TIMO KORHONEN

Eetu viettää yhteistä joulua kultansa kanssa.

Lätkälegenda asuttaa Yhdysvaltoja, mutta koko perheellä riittää rientoja myös Suomessa. Perheen jääkiekkouraa uurtavat pojat ja ovat tietenkin tulleet tutuiksi myös Suomen kaukaloissa, mutta Eetu lopetti kiekkouransa kesällä 2024.

Arkistovideo: Teemu Selänne kajautti karaokessa

Nykyisin Eetulla on kuitenkin toinenkin syy viettää aikaa Suomessa; hänen tyttöystävänsä on suomalainen.

Teemu vahvisti tiedon suhteesta Seiskalle heinäkuussa. Tuolloin takana oli Eetun ero, jota ei oltu vahvistettu julkisuuteen. Hän piti aiemmin yhteyttä amerikkalaisen kanssa, ja pari ehti mennä kihloihinkin.

– Eetun ja Abbeyn erosta on jo yli vuosi, en tiedä tarkkaan mikä heille tuli, Teemu totesi.

Samaan syssyyn Teemu kertoi kuitenkin ilouutisen Eetun ja Lisan suhteesta, ja kuvaili uutta rakasta ”kivaksi tyypiksi, joka on kova tekemään töitä”.

– Lisa tulee yleensä aina parin kuukauden välein muutamaksi viikoksi käymään Jenkeissä, Teemu paljasti poikansa etäsuhteesta.

Jouluna yhdessä

Jouluna Lisa on liittynyt Selänteiden seuraan, ja hänet on saatu nähdä esimerkiksi Instagram-tarinoihin jaetussa yhteiskuvsssa kanssa.

Hän julkaisi jouluaattona myös oman Instagram-kuvan, jossa poseeraa jouluisesti koristelluilla portailla Eetun kanssa.

– Joulu, hän summaa ytimekkäästi kuvajulkaisunsa yhteyteen.

Julkaisu on jaettu myös Eetun sometilillä.