Pääkirjoitus|Lännessä toimivat venäläiset oppositiopoliitikot tasapainoilevat venäläisten ja länsimaisten kantojen välillä.
Jotkin asiat eivät muutu. Yksi toistuva tapahtuma on venäläisen pakolaisopposition ajautuminen riitoihin. Niin oli tsaarinaikana, niin oli neuvostoaikana ja niin on myös Vladimir Putinin aikana.
Tuorein esimerkki saatiin tässä kuussa, kun venäläisten maanpaossa olevien oppositiotoimijoiden sodanvastaisen koalition tapaaminen päättyi näyttävään välirikkoon. Sen osapuolina olivat entinen shakkimestari Garri Kasparov ja kesän 2024 vankienvaihdossa venäläiseltä vankileiriltä vapautunut Vladimir Kara-Murza.
Kiistassa on tietenkin ennen muuta kyse vaikutusvallasta, näkyvyydestä ja rooleista pakolaisopposition sisällä. Kamppailu liittyy erityisesti Venäjän niin sanotun demokraattisen opposition uuteen asemaan jonkinlaisena asiantuntijaryhmänä Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa. Tuttuun tapaan kiistellään siis paikoista ja toiminnasta osin itse kehitetyissä rakenteissa. Tuskin kukaan muu kuin Venäjän oppositio pitää Euroopan neuvoston parlamentaarista yleiskokousta missään mitassa relevanttina toimijana.
Mutta mukana on myös näkemysero siinä, miten Venäjän pakolaisopposition pitäisi toimia. Siksi asialla on väliä myös lännelle: länsimaat joutuvat pohtimaan, miten ne toimivat alueelleen paenneiden venäläisten oppositiotoimijoiden kanssa.
Kaikkien pakolaisoppositioiden tärkeänä tehtävänä on antaa sellainen kuva, että ne edustavat omaa kansaansa. Venäjän pakolaisoppositio ei eroa tästä: sen lännessä toimivat edustajat uskottelevat itselleen ja muille edustavansa Venäjällä edelleen olevaa isoa joukkoa, joka on sorrettu hiljaiseksi. Siksi he mieluusti puhuvat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan Putinin sotana.
Venäjällä toki on edelleen ihmisiä, jotka vastustavat Putinin hallintoa ja haluavat muutosta. Koska kaikenlainen kansalaisyhteiskunnan toiminta on käytännössä kielletty, he tulevat näkyviin vain satunnaisesti, kuten oppositiopoliitikko Aleksi Navalnyin hautajaisten yhteydessä. Koska mitään rehellisiä vaaleja ei ole järjestetty pitkään aikaan, joukon koosta ei ole luotettavaa tietoa. Vakiintuneet arviot liikkuvat noin 15–20 prosentissa, mutta ne saattavat olla optimistisia.
Myös tämän Venäjällä olevan joukon ajatuksista tiedetään vähän. Osa heistä tukee länteen siirtyneitä oppositiopoliitikkoja, joista käytetään yleensä vähän turhan laveasti termiä liberaali oppositio. Osa saattaa kokea muut ryhmät läheisemmiksi, osa suhtautuu epäillen kaikkiin. Pakolaisoppositio edustaa siis teoriassakin vain osaa oppositiomielisistä.
Pakolaisoppositiolla on ratkaistavanaan kaksinkertainen uskottavuuskuilu.
Todellinen tai kuviteltu kannattajakunta Venäjällä on kuitenkin pakolaisoppositiolle tärkeä asia, sillä muutenhan pakolaisoppositio on vain joukko itseään edustavia aktivisteja. Sen on pyrittävä pysymään relevanttina ja uskottavana Venäjälle jääneille. Se ei ole koskaan helppoa, mutta sodan aikana se on erityisen vaikeaa.
Pakolaisoppositiolla onkin ratkaistavanaan ”kaksinkertainen uskottavuuskuilu”, kuten Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa kommentaarissa kekseliäästi sanotaan. Jotta poliittiset pakolaiset säilyttäisivät uskottavuuttaan Venäjällä tavallisten venäläisten silmissä, he eivät saa vaikuttaa lännen juoksupojilta. Mutta jotta he saavat turvattua lännen tuen, he eivät voi kierrellä Ukrainaan liittyvissä ydinkysymyksissä, kuten sotarikoksissa ja Venäjän sodan laittomuudessa. Tästä tasapainoilusta on nähty erilaisia versioita.
Tilanne on hankala myös lännelle. Venäjän pakolaisoppositiota voisi olla hyödyllistä tukea myös tulevaisuutta silmällä pitäen, sillä vaikka muutoksen tekevät Venäjällä olevat venäläiset, pakolaisoppositiolla voi olla sen jälkeen rooli. Tukea on kuitenkin turha antaa isovenäläisille tai epädemokraattisille ryhmille.
Samalla on selvää, että lännen kanssa täysin yhtenäiselle linjalle voivat asettua vain sellaiset voimat, joilla ei ole minkäänlaista kannattajakuntaa Venäjällä. Tukemisen kanssa on siis oltava tarkka ja varovainen.