Teräsleidit – kuin viimeistä päivää on itsenäinen jatko-osa vuoden 2020 elokuvalle. Uuden Teräsleidit elokuvan idea tuli käsikirjoittaja Karoliina Lindgreniltä.

Pamela Tola kertoo ajatuksen jatko-osasta tuntuneen ensin vieraalta.

– Pelkäsin alkuperäisen hienon tarinan ja maailman jotenkin tuhoutuvan. Jatko-osalla on usein heppoinen ja köppöinen leima. En halunnut mukaan mitään helppoheikkimeininkiä.

Ohjaamisen lisäksi Tola on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Lindgrenin ja Aleksi Bardyn kanssa.

– Tajusin, ettei naisten tähdittämistä elokuvista ole hirveästi jatko-osia. Saati elokuvista, jotka kertovat vanhemmista naisista.

Ensimmäinen Teräsleidit tuli teattereihin tammikuussa 2020 eli vähän ennen koronan aiheuttamia sulkutoimia.

– Hommat jäivät kesken, koska elokuvateatterit suljettiin. Nyt saimme jatkoajan elokuvan maailman parissa.

Hommat jäivät silloin vähän kesken.

Pamela Tola

Edellisen elokuvan tavoin Leena Uotila ja Seela Sella esittävät elokuvassa Inkeriä ja Railia, hyvin erilaisia siskoksia. Inkeri haluaa tulla tunnustetuksi kirjailijaksi, Railin elämässä taas on ollut räväkämpiä käänteitä.

Kolmas sisko, Saara Pakkasvirran esittämä Sylvi, vilahtaa mukana tarinassa, mutta näyttelijä ei enää osallistunut elokuvan tekoon

– Tähän liittyvät luonnolliset ikäkysymykset. Saara ei kokenut voivansa osallistua vaativiin kuvauksiin.

Uusina näyttelijöinä nähdään Sanna-Kaisa Palo Kerttuna ja Eero Saarinen Mattina.

– Tarinaan tarvitaan erilaisia energioita ja vetovoimia. Sannan-Kaisan hahmo on tarinassa selvästi ”stereotyyppisempi” mummo, vaikka hän onkin nuorempi näyttelijä. Olen aina ihaillut Sanna-Kaisaa näyttelijänä, muttemme ole aikaisemmin tehneet töitä yhdessä.

– Eeron kanssa taas olemme olleet monessa mukana. Hän on pari kertaa esittänyt roolihahmoni isää ja hän oli opettajani koulussa. Hän on minulle tuttu ja turvallinen tyyppi.

Voi siis sanoa elokuvan päänäyttelijöiden olevan konkareita.

– Seela ja Leena ovat tuoneet mukanaan asenteen ja työmoraalin. He eivät pienestä hetkahda. He ovat aina mukana täydellä sydämellä ja intohimolla. Sitä on ollut mahtava seurata.

– Ehkä ennen ensimmäistä elokuvaa ajattelin jotenkin, että vanhempien ihmisten kanssa pitää tehdä asiat jotenkin eri tavalla. Mutta hehän juuri ovat rautaisia ammattilaisia. Eivät he työssään ole mitenkään hitaampia.

Elokuvan juonessa kuvioita sotkee Inkerin perhe. Äitinsä asioihin liian hanakasti puuttuvaa tytärtä Maijaa näyttelee Pirjo Lonka. Maijan aviomiestä Villeä Jani Volanen ja heidän tytärtään Rosaa Linnea Skog.

Ensimmäisen elokuvan tavoin uusi Teräsleidit on road movie eli elokuvassa ajetaan paljon autolla. Nytkin Inkerin on löydettävä kadoksissa oleva romaanikäsikirjoitus. Käsikirjoitusta etsitään ympäri Suomea.

– Alkujaan ajatus road moviesta syntyi, kun mietin vanhoille naisille erikoista paikkaa. Road movie tuntui absurdilta ja jännältä ajatukselta. Näemme päähenkilöt tekemässä asioita, joita elokuvissa tekevät yleensä nuoret miehet.



Ohjaaja-käsikirjoittaja Pamela Tola vierasti ensin ajatusta jatko-osasta Teräsleideille. Ville Juurikkala

Myös Luuserit-sarjan neljäs tuotantokausi on Tolan ohjaama. Se on ollut katsottavissa syksystä lähtien Yle Areenassa. Sarja liikkuu hyvin erilaisessa maailmassa kuin Teräsleidit. Päähenkilöt ovat parikymppisiä nuoria miehiä.

– Olen utelias ja kiinnostunut sekä nuorten että vanhempien ihmisten maailmasta. Molemmissa on omanlaistaan näkemystä ja viisautta

– Näissä on kuitenkin samalla jotain iättömyyttä ja sukupuolettomuutta. Huumori tulee samasta lähteestä. Hahmot haluavat erilaisia asioita ja ajautuvat äärimmäisiin tilanteisiin.