Timo Korhonen
Joel ja Kerttu viihtyivät toistensa seurassa.
Purjehtiva poliitikko ja ryhmäliikuntaohjaaja bongattiin lauantaina (2.8.) helsinkiläisestä yökerhosta. Kaksikko oli liikkeellä isomman seurueen kesken, mutta viihtyivät rinnakkain pitkin iltaa.
Video: Joel erosi hiljattain puolisostaan Janni Hussista
Perjantai oli ehtinyt vaihtua jo lauantaiksi, kun Seiskan tarkkasilmäinen lukija bongasi vasta eronneen Joelin Helsingin Erottajankadun Coto-nimisestä yökerhosta.
Joel ei suinkaan viihtynyt trendiklubilla yksin, vaan kyljessään hänellä oli entisenä Salatut elämät -tähtenäkin tunnettu Kerttu Rissanen.
Joel Harkimo
katso
4.2. 07:15
Joel Harkimon purjehduksella surkea loppu – meripelastus hätiin
Jollen matka tyssää ikävään ongelmaan.
Ilta yhdessä
Vinkkarin mukaan Joel ja Kerttu olivat viettämässä iltaa yhdessä suuremman seurueen kanssa.
– He kävivät tilaamassa yhdessä juomat, ja istuivat seurueensa pöytään vierekkäin, Seiskalle supistaan.
Sekä Kerttu että vasta eronnut Joel viettävät paraikaa sinkkukesää.
Lukijan kuva
Vaikka mukana oli iso kööri, jakoivat Kerttu ja Joel ajatuksiaan lähinnä keskenään.
– He liikkuivat yhdessä oikeastaan koko illan. Välissä he siirtyivät seurueen mukana tanssilattialle, mutta jäivät sielläkin hieman sivumpaan seisoskelemaan kaksin.
Vinkkarin mukaan niin Joel kuin Kerttukin vaikuttivat olevan hyvällä mielellä liikenteessä.
– Huomasi, että viihtyivät toistensa seurassa, silminnäkijä jatkaa.
Ilta jatkui vinkkarin tietojen mukaan aamuyön tunneille.
Yökerhon trendimusiikki ei laittanut Kertun ja Joelin tanssijalkaa vipattamaan.
Lukijan kuva
Seiska ei tavoittanut kaksikkoa kommentoimaan illanviettoa.
Janni & Joel
kotimaa
12.5. 08:25
Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ulostulo suhteesta!
Jannin ja Joelin kevät on ollut vaiheikas sekä värikäs.
Vaikeat ajat
Joelilla on takanaan kaksi hyvinkin tuoretta, vaikeamman luokan koettelemusta.
Heinäkuun 16. päivä Joel ja hänen ex-puolisonsa ilmoittivat eronneensa.
– Pitkän harkinnan jälkeen ollaan tultu siihen päätökseen, että tulemme jättämään avioerohakemuksen lähiviikkoina ja jatkamme elämässä ystävinä. Meillä on ollut paljon iloisia ja ihania rakkaudentäyteisiä hetkiä vuosien varrella ja päätös on meille molemmille tosi raskas, kaksikko tunnusti Instagram-tileillään.
Vain kaksi päivää erouutisen jälkeen Harkimon perhettä kohtasi jälleen suuri suru, kun taiteilija menehtyi vain 33 vuoden iässä. Oliver oli DJ veli sekä Joelin serkku.
– Tulen aina ikävöimään sua veli. Lepää rauhassa, Joel kirjoitti serkkunsa muistolle omistetussa Instagram-postauksessaan.
Koettelemusten jälkeen Joel on jakanut some-kanavillaan ajatuksia haasteellisesta ajanjaksostaan.
– Pitää vaan uskoa parempaan huomiseen ja mennä päivä kerrallaan, hän kirjoitti taannoin Instagram-julkaisussaan.
Seiska julkaisee uudelleen vuoden luetuimpia juttujaan. Tämä artikkeli on julkaistu alun perin 10.8.2025.