Hurstin perinteisen jouluaterian sai ennätykselliset 2 300 ihmistä, mutta kaikki eivät edes mahtuneet sisään.

Heikki Hursti tonttulakki päässä.

Avaa kuvien katselu

Heikki Hursti puhkesi jouluaattona kyyneliin, kun kaikki vähäosaiset eivät mahtuneet perinteiselle jouluaterialle. Nyt hänellä on suunnitelma jo ensi vuoden varalle. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

12:51•Päivitetty 13:24

Yle tavoitti joulupäivänä Laupeuden työ ry:n hallituksen puheenjohtajan, Heikki Hurstin.

– Tunnelma on ihan hyvä, vaikka joulujuhlissa oli ennätysmäärä väkeä.

Edellisenä päivänä, jouluaattona hän oli puhjennut kyyneliin, kun pitkän jonon edestä jouduttiin sulkemaan Messukeskuksen ovet.

Paikkoja perinteiseen joulujuhlaan oli varattu 2 000 ihmiselle, mutta lisäpöytien myötä sisään saatiin 200–300 lisävierasta.

Kuitenkin noin 300 ihmistä jäi ilman jouluateriaa.

Lisää tilaa jopa 600 vähävaraiselle

Heikki Hursti on jo ehtinyt tehdä suunnitelmia ensi vuoden varalle, jotta kaikki apua tarvitsevat mahtuvat sisään Messukeskukseen.

– Yksi väliseinä voidaan ottaa pois, niin tilaa saadaan lisää ehkä noin 500–600 ihmiselle, hän sanoo.

Hurstin joululounaalla olevia ihmisiä ruokapöytien ääressä.

Avaa kuvien katselu

Laupeuden työ -yhdistys tarjosi tuhansille ihmisille joululounaan lahjoitusvaroin. Ensi jouluna juhlatiloja aiotaan laajentaa, jotta kaikki mahtuvat mukaan. Kuva: Jorma Vihtonen / YleHursti: Avuntarvitsijoita varmasti lisää

Vaikka Hursti pitää tärkeänä sitä, että kaikki halukkaat pääsevät osallisiksi yhteisölliseen joulujuhlaan ensi vuonna, hän pitää huolestuttavana avun tarpeen voimakkaan lisääntymisen.

– Kyllähän se huolestuttaa, kun koko ajan tulee enemmän ja enemmän vähävaraisia ja heitä, jotka tarvitsevat apua, hän sanoo.

Hursti toteaa, että pahaa oloa lisää näinä aikoina myös se, että maailmalla soditaan.

Heikki Hursti murtui kyyneliin jouluaattona 24.12. 2025 Ylen haastattelussa

Uusimpana ilmiönä ruokajonoissa näkee muulta tulleiden lisääntynyt määrä.

– Tämän vuoden joulujuhlassa mukana oli aiempaa enemmän maahanmuuttajataustaisia ja esimerkiksi Aasiasta tulleita opiskelijoita perheineen, Hursti sanoo.

Myös arkena tuhannet jonottavat ruokaa

Heikki Hursti kertoo, että parikymmentä vuotta sitten, vuosituhannen vaihteessa, ruokaa jaettiin muutamalle sadalle ihmiselle.

– Määrät ovat kasvaneet valtavasti.

Hursti arvioi, että avuntarvitsijoiden määrä kasvaa edelleen, jos uusia leikkauksia tulee lisää.

– Leikkaukset koskevat eniten juuri kaikkia heikompituloisia, vähävaraisia, eläkeläisiä ja kaikkia tämän kaltaisia ihmisiä, Hursti toteaa.

Hurstin joululounaalle jonottajia ulkona.

Avaa kuvien katselu

Sadat ihmiset jäivät Hurstin joulujuhlien ulkopuolelle, koska kaikki eivät mahtuneet Helsingin Messkukeskukseen sisälle. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

Avun tarve ei näy vain jouluna: arkena Hurstin Laupeudentyö jakaa kaksi kertaa viikossa ruokaa 2 000–2 200 ihmiselle.

Kuluvan vuoden aikana avuntarvitsijoita on tullut noin 500 ihmistä lisää.