20251126 HELSINKI. Terapia -elokuvan pressi. Paavo Westerberg. KUVA: ATTE KAJOVA
Atte Kajova
Ohjaaja on antanut jokaiselle hahmolle palan itsestään.
Joulupäivänä 25. joulukuuta elokuvateattereissa saa ensi-illan käsikirjoittama ja ohjaama draamakomedia Terapia.
Elokuvassa kolme pariskuntaa suuntaa parisuhdeleirille, jossa he päätyvät törmäyskurssille itsensä ja kumppaneidensa kanssa. Samaan aikaan leirin terapeutit kamppailevat omien avioliitto-ongelmiensa ja murenevien haaveidensa kanssa.
Päärooleissa nähdään , , , , , , ja .
Elokuvan juuret ovat kaukana, sillä ensimmäinen ajatus tarinasta syntyi Paavo Westerbergille jo yli kymmenen vuotta sitten.
– Opiskelin muutaman vuoden hahmoterapiaa. Opintojen lomassa näin ihmisiä, jotka käsittelivät itselleen isoja juttuja. Oli maagista seurata heitä.
– Opiskellessa olimme ryhmäterapiassa. Ihmiset olivat niin kauniita, kun he kohtasivat oman totuutensa ja kipeitä tunteita, joita olivat pitäneet sisällään vuosia, Paavo muistaa.
haastattelu
katso
24.12.2022 12:15
Elias Westerberg esiintyy Susikoira Roissa kuten isänsä aikoinaan: ”Ensin siinä oli jotain huvittavaa”
Muistutus kuolevaisuudesta
Kun Paavo lähti rakentamaan elokuvalleen henkilögalleriaa, pyrki hän luomaan ihmisiä, joihin mahdollisimman monen katsojan olisi mahdollista samaistua.
– Käsikirjoitukseen koitin laittaa rehellisesti itseäni. Kaikissa elokuvan kahdeksassa henkilössä on pala minua, ohjaaja tunnustaa.
Ryhmäterapiahetkissä leirin osallistujat purkavat omia ja suhteensa ongelmia.
Nelonen Media
Kun hahmot alkoivat tarkentua, havaitsi Paavo niiden välillä yhtäläisyyden, joka on tyypillinen monille nykyihmisille.
– Tavallaan kuvittelemme elävämme ikuisesti ja pidämme ongelmat maton alla. Koin, että tarvitsen mukaan hahmon, joka muistuttaa siitä, ettei elämä ole ikuinen.
– Yhdeksi hahmoksi tuli leski, joka käsitteli luopumisen vaikeutta ja menetyksen hyväksymistä sekä hahmo, joka pakotti muut kohtaamaan kuolevaisuutensa ja muistutti, että elämä kannattaa aloittaa nyt eikä huomenna.
Kuvauspaikalla tärkeä merkitys
Ohjaajan silmissä Terapia on toiveikas tarina. Kenties juuri siinä on koko tarinan ydin.
– Terapia on kuin mielen punttisali. Siellä on mahdollisuus tutkia tai treenata sellaisia asioita, jotka auttavat meitä olemaan läsnä ja enemmän elossa. Kuten joku sanoi, pitäisi kuolla eläessään, jotta kuollessaan tietää eläneensä, Paavo toteaa.
Parisuhdeleirin terapeuttien omaa liittoa hiertävät muun muassa talousongelmat. Rooleissa nähdään Tommi Korpela ja Pihla Viitala.
Nelonen Media
Terapian tapahtumapaikkana on Viron rannikolla sijaitseva 1100-luvulla rakennettu kivinen kartano.
– Syy, miksi halusin tämän lokaation, oli tarjota katsojalle tunne ja tunnelma, että tuhat vuotta sitten ongelmat olivat samanlaisia kuin nykyään.
– Musiikkivalintakin tukee ja muistuttaa siitä, etteivät elokuvan ongelmat ole mitenkään erityisiä vaan kaikille yhteisiä ja samaistuttavia.
Kuin kohdussa
Elokuvassa nähdään monen moista terapiamuotoa. Paavon mukaan yksikään niistä ei ole käsikirjoittajan oman pään tuotos vaan olemassa olevia tekniikoita.
Opiskellessaan hahmoterapiaa Paavo tutustui omakohtaisesti erilaisiin terapiamuotoihin, kuten elokuvassa nähtävään uudelleensyntymisterapiaan.
Elokuvan vedessä tapahtuva terapiahetki on Paavolle tuttu terapiatekniikka.
Nelonen Media
Terapiassa on kohtaus, jossa asiakkaat kokevat terapiahetken myös uima-altaassa.
– Olen itsekin ottanut tällaiseen osaa. Käsittääkseni tekniikka on syntynyt Kanadassa, ja sitä antoi meille entinen kätilö.
– Olimme monta tuntia lämpimässä vedessä kuin kohdussa, minkä jälkeen meidät kapaloitiin. Siinä ihminen käy läpi kehossaan ja mielessään sellaista, mikä on syntynyt, kun syntymämme jälkeen meidät kapaloitiin ja vietiin pois äidiltä, Paavo kertoo.
haastattelu
katso
4.12.2022 18:15
Tommi Korpela on mestari esittämään ahdistuneita miehiä, mutta löytää synkistä rooleista myös paljon naurua: ”Musta huumori on ominta maaperääni”
Hupaisa keskiluokka
Terapia näyttäytyy myös koomisena.
Pelkästään elokuvan lähtötilanne, jossa etuoikeutettu keskiluokka on valmis maksamaan muutaman päivän terapiasta 10 000 euroa, on monen näkökulmasta surkuhupaisa.
Paavo pohtii, että kenties elokuvan ytimessä onkin rakkaus, elämän hauraus ja anteeksiannon mahdollisuus.
– Tämä on niin toiveikas ja helposti lähestyttävä tarina. Siinä mielessä se ei naura keskiluokan ongelmille ja elitismille. Näillä ihmisillä on inhimillisiä ongelmia, eivätkä ne katso, kuuluuko keskiluokkaan.
Matleena Kuusniemi ja Antti Luusianiemi esittävät toisistaan etääntynyttä avioparia.
Nelonen Media
Elokuvantekijänä Paavo muistuttaa, että jokaisen kotimaisen elokuvan teatteriensi-ilta on nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä erikoistapaus.
– Olen pyrkinyt omassa elokuvassani rehellisesti laittamaan itseni likoon, jotta teos olisi mahdollisimman totta. Samalla toivon, että katsoja viihtyy sen parissa, yllättyisi ja nauttisi, Paavo sanoo.
Terapia katsottavissa elokuvateattereissa torstaina 25. joulukuuta.
katso
22.8.2024 14:09
Antti Holma esittää julkisen anteeksipyynnön Pihla Viitalalle: ”Hävettää niin paljon”
Näyttelijä myöntää olleensa uudessa podcastissaan ilkeä ja pahansuopa.