa. Teen asioita, joita olen harjoitellut, ja siten ne ovat hallittavissa. Työskentelen myös ihmisten kanssa, joihin luotan, Salla selittää pelonhallintaansa.
Tommi Pasanen
Halu näyttelijäksi syttyi jo nuorena. Lukion jälkeen hän haki Teatterikorkeakouluun ja Tampereen yliopiston teatteritaiteen linjalle, mutta opinahjojen ovet eivät avautuneet.
Sen sijaan Salla pääsi opiskelemaan sirkusta
Turun ammattikorkeakouluun esittävän taiteen koulutusohjelmaan, jossa hän oppi näyttelijäilmaisun lisäksi muun muassa balettia, akrobatiaa,
fysiologiaa, anatomiaa, klovneriaa ja näyttämöilmaisua.
Päälajikseen Salla valitsi harrastusaikojensa suosikin ilma-akrobatian.
Niukkaa taiteilijaelämää
Yli vuosikymmenen kestäneen nykysirkusuran jälkeen Sallan haave näyttelijänä työskentelemisestä on noussut uudelleen pintaan.
Jokainen stunttirooli on motivoinut häntä tavoitteessaan eteenpäin. Lisäksi hän hioo ammattitaitoaan muun muassa Taideyliopiston avoimen yliopiston kursseilla.
Jään vangit
katso
10.10. 14:20
Jään vangit -sarja raivostuttaa katsojia: ”Sössöttävät keskenään”
Katsojat valittavat, että Jään vangeissa toistuu suomalaissarjojen helmasynti.
– Pimeässä vedessä ajattelen, että vaikka vesi on mustaa, se on vain vettä. Ja jos jokin hipaisee minua vedessä, se on yleensä vain ruoho, siis vedenalaista luontoa, Salla sanoo.
Miro Suonperä
Valmistumisensa jälkeen Salla on
työllistynyt verrattain hyvin, mutta tästä huolimatta työt ovat kiven alla ja ala tekijälleen epävarma.
– Tällä alalla työllistyminen tarkoittaa jatkuvaa multitaskausta ja epävarmuuden sietämistä. Omalla kohdallani se on tarkoittanut asiantuntijatyötä, opetusta, keikkoja, apurahoja ja välillä työttömyystukea.
– En silti todellakaan voi suunnitella elämääni
pitkälle eteenpäin. Vakiintuneilla ammattiurillaan etenevät ikätoverini saattavat ostaa omakotitalon, mutta itse asun vuokralla yksiössä, Salla toteaa.
20 vuotta sirkustaiteilijana tuntuu Sallan myös kehossa.
– Ilmeisesti epäsymmetrisestä kuormituksesta johtuen kehoni oireilee jatkuvasti. On vanhoja loukkaantumisia ja hermokipua.
Oireilun helpottamiseksi Salla panostaisi mielellään kehonhuoltoon myös rahallisesti, mutta taloudellisen epävakauden vuoksi kynnys tähän on usein korkea.
”En pelkää kuolemaa”
Veden alle Salla päätyi taiteilijana ensimmäisen sooloesityksensä kautta vuonna 2013.
– Ohjaaja keksi, että
olisi kiva tehdä semmoinen
videoprojisointi näyttämölle, jossa olen
veden alla painottomana ilma-akrobatiaköyteni
kanssa. Hän tiesi, että olen aina viihtynyt vedessä.
– Vedenalaiskuvaajana ansioituneen suosituksesta
pääsin maailmanennätysvapaasukeltaja oppiin ottaakseni haltuun vapaasukeltamisen
perusteet, Salla kertoo.
Eikä aikaakaan, kun sirkustaiteilija opetti näyttelijä Koirat eivät käytä housuja -leffaa varten hengenpidätystä uima-altaalla.
katso
18.7.2023 18:12
Listasimme Tom Cruisen hurjimmat stuntit – mikä näistä kauhistuttaa eniten?
Mitä pidemmälle Tom Cruisen ura on edennyt, sitä hurjempia stuntteja hän tekee.
Näyttelijät Pekka Strang ja Ester Geislerovà vedenalaisessa kohtauksessa elokuvassa Koirat eivät käytä housuja (2019).
Ilze Vanaga/Helsinki-filmi
Tästä Salla jatkoi taiteellista työtä veden alla ja pääsi tekemään näyttelijöiden vedenalaisvalmennuksen lisäksi stuntkeikkoja tv- ja elokuvatuotantoihin.
Yksikään sukeltaja ei aloita uraansa hyppäämällä saman tien kylmiin ja pimeisiin luonnonvesiin.
– Veden alla ei ole tilaa pelolle. Vaarallisia ja pelottavia asioita pitää lähestyä hitaasti pienin askelin.
– Syvyyssukelluksen treenitkin aloitetaan altaasta. Avoveteen ei mennä kahdeksanasteisen meren aallokkoon vaan kesällä rauhalliseen järveen.
– Stuntin työ on näyttelemistä. En voi mennä veden alle vain läpsyttelemään, vaan liikeilmaisu täytyy hallita kokonaisvaltaisesti. Voin kehollani näytellä kuolemanpelkoa tai äärimmäistä hätää ja surua, Salla kuvailee ammattiaan.
Atte Kajova
Kysyttäessä stuntin pelkoja laskeutuu huoneeseen pitkä hiljaisuus.
– En pelkää hukkumista enkä ylipäätään kuolemaa. En myöskään ajattele äärimmäisen riskin olemassaoloa.
– Pelkoni niissä hetkissä ovat enemmänkin sosiaalisia, kuten että tuottaisin hirveän pettymyksen kuvauksissa tai työyhteisössä, Salla sanoo.
Myrskyluodon Maija nähdään torstaina 25. joulukuuta klo 19.15 MTV3:lla ja lauantaina 27. joulukuuta klo 21.00 Subilla sekä MTV Katsomossa.
Jään vangit on katsottavissa Ruutu+:lla.
katso
9.12.2024 10:55
Tiina Lymi kärsii työssään ahdistuksesta: ”Aivan hirveää hommaa”
Ohjaaja-käsikirjoittaja Tiina Lymistä tuntuu toisinaan, että häntä saisi mieluummin hakata tunnin pesäpallomailalla kuin että hän joutuisi kirjoittamaan.