Kajaanin vapaana ulkoilevan kissan rikostapaus on nyt näillä näkymin loppuunkäsitelty.
Oulun poliisilaitos katsoo, että ulkona vapaana liikkuneen Jellona-kissan omistaja ei syyllistynyt metsästyslain rikkomiseen.
Vielä helmikuussa 2025 Oulun poliisi katsoi, että kajaanilainen kissanomistaja rikkoi lakia päästäessään kissansa kulkemaan vapaana ja valvomatta kotipihansa ulkopuolella.
Kissan omistajan katsottiin alun perin syyllistyneen sekä metsästyslain että haitallisten vieraslajien säännösten rikkomiseen. Hän sai vähäisestä rikoksesta huomautuksen.
Oulun poliisilaitos avasi tutkinnan uudelleen yhdistyksen eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemän kantelun jälkeen ja määräsi tapaukseen toisen tutkinnanjohtajan.
Marraskuussa tuli lopullinen päätös, jonka mukaan vapaana ulkoileva kissa ollut heitteillä tai hylätty, eikä metsästyslain säännöksiä ole näin rikottu.
Eläinten hyvinvoinnista annetun lain esitöissä (HE 186/2022) on todettu, että eläimen hylkäämisellä tarkoitetaan sellaista eläimen heitteille jättämistä, jossa eläimen pitäjä ei enää millään tavoin huolehdi eläimen hyvinvoinnista eikä hän ole siirtänyt eläimen hoitovastuuta millekään muullekaan taholle. Totean asian tutkinnanjohtajana tutkintanimikkeeseen neljä (metsästyslain säännösten rikkominen) osalta, että asiassa ei ole epäillyn rikoksen tunnusmerkistön mukaista tekoa, päätöksessä todetaan.
Eläinsuojelurikoksen, eläinsuojelurikkomuksen ja luonnonsuojelurikkomuksen osalta uudessa tutkinnassa päädyttiin samaan ratkaisuun kuin alkuperäisessäkin, eli niissä ei ole syytä epäillä rikosta.
Haitallisten vieraslajien säännösten rikkomista ei kuitenkaan uudelleen avatussa tutkinnassa käsitelty, joten siitä annettu huomautus jää voimaan. Tähän kajaanilaisen Jellona-kissan toinen omistaja Keijo Nevaranta kertoo olevansa edelleen tyytymätön.
Uuden tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Teuvo Nissilän mukaan ratkaisu on nyt kaikkien kohtien osalta lopullinen.
Päätös tarkoittaa sitä, että poliisi jättää esitutkinnan toimittamatta eikä saata asiaa syyttäjän harkittavaksi.
”Suomen kissat voittivat”
Kissojen oikeudet ry iloitsee päätöstä.
Yhdistyksen tiedotteen otsikon mukaan Jellona-kissa tai sen omistaja eivät syyllistyneet rikoksiin – Poliisi totesi SEY:n tekemän yksityistä kissanomistajaa ja kissaa koskevan rikosilmoituksen aiheettomaksi.
– Asia on nyt loppuunkäsitelty, ja Suomen kissat voittivat, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen Iltalehdelle.
– Olen tyytyväinen siitä, että Oulun poliisista löytyi asiantunteva henkilö, joka osaa kissoja koskevat lait. Se siinä on heikkous, että Suomessa eri alueilla poliisit tulkitsevat näitä lakeja eri tavalla. Siksi me laitoimme syksyllä sisäministeri Mari Rantaselle kirjelmän, jossa toivoimme, että poliisit kaikkialla Suomessa saisivat koulutuksen siihen, mitä kissoja koskevat lait tarkoittavat.
Tutkinnan taustalla oli Suomen eläinsuojelu SEY:n tekemä rikosilmoitus.
– On todella noloa, että Suomessa iso eläinsuojeluyhdistys tekee aiheettomia rikosilmoituksia tavallisista ihmisistä, jotka itse ja joiden kissa noudattavat Suomen lakeja. Ihan järkyttävää, että eläinsuojelusta löytyy sellaisia toimijoita. Eläinten puoltahan heidän pitäisi ajaa. Tuo osoittaa täydellistä piittaamattomuutta lajeista ja ymmärtämättömyyttä siitä, mikä on kissan lajityypillinen tarve, Luukkainen sanoo.
Sitä Kissojen oikeudet ry ei kuitenkaan tiedotteessaan mainitse, että haitallisten vieraslajien säännösten rikkomisen osalta tapausta ei enää uudessa tutkinnassa käsitelty, vaan siitä annettu huomautus on edelleen voimassa.
Tästä myös SEY:n asiantuntija Toni Lahtinen muistuttaa Luukkaista.
– On valitettavaa, että Kissojen oikeudet ry jakaa disinformaatiota omilla sivuillaan. Se otsikko on aivan virheellinen.
Luukkainen vastaa kritiikkiin, että tiedotteessa kommentoidaan uutta päätöstä, jossa on ”kumottu kaikki ne neljä kohtaa, jotka on otettu käsittelyyn”.
– Vieraslajiasiaa ei ole nostettu uudelleen esille. Sitä on ilmeisesti pidetty niin mitättömänä. Ja kun tietää sen, mitä vieraslajilaki sanoo, niin ei todellakaan ole siihen syyllistytty.
”Parasta olisi, että vedettäisiin tuomioistuimeen”
SEY:n Lahtinen on eri linjoilla myös poliisin kanssa.
– Edelleen katson, että siinä olisi syytä epäillä myös tätä metsästyslain rikkomista.
Siitä Lahtinen on Luukkaisen kanssa samaa mieltä, että lakien tulkintaan olisi hyvä saada selkeyttä.
– Mielestäni on ylipäätään huono, että tällaisia asioita päätetään poliisissa. Kyllä tässä on siinä määrin tulkinnanvaraisia kysymyksiä, että kyllä nämä pitäisi oikeusoppineiden laittaa prosessiin. Eli syyttäjän pöydälle syyteharkintaan, jolloin syyttäjä tekisi oman päätöksensä. Ja koska kyse on lain tulkintaan liittyvistä epäselvistä oikeuskysymyksistä, parasta olisi, että se vedettäisiin tuomioistuimeen, jolloin asiat käsiteltäisiin oikeusasteissa.
Hannele Luukkainen arkistokuvassa vuonna 2003. EERO LIESIMAA
Kyseenalainen tulkinta
Tapauksessa voimaan jäänyttä tulkintaa vieraslajilaista voi pitää kyseenalaisena.
Vieraslajilain mukaan vieraslajia ”ei saa pitää siten, että se voi päästä ympäristöön”. Keskeinen tulkinnanvaraisuus liittyy kuitenkin siihen, mitä ”ympäristöön päästämisellä” tarkoitetaan.
Maa- ja metsätalousministeriön juristi Karin Cederlöf on vieraslajilain tulkinnan näkökulmasta yksi keskeisimmistä asiantuntijoista Suomessa. Hän totesi Iltalehdelle maaliskuussa, että lemmikkikissan vapaana pitäminen ei lähtökohtaisesti tarkoita vieraslajilaissa tarkoitettua ympäristöön päästämistä.
– Ympäristöön päästämisen kiellon taustalla voidaan nähdä tavoite estää vieraslajien leviäminen Suomen luontoon, pysyvien kantojen muodostuminen ja näistä seuraavat haitat luonnon monimuotoisuudelle.
– Lemmikkinä pidettyjen kesykissojen vapaana pitäminen tapahtuu lähtökohtaisesti siinä tarkoituksessa, että eläimet palaavat koteihinsa.
FAKTATNäin tapaus on edennyt
- Helmikuussa 2025 tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Kähkönen katsoi, että kajaanilainen kissanomistaja rikkoi lakia vuosina 2023–2024 päästäessään kissansa kulkemaan vapaana ja valvomatta kotipihansa ulkopuolella.
- Kissan omistajan katsottiin syyllistyneen haitallisten vieraslajien ja metsästyslain säännösten rikkomiseen. Hän sai vähäisestä rikoksesta huomautuksen.
- Poliisin mukaan asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta väitettyjen eläinsuojelurikkomuksen, eläinsuojelurikoksen tai luonnonsuojelurikkomuksen osalta.
- Oulun poliisilaitos sai ratkaisusta kolme kantelua: yksittäiseltä kissa-aktiivilta, Kissojen oikeudet ry:ltä ja Suomen eläinsuojeluyhdistys SEY:ltä.
- Kissojen oikeudet ry ja SEY pitivät molemmat tutkinnanjohtajan päätöstä virheellisenä mutta päinvastaisista syistä. Kissojen oikeudet ry:n mukaan asiassa ei ollut tapahtunut rikosta, ja SEY puolestaan katsoo, että teoista ei olisi pitänyt antaa huomautusta vaan vähintään sakkorangaistus.
- Syyskuussa 2025 Oulun poliisilaitos katsoi, ettei omistaja syyllistynyt myöskään metsästyslain säännösten rikkomiseen, avasi esitutkinnan tältä osin uudelleen ja määräsi tapaukseen uuden tutkinnanjohtajan.
- Marraskuussa 2025 tuli lopullinen päätös, jonka mukaan vapaana ulkoileva kissa ollut heitteillä tai hylätty, eikä metsästyslain säännöksiä ole näin rikottu.
- Haitallisten vieraslajien säännösten rikkomisesta annettu huomautus jää voimaan.