Lappeteläinen uskoo ostamansa kahvin riittävän noin vuodeksi.


Vantaalainen Pauliina osti ison satsin kahvia. Pauliina Lappeteläisen kotialbumi
– Päätin sitten ostaa vähän isomman satsin.
Näin toteaa vantaalainen Pauliina Lappeteläinen, joka osti taannoin kahvia lähes viidelläsadalla eurolla.
Kahviostoksillaan jo viime vuonna uutisiin päätynyt Lappeteläinen kertoo sosiaalisessa mediassa ostaneensa nyt 96 pakettia kahvia yhdellä kertaa. Yhdellä paketilla oli hintaa 4,95 euroa, eli kaiken kaikkiaan ostokset maksoivat 475,20 euroa.
Ostoksen ansiosta Lappeteläinen myös pääsi kaupan etuohjelman korkeimmalle tasolle ja sai 83 euron arvosta etukuponkeja. Jos kupongit vähentää ostoksen arvosta, jää kahvipaketille hintaa noin 4,09 euroa.
Lappeteläinen kertoo suunnitelleensa ostosta siitä lähtien, kun hän näki vakiokahvinsa hinnan laskeneen alle viiden euron.
– Jos tuon Löfbergs-kahvipaketin hinta nousee takaisin sinne kymmeneen euroon, mikä se oli vielä hetki sitten, niin minua harmittaisi ihan hirveästi maksaa yhdestä kahvipaketista kymppi. En ole tehnyt sellaista ikinä, Lappeteläinen kertoo.
– Se tarjouskahvin perässä juokseminen ja jatkuvasti muutaman paketin ostaminen on vain niin työlästä, että totesin, että mieluummin vain kaappiin tarpeeksi tuota kahvia.
Jos alla oleva grafiikka ei näy kunnolla, löydät sen myös täältä. Juttu jatkuu kuvaajan jälkeen.
Vuoden kahvit
Löfbergs-kahvipaahtimon verkkosivujen mukaan yhdestä kahvipaketista keittää noin 65 kuppia kahvia. Laskennallisesti Lappeteläisen ostamasta kahvista keittäisikin siis yhteensä 6 240 kupillista.
Nainen itse arvelee kahvin riittävän noin vuodeksi. Hän kertoo varastoineensa kahvipaketit autotalliin.
Lappeteläinen ei pelkää kahvin maun kärsivän pitkän säilytyksen aikana.
– En ole huolissani. Viime vuonna ostin kuusikymmentä pakettia, ja niitä käytettiin sitten pikkuhiljaa. En huomannut siinä kahvin maussa mitään negatiivista.
Ostoksellaan Lappeteläinen käytännössä lukitsi tulevan vuoden aikana käyttämänsä kahvin hinnan alle viiteen euroon paketilta. Sen alemmaksi hän ei usko kahvin hinnan kaupan hyllyllä vuoden aikana laskevan.
– Kyllä siinä tulee hyvä mieli, kun saa edullisempaa kahvia hankittua, nainen myhäilee.
Lappeteläisen viimeisimmästä kahviostoksesta kertoi aiemmin MTV.