Suomalaiset ovat viime vuosina säästäneet ahkerasti. Rahaa ei käytetä, vaikka sitä olisi, mikä on syksystä asti ollut suosittu selitys talouskasvun viivästymiselle.

Tilastokeskus kertoi marraskuussa, että monet eivät aikoneet käyttää rahaa tavaroihin tai esimerkiksi autoihin. Ne ja asunnot muodostavat suuren osan puuttuvasta kulutuksesta, kertoo tutkija Ilja Kavonius. Hän työskentelee Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa ja säästäminen on yksi hänen erikoisaloistaan.

Sitä on vaikeampaa sanoa, keitä säästäjät täsmällisesti ovat. Tarkkoja lukuja on vähän, täytyy turvautua aihetodisteisiin.

Tilastokeskuksen mukaan juuri eläkeläisten ja 50–74-vuotiaiden kuluttajien luottamus oli marraskuussa erityisen heikko. Varsinkin eläkeläisten rahankäytössä on jotain hiukan selittämätöntä, Kavonius sanoo.